Öljyn kokemus

Antti Salminen & Tere Vadén: Energia ja kokemus. niin & näin -kirjat 2013.

Tämä vuosi on ollut energiakeskustelun vuosi. Aiemmin ilmestyi Rauli Partasen, Harri Paloheimon ja Heikki Wariksen teos Suomi öljyn jälkeen, joka porautui öljyn yleisen vähenemisen vaikutuksiin Suomen taloudelle. Lokakuussa julkaistiin Ville Lähteen energiakeskustelua sivuava filosofinen teos Niukkuuden maailmassa. Näkökulmia on siis tarjolla konkreettisemmasta abstraktimpaan. Antti Salmisen ja Tere Vadénin Energia ja kokemus kuuluu ehdoitta jälkimmäiseen kategoriaan.

Vadénin ja Salmisen kirja tarkastelee, sikäli kuin teoksen lankoja voidaan yhdessä virkkeessä kutoa yhteen, modernin kokemuksen, modernisaation ja öljyn välisiä yhteyksiä.

Modernisaation kannalta olennaisia ilmiöitä ovat tieteellis-teknologinen kehitys ja kapitalismi, joille mahdollisuuden tarjoavat lopulta ainoastaan fossiiliset polttoaineet. Luenkin Salmisen ja Vadénin kirjaa puheenvuorona modernisaatiokeskusteluun.

Nykymaailmassa fossiilisten polttoaineiden sekä erityisesti öljyn teoreettinen valaiseminen on tärkeää. Öljyssä kiteytyy nimittäin hyvin se, kuinka meille kaikille yhteiset luonnonvarat valjastetaan yksityiseen voitontavoitteluun samalla kaikkia muita ekologisia yhteisresursseja vahingoittaen. Erityisesti tämän vuoksi Energia ja kokemus on tärkeä teos.

Energian merkitys modernisaatiolle

Kapitalistisen talouden ja tieteellis-teknologisen kehityksen myötä todellisuus tuntui olevan jatkuvassa muutoksessa, todellisuuden historiallisuus ja hetkien ainutlaatuisuus oli modernille ihmiselle yhä ilmeisempää.

Kuten Marx ja Engels kirjoittivat Kommunistisessa manifestissa, valtaan noussut porvarisluokka oli tuhonnut ja häväissyt kaikkia vanhoja feodaalisia ja patriarkaalisia, idyllisiä suhteita. Kapitalismi oli riisunut pyhyyden feodaalisilta itsestäänselvyyksiltä: ”Kaikki piintyneet, ruostuneet suhteet ja niihin liittyvät vanhastaan arvossa pidetyt käsitykset ja katsantokannat liestyvät, kaikki vasta muodostuneet vanhenevat ennen kuin ehtivät luutua, kaikki säätyperäinen ja pysyväinen katoaa, kaikkea pyhää häväistään, ja ihmisten on lopulta pakko tarkastella asemaansa elämässä ja keskinäisiä suhteitaan avoimin silmin”.[1]

Marxin ja Engelsin kuvauksessa on jotain modernille ajalle hyvin tyypillistä. Kehitys tuhoaa vanhan luutuneen järjestyksen ja vie meidät kohti toisenlaista aikakautta. Marxilta ja Engelsiltä jää kuitenkin huomaamatta, mille tämä kehitys loppujen lopuksi perustuu. He eivät ymmärtäneet modernisaation energeettistä perustaa – kuten eivät monet muutkaan modernisaation teoreetikot.

Tämä on Salmisen ja Vadénin teoksen lähtökohta. He ihmettelevät, kuinka tämä energeettinen perusta on jäänyt modernisaatioteoreetikoilta huomaamatta. Moderni ihminen on vieraantunut energiasta sekä erityisesti öljystä. Energia on das Ding an sich, jota ei voida kohdata missään. Se kuitenkin Kantin vastaavasta käsitteestä siinä, että vaikka se onkin tiedostamaton, vaikuttaa se kuitenkin kokemuksessamme.

Salminen ja Vadén vertaavat energiaa Schopenhauerin Tahtoon (der Wille). ”Energia ei ole ihmiselle kokonaan vieras asia, koska mitä tahansa ihminen onkin, hän on osittain myös energiaa ja voi sen kokea”. Energian kokemus näkyy myös modernissa ajattelussa, vaikka sitä ei eksplisiittisesti käsitelläkään. Tuotantovälineiden kehitys ja koko tuotantokoneisto koetaan jatkuvasti kehittyvänä ja itsestään liikkuvana, mutta öljyn merkitys tämän mahdollisuudelle näyttää toistuvasti unohtuvan. Kapitalistinen produktivismi ja kasvutalous – totaalinen mobilisaatio (Ernst Jünger) – on lopulta mahdollista vain fossiilisten polttoaineiden hyödyntämisen avulla. Salminen ja Vadén erittelevät neljä ehtoa, joiden vallitessa tuotantokoneen (näennäinen) itseliikunto on mahdollista:

Henkiset olosuhteet. Tarvitaan yhteisö, joka on valmis kasvutalouteen sekä valmis alistumaan elämän välineellisyyteen ja välillisyyteen, katkosten ja katkoksellisuuden tavanomaisuuteen ja haluttavuuteen. Henkisten olosuhteiden kehittymiseen on näyttänyt vaikuttavan hyvinkin paljon Max Weberin Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki -teoksessa kuvaama protestanttisen, askeettisen subjektin kehittyminen.
Sosiaaliset olosuhteet. Tarvitaan sopiva yhteiskuntamuoto ja sosiaalinen teknologia, kasvatus ja koulutus, lainsäädäntö ja byrokratia. Tarvitaan myös oikeanlainen informaatioteknologia, joka pystyy kannattelemaan työnjakoa sekä talous- ja väestönkasvua.
Teknologia. Antiikissa sekä myöhemmin Bysantin aikakaudella öljyllä löydettiin kyllä sotilaallista käyttöä erilaisissa liekinheittimissä ja palopommeissa (”kreikkalainen tuli”), mutta kreikkalaisilla ei ollut kuitenkaan sopivaa teknologiaa valjastaa öljyä siihen totaaliseen mobilisaatioon, joka modernille ajalle oli tyypillistä.
Itse fossiiliset polttoaineet. Tarvitaan fossiiliset polttoaineet, niiden olemassaolo ja saatavuus. Kuten kolme ensimmäistä tuotantokoneen itseliikunnon ehtoa, ei fossiilisten polttoaineiden olemassaolo ole ihmisestä kiinni eivätkä ne ole inhimillisessä mittakaavassa uusiutuvia. Fossiiliset polttoaineet ovat ainutlaatuinen löytö, joka tarjoaa tuotantokoneelle raaka-ainetta ja mahdollistaa erilaiset kemialliset tuotteet. Fossiiliset polttoaineet toimivat myös polttoaineena tuottamaan lämpöä sekä liikettä ja siten työtä. Työn Salminen ja Vadén ymmärtävät sanan fysikaalisessa merkityksessä: esimerkiksi nostamaan kilon painoisen esineen metrin korkeudelle.

Filosofiassa on tarkasteltu ainoastaan kolmea ensimmäistä tuotantokoneen itseliikunnan ehtoa fossiilisten polttoaineiden tematisoinnin jäädessä vähemmälle. Öljy on filosofian ja yhteiskuntateorian reen kaatava ”ylenkatsottu kanto”. Salmisen ja Vadénin teos lanseeraakin naftologian käsitteen tarkastellessaan öljyä modernin kokemuksen tiedostamattomana perustana. Naftologian he määrittelevät kirjan ymmärtämisen kannalta hyödylliseksi osoittautuvassa käsitesanastossa seuraavasti: ”Filosofian osa-alue, joka tarkastelee fossiilisten polttoaineiden, erityisesti öljyn, laajamittaisen käytön inhimilliselle elämälle ja kokemukselle aiheuttamia seurauksia”.

Naftologian sisarkäsite naftismi puolestaan määritellään sanastossa seuraavasti: ”mikä tahansa ajatussuunta, jossa uskotaan yleispäteviksi ja pysyviksi ilmiöitä, jotka ovat tosiasiassa seurausta fossiilisten polttoaineiden, erityisesti öljyn, laajamittaisesta käytöstä”. Moderni ajattelu on naftistista, koska se ei tiedosta fossiilisten polttoaineiden merkitystä yhteiskunnan kehittymisessä. Naftologia puolestaan pyrkii nimenomaan päinvastaiseen: tiedostamaan niiden merkityksen.

Myös Heideggerin käsitteen Dasein kääntäminen ”kohtoloksi” (”merkitsee sitä elämänkokonaisuutta ja eksistentialistista alueellisuuden ihmisosaista kohtaa, jossa voidaan tuntea ja tunnistaa ihmistä suurempia ja ei-ihmisperäisiä voimia kuten kohtalo, oleminen ja rajallisuus”) on sympaattinen ja onnistunut. Suomen kielen taipuminen todelliseksi filosofiseksi kieleksi onkin teoksen ansioita. Kirjoittajat tuntuvat jakavan Deleuzen käsityksen filosofiasta käsitteiden kehittämisenä ja keksimisenä.

Tämän painotuksen lisäksi kirja on myös hyvin tyypillinen filosofinen teos vyöryttäessään filosofeja ja käsitteitä keskusteluun. Osa ajattelijoista tuntuu jopa tarpeettomilta kirjan argumenttien kannalta (esimerkiksi Simone Weil), mutta eräiden ajattelijoiden teorioita hyödynnetään hyvinkin hedelmällisellä tavalla. Erityisen hyödyllisiksi öljyn ja modernin kokemuksen analyysille Salminen ja Vadén näyttävät kokeneen Georges Bataillen ja Ernst Jüngerin.

Totaalinen mobilisaatio

Öljyn aikakausi on automatisaation aikakautta. Automatisaation kautta öljy katkoo kaikki perinteiset yhteisölliset siteet ja kadottaa ”aineelliset asiayhteydet”, mikä näkyy kokonaisnäkemyksen uupumisena ja yleisenä vieraantumisena. Vaikka kirjoittajat eivät Marxia suoranaisesti käsittelekään, on vertaus Marxiin on paikallaan, sillä usein vieraantumisesta puhuttaessa viitataan Marxin nuoruudessaan kehittelemään vieraantumisteoriaan.[2] Vieraantuminen onkin Salmisen ja Vadénin kirjassa tärkeässä asemassa. Vaikka he eivät suoranaisesti marxilaista vieraantumisen teoriaa käsittelekään, on silti hyvä huomauttaa Salmisen ja Vadénin sekä marxilaisen vieraantumiskäsityksen analogisuudesta.

Vieraantuminen sanan marxilaisessa ja feuerbachilaisessa merkityksessä viittaa subjektin ja objektin välisten suhteiden nurinkurisuuteen. Aivan kuten uskonnossa ihmisen oma subjektiviteetti (hänen toiveensa ja haaveensa) on objektivoitu taivaalle niin, että ihmisestä tulee (jumaliksi ja hengiksi muuttuneiden) toiveidensa objekti.

Marxilaisessa argumentaatiossa pääoman käsite saa jumaluuteen vertautuvan roolin. Pääoma on työtä itseään objektivoituneessa, kuolleessa muodossa, joka kuitenkin hyödyntää subjekteja objekteina ja välineinä arvon kasautumisen prosessissa.

Siirtykäämme korkeammalle abstraktiotasolle, jolla analogisuus Salmisen ja Vadénin kirjaan tulee paremmin esille. Vieraantuminen merkitsee nähdäkseni marxilaisessa ajattelussa kaikkein laajimmassa merkityksessään ihmisen ja hänen työllään luoman yhteiskunnan välistä eroa ja vihamielisyyttä. Tietyssä mielessä vieraantumisessa on kysymys siitä, että ihmisten väliset suhteet (esimerkiksi omistussuhteet) näyttäytyvät ihmiselle ulkoisina suhteina, joihin hän ei koe voivansa vaikuttaa.

Veikko Pietilä onkin marxilaisen yhteiskuntatieteen luonteesta kirjoittaessaan käsitellyt juuri tätä ilmiötä, jota voidaan analysoida käsitteellä ”yhteiskunnallisten suhteiden itsenäistyminen”.[3] Tämä tarkoittaa Pietilän mukaan sitä, että yhteiskunnalliset suhteet elävät omaa elämäänsä, ja vaikka ne eivät olekaan muuta kuin tulosta yksilöiden vuorovaikutuksesta, niitä ei kuitenkaan käsitetä tässä muodossa, vaan ne saavat kokonaan omanlaisensa olemisen tavan, mikä puolestaan määrää yksilöiden käyttäytymistä.

Marxilaiseen vieraantumisen käsitteeseen kuuluu myös luonnosta vieraantumisen ajatus, ihmisen vieraantuminen itsestään luonnollisena olentona. Tähän näyttäisi myös öljystä vieraantuminen liittyvän. Luonto nähdään vieraantuneessa ajattelussa pelkkänä raakamateriaalina, itsestäänselvyytenä, eikä ihmisyhteisön sisältymistä tuohon raakamateriaalivarantoon huomata.

Vieraantuminen työstä ja tuotannosta merkitsee siis myös vieraantumista luonnosta – ja siten myös öljystä. Öljy on itsestäänselvyys, jonka kykyä luoda jüngeriläinen ”totaalinen mobilisaatio” ei tiedosteta. Öljyn merkitys onkin Salmisen ja Vadénin mukaan aliteoretisoitu. Erityisesti energiaorjuutta, mikä merkitsee yhä kasvavaa riippuvuuttamme fossiilisista polttoaineista, on teoretisoitu liian vähän. Tämän riippuvuuden tiedostaminen on olennaista kun tuotantokoneen itseliikunnasta etsitään ”heikkoa kohtaa ja pakopistettä”.

Lopuksi

Moderniin yhteiskuntaan (ja siten myös kapitalismiin) olennaisesti kuuluva vauhti ja kiihtyvyys on Salmisen ja Vadénin mukaan muodostunut jo kliseeksi. Heidän mukaansa newtonilainen käsitys kiihtyvyydestä ei kuitenkaan ole paras mahdollinen vertauskuva modernille kokemukselle. Kehitys ei ole tasaisen kiihtyvää vaan ”myös hidastuvaa, jopa pysähtyvää”. Kehitys on sykäyksittäistä, katkonaista. Kehitys etenee kriisien kautta: ”muutos iskee aallon lailla, kerralla murtaen ja kriisiyttäen – juuri siksi, että murtaminen ja muuttaminen ilman kriisiä ja äkillisyyttä ei onnistuisi”. Tästä olenkin kirjoittajien kanssa samaa mieltä.

Kriisit ovat apokalypseja, vanhaa maailmaa tuhoavia ja uudenlaista maailmaa lupaavia. Nämä uudet maailmat voivat puolestaan osoittautua yhtä hyvin dystopioiksi kuin utopioiksikin, barbariaksi tai sivistykseksi. Ei ole mitenkään selvää, että juuri edistyksellisiksi mielletyt liikkeet pääsisivät voitolle nykyisissä kriiseissä, joihin myös öljyn loppuminen liittyy. Voitolle voivat nousta myös autoritaariset, fasistiset sekä muutoin taantumukselliset liikkeet. Empiiristä tukea tällaiselle arviolle löytyy parhaiten Kreikasta, jossa äärioikeistolaiset liikkeet ovat saaneet suurta kannatusta.

Mikäli emme halua päätyä fasistiseen totalitarismiin, on meidän kaavailtava edistyksellisempiä vaihtoehtoja historiallisen tilanteemme tarjoamien mahdollisuuksien pohjalta. Kaikki ei ole mahdollista – sen osoittaa jo Salmisen ja Vadénin öljyä koskeva teoretisointi: tulevaisuuden yhteiskuntaa ei rakenneta fossiilisten polttoaineiden varaan.

Energia ja kokemus on tärkeä, mutta ajattelijoilla turhan täyteen ahdettu teos aikamme polttavimmista kysymyksistä. Toivoisin sen kuluvan kaikkien toisenlaista maailmaa kaipaavien käsissä. Fossiiliset polttoaineet ovat yhteiskuntamme perusta ja koskettavat meitä kaikkia. Ja juuri siksi ne ovat yhteinen kysymys.

Keijo Lakkala

Viitteet:

Karl Marx & Friedrich Engels (1970): ”Kommunistisen puolueen manifesti”. Teoksessa Karl Marx & Friedrich Engels, Valitut teokset 1. Moskova: Kustannusliike Edistys. Sivu 97.
Ks. Karl Marx (1973): Taloudellis-filosofiset käsikirjoitukset 1844. Suom. Antero Tiusanen. Moskova: Kustannusliike Edistys.
Veikko Pietilä (1980): Selittämisestä yhteiskuntatieteissä. Tampereen yliopiston Yhteiskuntatieteiden tutkimuslaitos. Sivut 169–180.