Pysäyttäkää varkaat! Aapinen yhteisvaurauteen ja yhteistekemiseen

Suomentajan esipuhe

Peter Linebaugh on yhdysvaltalainen historioitsija, jonka tutkimukset ova keskittyneet erityisesti Englannin ja Irlannin työväestön historiaan. E. P. Thompsonin oppilaana hän on jatkanut radikaalin historian perinnettä, jossa tarkastelun kohteena ovat nouseva kapitalistinen järjestelmä, työväestön elämän kehitys ja työväenluokan vastarinta. Linebaughin kirjaa London Hanged – Crime and Civil Society in the Eighteenth Century (1991) voidaan huoletta pitää radikaalin sosiaalihistorian ajattomana klassikkona. Kirjassa Linebaugh tarkastelee 1700-luvun lopun englantilaisen palkkatyöyhteiskunnan väkivaltaista muokkaamista.

Parin viime vuosikymmenen aikana Linebaughin huomio on keskittynyt erityisesti yhteisvaurauden (the commons) historiallisen merkityksen tutkimiseen. Linebaugh tarkastelee kiinnostavasti yhteisvaurauden suhdetta kapitalismin peruskategorioihin (omistus, tuotantosuhteet, luokkataistelu, palkkatyö jne.) aina varhaisen uuden ajan alusta saakka. Tämän työn eräänlaisena yhteenvetona voidaan pitää kirjaa Magna Carta Manifesto – Liberties and Commons for All (2008). Linebaugh on myös vuosien saatossa vaikuttanut sellaisissa teoreettisissa kollektiiveissa ja lehdissä kuten Midnight Notes Collective, Zero Work ja Open Marxism sekä toiminut aktiivisesti erilaisissa yhteiskunnallisissa liikkeissä.

Commons.fi:ssä nyt julkaistava suomennos Pysäyttäkää varkaat! Aapinen yhteisvaurauteen ja yhteistekemiseen on Linebaughin tiivis prosaistinen yhteenveto yhteisvaurauden historiallisesta ja nykyisestä merkityksestä. Siinä hän käy läpi kahdeksantoista commons-keskustelun keskeistä tematiikkaa. Painopiste tekstissä on, kuten Linebaughin tutkimuksissa yleisemminkin, yhteisvauraudesta käytävissä poliittisissa kamppailuissa. Tekstikatkelma on Linebaughin tuoreesta esseekokoelmasta Stop,Thief!: The Commons, Enclosures, and Resistance (2014).

– Tero Toivanen

Pysäyttäkää varkaat! Aapinen yhteisvaurauteen ja yhteistekemiseen

Olemme menettämässä olemassaolomme perustat etuoikeutetuille ja varakkaille. Eläkkeidemme, kotiemme, yliopistojemme ja maamme varastaminen on saanut ihmiset ympäri maailmaa huutamaan ”Pysäyttäkää varkaat!” sekä ajattelemaan yhteisvaurautta (the commons) ja toimimaan sen puolesta. Mutta mitä yhteisvauraus on?[1]

Sen nykymerkitys nousee menneiden vuosisatojen pimeydestä.

Aapiset olivat aikoinaan rukouskirjoja maallikoille. Yleensä ”aapinen” viittaa opukseen, jolla lapsia opetetaan lukemaan. Toisessa merkityksessään englannin kielen sana primer tarkoittaa kuitenkin laukaisinta, joka räjäytti ruudin vanhoissa vallankumouksen tuoksinassa käytetyissä piilukkoisissa kivääreissä.

Siispä tässä on aapinen yhteisvaurauteen ja yhteistekemiseen (commoning). Se ei sisällä rukouksia, mutta on toki hyvin vakava. Jos aapinen johtaa liikkeeseen, energioiden vapautumiseen tai räjähdykseen yhteisen hyvän puolesta, sitä parempi. Lyhyt aapiseni listaa kahdeksantoista ulottuvuutta, joilla keskustelua yhteisvauraudesta tällä hetkellä käydään.

Ruoka: Nyyttikestit, yhteisruokailun perinne, yhteisviljely ja -keittiö ovat perustavia ilmauksia ihmisten yhteistekemisestä. Ruokapöydän äärellä vieraanvaraisuutta ei voida erottaa ihmisyhteisön historiallisista periaatteista. Ateria on jokaisen uskonnon sydämessä. Jokapäiväinen leipämme. Valtamerilaivalla ruoka oli ”kortilla”, merirosvojen aluksilla ruoka oli merenkävijöille yhteistä.[2]

Terveys: Julkinen terveydenhuolto, kuntoilu- ja urheilumahdollisuudet, onnettomuuksien ja tautien ehkäisy sekä pääsy sairaalaan – kaikki yhä vaikeammin saatavilla. Kerran oli aika, jolloin sairaalat olivat vieraiden, muukalaisten ja matkailijoiden suojapaikkoja. Sairaalan toimintaperiaateissa ruumiillistui vieraanvaraisuus. Salus publica populi romani viittasi terveyden ja hyvinvoinnin jumalattareen, ”roomalaisten julkiseen terveyteen”. Todellakin, nykyaika vastaa historian pimeimpiä aikoja, kun lääke-, terveys- ja vakuutusyhtiöt yhteistyössä valtioiden kanssa kuristavat hyvinvoinnin jumalattaren vyyhteihinsä. Kerran luonto ja sen antimet olivat yhteinen lääkekaappi, eivät Terveysbisnes Oy Ab:n yksityisomistusta.

Turva: Militarismi ja raha eivät meitä turvaa. 9/11 osoitti, että maailman kalleimmat asevoimat eivät kyenneet suojelemaan amerikkalaisia tai edes omaa pääesikuntaansa. Sen sijaan tavalliset matkustajat, 23 minuuttia kestäneen yhteisen keskustelun ja äänestyksen jälkeen, kykenivät yhteisesti riisumaan United Airlinesin lento 93:n aseista. Uhrautuva yhteisö muodostettiin yhteisen hyvän edessä. Pentagonin johtopäätökset tapauksesta olivat tietysti ennalta arvattavat. Turvamme on vastavuoroisuutemme.

Asuminen: Squattaus, yhteisasuminen, kommuunit, hobojen viidakko[3], tarjottu yösija, kodittomien asunnot. Nämä eivät välttämättä ole aina käytännössä parhaita ratkaisuja, mutta vastaavat suoraan tarpeeseen, rakentuvat suorasta toiminnasta, ovat vastavuoroisuutta ja puhaltavat elämän kuolleisiin paikkoihin. Ne ovat kooperaatio.

Sukupuoli: Syntymä, hoiva, kasvatus, lähimmäiset ja rakkaus ovat yhteiskunnallisen elämän alku. Menneisyyden yhteisvauraus ei kuulunut vain miehille. Itse asiassa hyvin usein lasten ja naisten tarpeet tulivat ensin.[4] Eikä vain tarpeet, vaan päätöksenteko ja vastuu on kuulunut naisille aina teollisuuskaupungin ”slummeista” ja irokeesien matriarkaalisista konfederaatioista afrikkalaiseen kyläyhteisöön.

Ekologia: Katsokaa! Katsokaa Tahririn aukiolle. Katsokaa nuoria ja vanhuksia Ateenassa. Katsokaa joukkokokoontumisia Espanjassa. Ihmiset luovat urbaaneja tiloja, joissa on mahdollista heittäytyä keskusteluihin ja väittelyihin, jotka ovat elintärkeitä yhteistekemiselle. Parturia, naapuruston pikkupuotia, kirkon kellaria, jäätelöbaaria, tai paikallista osuuskuntaa ei ole enää olemassa. Kaupungintalo on mennyttä ja torista on tullut parkkipaikka. Joten ensimmäinen yhteistekemisen askel on löytää paikka tai tila, ja jos sellaista ei ole helposti saatavilla, sellainen on luotava. Tulevaisuuden uhkakuvat vaativat meitä yhteistämään tehtaitamme ja toimistojamme.

Tieto: Yhteisvauraus kasvaa ilman tekijänoikeutta. Kun sytytät kynttiläsi minun kynttilästäni, ei liekkini heikkene, saati sammu. Tai kuten Thomas Jefferson sanoi: ”Hän joka vastaanottaa ideani, saa itselleen ohjeistuksen, joka ei heikennä minun ideaani, aivan kuten se, joka sytyttää soihtunsa omastani, vastaanottaa valon himmentämättä omaani.” Keskustelu, tai vain puhe, tai miksei räppääminen, oli aikoinaan ihmisten Internet. Yhteinen ymmärrys (common sense) nousee sukusiteiden ja naapurustojen verkostoista. Mutta tarvitsemme paikan, jossa kohdata! Sopisivatko koulut? Vimmalla valon sammumista vastaan!

Semantiikka: Massiivinen Oxford English Dictionary sisältää neljästä viiteen sivua määritelmiä sanalle ”yhteinen”, alkaen määritelmällä ”kuulua yhtäläisesti enemmälle kuin yhdelle”. Useat voimakkaimmista sanoistamme yhteiskunnallisine, poliittisine ja hengellisine pohjavireineen ja tarinoineen juontuvat yhteisestä, kuten yhteisö, yhteisöllinen, yhteiskäyttö, yhteisöllisyys, yhteys tai yhteenliittymä. Etymologisesti nämä sanat ovat niin sanotusti kahden latinalaisen vanhemman jälkeläisiä: com tarkoittaa yhdessä ja munis jonkinlaista velvollisuutta. Tietenkään meidän ei tarvitse pysytellä englannissa tai latinassa. Andien vuoristoalueilla avainsana onallyus; Meksikossa ejido. Sana ”yhteinen” voi olla visainen, sillä se on avoin kaksoismerkityksille ja lipevälle kielelle.[5] Usein sitä käytetään itseään vastaan, kuten on aidattujen asuinalueiden (kaupunginosien muurit) tai aidattujen markkinoiden (ostoskeskukset) kohdalla. Ne julistavat itsensä yhteisiksi, mutta perustuvat todellisuudessa ulossulkemiseen – ellet sitten omista rutkasti pätäkkää!

Työväenluokka: Korkeimmat oikeuselimet ovat hyökänneet naistyöläisten luokkatoimintaa vastaan. Nouskaamme koko työväenluokka, palkkatyöläiset ja työttömät, naiset ja miehet, horroksestamme ja näyttäkäämme, että emme odota korkeimmalta oikeudelta lupaa toimia luokkana.

Jotkut sanovat, että prekariaatti on korvannut proletariaatin. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että elämä meille tavallisille ihmisille (common people) on tullut turvattomammaksi, epävarmemmaksi, yhdellä sanalla prekaarimmaksi. Olemmepa sitten vanhoja tai nuoria, köyhiä tai juuri ja juuri toimeentulolla kitkuttelevia, ovat instituutiot, jotka ennen auttoivat meitä kadonneet ja niiden merkitys on kääntynyt lähinnä ”hyvinvoinnin” tai ”sosiaaliturvan” kaltaisiksi kirosanoisiksi. Kuten kokemukset hurrikaani Katrinan tai asuntoluottokriisin kaltaisista katastrofeista ovat meitä opettaneet, hallituksilla tai yrityksillä ei ole kykyä hallita tällaisia asioita. Katastrofien lisääntyessä olemme yhä useammin keskenämme ja huomamme, että meidän on kaivettava maata syvemmältä. Menneisyyden unohdettujen ja nykyisten, spontaanisti organisoitujen yhteisresurssien on oltava valmiina kun tarve syntyy. Kuka ylipäätänsä pyörittää työpaikkoja?

Oleminen: Yhteisvauraus ei viittaa pelkästään resursseihin, eikä vain ihmisiin, vaan näiden keskinäisyhteyteen. Yhteisvauraus ei ole vain yhteisresursseja, eikä se ole sama asia kuin ”ihmiset”. Toisin sanoen se ei ole asia, vaan suhde. Keskiaikaisessa Euroopassa metsät, nummet, rannikot ja jokisuistot olivat kommonerien (commoner), tavallisten ihmisten yhteisiä paikkoja. Kommoneri oli henkilö, joka yhteisti (commoned) tällaisilla mailla, kyläläinen yhteisti (intercommoned) kylän ja niiden väen toisiinsa. Sen sijaan legendojen kiusankappaleet, ylhäiset lordit ja leidit, epäyhteistivät (discommoned).[6] Näissä kamppailuissa muodostettiin elintilamme sekä käsitys ”ihmisluonnosta” ja luonnosta itsestään.

Tietoisuus: Usein et tiedä yhteisvauraudesta ennen kuin menetät sen. Naapurusto ilman kävelykatuja, kuivunut suihkulähde, maa jota perheesi ennen käytti, raikas ilma joka kerran elvytti ajatuksesi – menetetty! He vievät vapauksiamme, joita pidimme itsestäänselvyytenä. Jo riittää! Pysäyttäkää varkaat!

Politiikka: Yhteisvauraus on hallituksen ulottumattomissa. Yhteisvarannot kehittävät oman turvansa. Tapa, tai tottumus ja sosialisaatio, pikemmin kuin väkivaltakoneisto, välittää ihmisten välisiä suhteita, kuten jokainen joka on organisoinut naapuruston pesäpallopelejä tai jalkapalloa kadulla hyvin tietää. Englannin historiassa politiikka alkoi aateliston ja kommonerien välisestä kiistasta. Siksi on olemassa House of Lords ja House of Commons.

Laki: Yleensä perinne, pikemminkin kuin laki, vartioi ja määrittelee yhteisvauratta. Perinne on paikallista, se pysyy muistissa, ja varttuneemmat ovat yhteisöjen muistin varjelijoita. Afrikan ja Latinalaisen Amerikan historia myös opettavat, että tämä saattaa olla jälleen yksi valeasu patriarkaatille ja syntyperäisille etuoikeuksille. Vaikka siis kunnioitamme perinnettä, emme romantisoi sitä.

Talous: Yhteisvauraus on usein ostamisen ja myymisen ulottuvuuden ulkopuolella, tai tavaramuodon ulkopuolella: se on siellä, missä elämää vaalitaan kasvokkain. Yhteisvauraus ei ole lahjataloutta eikä nyyttikestejä. Ei, kaikki ei ole ilmaista, mutta kyllä, kaikki voidaan jakaa. Kyse on vastavuoroisuuksien tilasta. Tämä talous ei perustu Martin Luther King Jr.:n nimeämään pahuuden kolmiyhteyteen, militarismiin, rasismiin ja kuluttajuuteen. Eikä perustunut teollinen vallankumouskaan. Pikemminkin päinvastoin. Englannissa mekanisaatio oli itse asiassa vastavallankumouksellinen ja tuotti, noen ja lian lisäksi, teollisuuden vastakohdan: kurjuutta työläisille ja laiskuutta hallitsijoille. Kuka puhui ristiriitaisuuksista!

Historia: Yhteysvauraus on ikivanha ja se on kaikkialla, Irakista Indianaan, Afganistanista Arizonaan. Se nivoutuu osaksi alkuperäiskansojen perinteitä ja sillä on lukuisia nykyisiä ilmenemismuotoja. Historia ei ole suoraviivaista kehitystä tai suoria hyppäyksiä portaalta toiselle. Historian tasoja on useita, ne ovat päällekkäisiä, uusiutuvia, takaisiniskeviä ja joskus harppauksenomaisia, mutta koskaan ne eivät tosiasiassa katoa. Aina on ollut lukemattomia yhteistekemiselle rakentuneita yhteisöjä. Ja sitä paitsi: mistä kehityksestä puhumme? Ja kehityksestä kenelle?

Uskonto: Laupias Samarialainen ja Kaikki yhteistä -periaate. Fransiskaanit sanovat juri divino omni sunt communia, taivaallisen lain mukaan kaikki on yhteistä. Uusi Testamentti kertoo, kuinka varhaiskrisitityt pitivät kaikkea yhteisenä. Marie Chauvet, haitilainen kirjailija ja haitilaisen voodoon todistaja, kirjoittaa: ”Joku koski kalebassipuuhun, voi herra jumala! … Joku koski kalebassipuuhun … joku koski kalebassipuuhun … Kaadatte kaikki puut, ja maata ei enää suojele kukaan. Katsokaa, luontoäiti kääntää teille selkänne, ja näyttää hampaitaan kostoksi.”

Runoilijat ja kirjailijat: runoilijamme ja teoreetikkomme, vallankumouselliset ja reformistit, kaikki ovat unelmoineet yhteisvauraudesta. Henry David Thoreau, Walt Whitman, Maya Angelou, Thomas Paine, Karl Marx, Peter Kropotkin, Claude McKay, Tom McGrath, Marge Peircy… ja lista jatkuu loputtomasti, demokraateista anarkisteihin, sosialisteista kommunitaristeihin, tuplajuulaisista punikkeihin, kansanmuusikoista rokkareihin.

Englanti: Jotkut liittävät yhteisvaurauden Englannin vihreisiin nummiin, ja siteeraavat seuraavaa vanhaa viisautta:

Laki vangitsee miehen tai naisen
joka varastaa hanhen yhteiseltä
Mutta vapauttaa suuremman konnan
Joka varastaa yhteisen hanhelta.

Vankilat ja yhteisvaurauden menettäminen kulkevat käsi kädessä Englannin historiassa, vaikkakin edellisen sukkeluuden laski suustaan irlantilainen.[7] Ketkä ovat tämän päivän hanhia? 1790-luvun Englannissa, yhteismaiden aitaamisen ja vankiloiden rakentamisen aikaan, romantiikan vallankumous tuotti kulttuurivastareaktioiden tulvan. Samuel Coleridge jätti jälkeensä joitakin suuntaviivoja, joista voimme lainata lopuksi:

Palaa, puhdas usko! Palaa, nöyrä hurskaus!
Maailman valtakunta on teidän: jokaisen sydämen
Itsehallittu, suunnaton rakkauden heimo
Yhteisellä uurastuksella, yhteisestä maasta noussut
Nauttikaa kaikille kuuluvasta vauraudesta…

Peter Linebaugh

Käännös: Tero Toivanen

Lue myös Peter Linebaughin iskevä jäähyväisluento: http://www.counterpunch.org/2014/05/16/how-did-we-get-here-university-hall-at-this-point-of-time-the-anthropocene/

Viitteet:

1. Industrial Workers of the World -ammattiliiton “wobblyjen” (suomeksi tuplajuulaisten) tunnettu tapa oli huutaa yhtäkkiä ruuhkaisella kadulla ”Seis, pysäyttäkää varas!”. Kun huutaja sai ihmisten huomion, hän jatkoi: ”Minut on ryöstänyt… kapitalistinen systeemi.” Ks. Peter, Linebaugh 2014: Stop, Thief! The Commons, Enclosures and Resistance. Oakland: PM Press; Tuplajuulaisista katso: http://www.intokustannus.fi/kirja/zapatistit_ja_tuplajuulaiset/282/, katsottu 10.6.2014. Suom. huom.

2. Tässä Linebaugh viitannee tutkimuksiinsa Atlantin merirosvoista. Merirosvouden taustalla oli kapina esimerkiksi Englannin kuninkaallisen laivaston brutaalia kuria, surkeita oloja ja luokatonta ruokapalkkaa vastaan. Piraattien kaapatessa laivoja haltuunsa, laiva julistettiin yhteisomistukseen ja sen käytännöistä ja suunnasta päätettiin demokraattisesti. Ruoka jaettiin ja aterioitiin yhdessä. Ks. Peter Linebaugh & Marcus Rediker 2006: The Many Headed-Hydra. Verso. Suom. huom.

3. Hobo oli nimitys Yhdysvaltain sisällissodan jälkeisen työväenluokan jäsenille, jotka matkustivat tavarajunilla pitkin yhdysvaltalaista rautatieverkostoa etsien työtä, toimeentuloa ja vapautta. Arviolta 20 000 ihmistä eli hobo-elämää, ja hobo-elämäntyyli jatkui aina toiseen maailmansotaan saakka. Hobot kehittivät oman slanginsa ja symbolinsa helpottamaan junaradoilla liikkumista. Radan varsille syntyi vahvoja hoboyhteisöjä, joissa vallankumoukselliset aatteet ja kapitalismin pakkojen ulkopuoliset yhteiselämän tavat levisivät. Katso esimerkiksi Caffentzis, George 2013: In Letters of Blood and Fire. Common Notions; Viren, Eetu & Vähämäki, Jussi 2014: Metropoli. Tutkijaliitto, tulossa; Wikipedia: http://en.wikipedia.org/wiki/Hobo, katsottu 10.2.2014. Suom. huom.

4. Silvia Federici korostaa, että yhteisten aitaaminen uuden ajan alussa merkitsi historiallista tappiota naisille. Yhteiset, maa, metsät, vedet, olivat luoneet perustan naisten elämälle ja toimeentulolle. Samalla niillä oli erityismerkitys naisille kokoontumispaikkoina. Niissä jaettiin neuvoja ja uutisia ja sovittiin yhteisöä koskevista asioista. Yhteiset tarjosivat siten myös mahdollisuuden kollektiivisen vastarinnan muodostamiseen patriarkaalista järjestystä vastaan. Aitaamisen jälkeen naiset alistettiin uusintavaan työhön. Sidottuina kotiin, uusintavaan työhön ja riippuvaisuuteen miesten rahapalkasta, naiset pakotettiin ”virallisen” rahavälitteisen yhteiskunnallisen elämän ulkopuolelle. Federicin mukaan naisten yhteiskunnallisesta työstä ja ruumista tuli maan, veden ja ilman kaltaisia ”luonnollisia” resursseja talouden ja miestenriistettäväksi. Ks. Federici, Silvia 2006: Caliban and the Witch. Autonomedia. Suom. huom.

5. Vai mitä pitäisi sanoa esimerkiksi suomalaisten porvarillisten puolueiden tavasta hyödyntää juuri yhteisestä johdettua retoriikkaa yhteisöllisyyksineen, luovine kulttuureineen ja toivotalkoineen? Suom. Huom.

6. Linebaugh korostaa usein, että keskiajalla englannin kielen sana common ei ollut niinkään substantiivi, vaan verbi, jolla kuvattiin yhteismaiden yhteiskäyttöä. Siksi yhteisvaurautta ei ole koskaan ymmärretty vain resurssina vaan ihmisen ja luonnon tai ihmisten välisenä suhteena. Ks. Linebaugh, Peter 2010: Magna Carta Manifesto.

7. Linebaughin eräänlaiseksi sosiaalihistorian klassikoksi noussut London Hanged -kirja tutkii 1700-luvun lontoolaista työväenluokkaa ja sitä, kuinka väkivaltaa käytettiin eri tavoin pakottamaan proletariaatti hyväksymään palkkatyö-instituution periaatteet. Goose-riimittely on kansanperinteen mukaan irlantilaista alkuperää. Suom.huom.