Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2014

Kaikki on muuttumassa

[[{”type”:”media”,”view_mode”:”media_large”,”fid”:”2771″,”attributes”:{”alt”:”Klein: This Changes Everything”,”class”:”media-image”,”height”:”480″,”style”:”width: 250px; height: 390px; margin: 5px; float: right;”,”typeof”:”foaf:Image”,”width”:”308″}}]]Naomi Klein: This Changes Everything (Capitalism vs. the Climate). Allen Lane 2014.

Naomi Klein, kanadalainen kirjailija, toimittaja ja aktivisti nousi maailmanmaineeseen viisitoista vuotta sitten kirjallaan No logo, josta tuli yksi globalisaatiokriittisen liikkeen ”pyhistä kirjoista”. Yhtiöiden valtaa käsitellyt teos innoitti silloin monia mukaan liikkeen toimintaan, myös Suomessa. Nyt Klein on ilmastonmuutoksen kimpussa.

Kleinin uusin kirja This Changes Everything on saanut englanninkielisissä maissa laajaa näkyvyyttä ja positiivisia arvioita. Kasvavat ilmastomarssit kaikkialla maailmassa ja ympäristötaistelujen uusi aalto kertovat siitä, että hän on oikeilla jäljillä.

Kirja on myös Naomi Kleinin henkilökohtainen kasvutarina, jossa huoli maapallon huomisesta kohtaa vanhemmuuden vaikeudet, ilot ja toivot. Ihmiskehon ja maapallomme hauraus kohtaavat.

Kieltäjiä, vähättelijöitä ja vääriä profeettoja

Naomi Kleinin näkemys on selkeä: ilmastokriisi johtuu sellaisesta taloudellisesta mallista, joka kasvattaa tuotantoa ja kulutusta yli luonnon ja ilmaston kaikkien sietorajojen. Ilmastokriisi johtuu kapitalismista.

Pohjoisamerikkalaisessa oikeistopuheessa ilmastokriisi näyttäytyy usein vain vihreäksi naamioituna kommunistien salaliittona, jonka on tarkoitus jakaa valtaa ja rahaa sekä rajoittaa yksilönvapauksia. Kleinin kirjan luettuaan on helppo yhtyä näkemykseen niin kulutuksen ja luontoa loukkaavien vapauksien rajoittamisen kuin rikkauden uudelleen jakamisen tarpeista – kuitenkin siksi, että ilmastokriisi on todellinen ongelma eikä tekosyy. Ilmastonmuutos on siis poliittinen eikä tekninen kysymys.

Ilmastokriisin kieltäjät tai sen vähättelijät löytyvät yleensä poliittisen kartan oikealta laidalta. Heidän seurastaan löytyy toki myös joitakin ”vasemmistolaisia”. Yhteistä kieltäjille on usko siihen, että ihmisellä on oikeus alistaa, käyttää ja tuhota luontoa taloudellisista syistä. Usein he myös ehdottavat mittasuhteiltaan yhä suurempia luonnon muokkaustoimenpiteitä, joilla olisi kenties mahdollista vaikuttaa ilmastoon. Tällaisen kuvitteelliseksi jäävän ilmaston muokkaamisen – kuten myös ydinvoiman suosimisen – taustalta löytyy pohjimmillaan ajatus, että voimme jatkaa kulutustamme ja tuottamistamme kuten ennen, vain muokkaamalla luontoa yhä perusteellisemmalla ja lopullisemmalla tavalla.

Klein muistuttaa, että Yhdysvaltojen ja Kanadan 1960–70 -luvun radikaalissa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä luotiin laaja ympäristönsuojelun normisto, jolla rajoitettiin yritysten oikeuksia saastuttaa. Samaan aikaan kansalaisoikeus- ja LGBT-liikkeet kulkivat voitosta voittoon, ja yleisesti ottaen yhteiskunnallinen tasa-arvo eteni. 1980-luvulla – Reaganin aikakaudella – tilanne muuttui nopeasti: vain talouskasvulla, yritysten vapaalla toiminnalla ja vapailla markkinoilla oli merkitystä. Paradigma oli muuttunut. Suurimmat luonnonsuojelujärjestöt hyväksyivät aikakauden markkinaideologisen kieliopin ja ryhtyivät tekemään yhteistyötä vastapuolen kanssa. Vastapuolesta tuli yhteistyökumppani. Konfliktit neutralisoitiin. Klein kritisoi voimakkaasti näitä suuria järjestöjä, jotka ovat omaksuneet kompromissien logiikan. Hän sanoo toisaalta arvostavansa Greenpeacen ja Maan Ystävien kaltaisia järjestöjä, jotka eivät tee kompromisseja vaan rakentavat vastakkainasetteluja.

Tietoisuus ilmastokriisistä kasvoi uudestaan 2000-luvulla. Huolen tilanteesta nostivat esille yhteiskunnan eliitin edustajat Al Goresta Bonoon. Samaan aikaan monien kansalaisjärjestöjen tuottama diskurssi oli vaikeasti lähestyttävää asiantuntijakieltä, joka etäännytti ihmisiä kaukaiselta tuntuvasta ongelmasta. Ilman massaliikkeitä tämä tietoisuus näytti katoavan: Tea Party Yhdysvalloissa, oikeistopopulistiset liikkeet Euroopassa ja vuoden 2009 talouskriisi hautasivat ilmastonmuutoksen alleen. Ajat olivat kuitenkin juuri muuttumassa.

Ilmastokriisi nyt

Ilmastokriisi on kahdensadan vuoden toiminnan kumulatiivinen tulos: hiilen käyttö ja kapitalismin kehitys ovat osa samaa historiallista prosessia. Päästöjen kasvun kiihtyminen karkasi lopullisesti hallinnasta maailmankaupan vapauttamisen myötä 2000-luvun taitteessa. Juuri samaan aikaan kun monet aktivistit lukivat No logo -kirjaa. Klein muistuttaa, että myös uusien teollisten mahtien saastuttava tuotanto on yhteydessä omaan kulutukseemme: työn alhainen hinta ja korkeat päästöt kulkevat aina käsi kädessä. Ongelma on globaali. Kirja on siis eräänlainen No logon jatko-osa.

Suuret öljy- ja kaasuyhtiöt, joiden liiketoiminta on ilmastonmuutoksen perusta, ottavat juuri nyt käyttöön yhä suurempia tuotantoaloja yhä hauraammilta alueilta, kuten Arktikselta, ja ne käyttävät yhä rajumpia tuotantomenetelmiä, esimerkiksi särötystä. Vuoteen 2020 mennessä Yhdysvalloissa ja Kanadassa on maakaasun ja hiekkaöljyn tuotantomääriä lisätty niin, että kapasiteetti vastaa yhtä uutta Kuwaitia tai Venezuelaa.

Aina kuitenkin syntyy vastarintaa: Yhdysvalloissa ja Kanadassa uusi aktivismin aalto syntyy juuri näistä öljy- ja kaasuteollisuuden aluevaltauksista. Paikallisten ihmisten ja luonnon etu törmäävät valtavien yhtiöiden intresseihin. Näiden uusien fossiilisten lähteiden tuottamia raaka-aineita on tietenkin tarkoitus myös käyttää, mikä luonnollisesti tulee lisäämään hiilipäästöjä. Eikä voi unohtaa sitä, että maailman kivihiilivarannot ovat käsittämättömän suuret. Emme voi lohduttautua edes sillä, että fossiiliset polttoaineet joskus loppuvat. Me itse lopumme ennen niitä.

Ratkaisut

Päästöjä olisi alennettava vuosittain 8–10 prosenttia, mikäli haluamme säilyä hengissä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että meidän on muutettava kapitalismia ja kulutuskulttuuriamme. Kulutusta ja tuotantoa on vähennettävä, tehostettava, hajautettava ja tuotava lähelle ihmisiä. Klein kirjoittaa paluusta 1970-luvun kulutuksen tasolle siten, että on leikattava niiltä, jotka elävät ikuista vuotta 2008 ja annettava lisää niille, jotka elävät ikuisella 1940-luvulla. Tämä tarkoittaa tietysti vähemmän työtä, enemmän vapaata tekemistä ja vähemmän kulutusta hyväosaisille. Perustulo, julkiset palvelut, commonsit ja ruoantuotanto ovat Naomi Kleinin mukaan avain ratkaisuun tässä tilanteessa.

Ilmastonmuutoksen vastustaminen on siis taistelua paikallisen talouden ja demokratian puolesta; taistelua julkisten investointien puolesta; julkisen liikenteen, asumisen ja energiantuotannon puolesta. Se on commonsien puolustamista, luomumaataloutta, siirtolaisten auttamista ja alkuperäiskansojen oikeuksien puolustamista. Ilmastonmuutos ei ole ”se seuraava iso juttu” vaan se on ”juttu, joka sisältää kaiken muun”.

Naomi Klein kirjoittaa paljon Saksan uudesta tiestä ja energiakäänteestä. Monet saksalaiset kaupungit ovat purkaneet yksityistämisiä energiasektorilla ja paikalliset osuuskunnat tuottavat yhteisesti sähköä ja lämpöä uusiutuvilla energianlähteillä. Yksityinen sektori ei ollut halukas investoimaan niihin. Saksassa on myös vahva perinne, joka oli perua vihreän liikkeen alkuajoilta ja autonomisten liikkeiden ajalta, joka vastusti kaikkia ydinvoiman kaltaisia keskittäviä ratkaisuja. Ydinvoiman kritiikki on myös tapa nähdä yhteiskunta hajautettujen toimijoiden summana, eikä keskitettynä valtana.

Liikkeet

Viimeisten vuosien aikana ilmastonmuutoksen vastainen taistelu on siirtynyt kabineteista kaduille. Klein esittää vaikuttavan listan paikallisista taisteluista, joita hän on omin silmin todistanut: kreikkalaisen paratiisisaaren asukkaat taistelemassa ympäristönsä puolesta keskellä synkintä talouskriisiä, romanialaisen pienen ja köyhän maalaiskylän yhteisön taistelemassa särötystä vastaan, Kanadan ja Yhdysvaltojen uudet oudot liittoumat, jossa intiaanit ja cowboyt – alkuperäiskansat ja karjankasvattajat – taistelevat yhdessä öljyputkia, särötystä ja hiekkaöljyä vastaan, Greenpeacen huikeat seikkailut Arktiksella ja Kiinan suurkaupunkien keskiluokan ympäristötietoisuuden herääminen.

Naomi Klein muistuttaa, että kaikki alkoi Ogonista, Ken Saro-Wiwasta, joka osoittaa sen, kuinka pitkälle nämä yhtiöt ja heidän rahoittamansa hallitukset ovat valmiita menemään, jos siihen annetaan mahdollisuus. Ajat kuitenkin muuttuvat, Yhdysvalloissa ja Kanadassa otetaan yhä useammin huomioon tuomioistuinten päätöksissä alkuperäiskansojen 1800-luvulla laatimat maankäyttösopimukset. Itse asiassa juuri nämä sopimukset mahdollistavat nyt monien ympäristötaisteluiden voittamisen. Suomessakin on kirjattu lakeihin pykäliä, jotka rajoittavat yhtiöiden toimintaa saamelaisalueilla. Klein tuo esille myös mahdollisuuden vaikuttaa suuryhtiöihin divestment-liikkeen avulla, eli ottamalla säätiöiden, ylioppilaskuntien ja monien julkisten sijoittajien rahat pois yhtiöiltä, jotka saastuttavat.

Kleinin mukaan vain massaliikkeet voivat pelastaa meidät. Massaliike ei kuitenkaan tarkoita yhtä suurta vihreää vaihtoehtoa, vaan se tarkoittaa loputonta määrää moninaisuuksien vaihtoehtoja. Klein painottaakin, ettei ilmastonmuutosta ole mahdollista vastustaa nykyisen hegemonisen paradigman puitteissa, joka ylistää julkisen yksityistämistä, deregulaatiota ja verojen alentamista. Ajat ovat muuttumassa.

Kleinin mukaan noin 10 vuotta sitten eräs aktivisti järjesti marssin, johon osallistui 1 000 ihmistä. Järjestäjä oli yllättänyt, kun hänelle sanottiin, että se oli suurin Yhdysvalloissa koskaan järjestetty ilmastomarssi. Klein pitää 40 000 osallistujaa vuonna 2013 kerännyttä New Yorkin ilmastomarssia erittäin merkittävänä saavutuksena; kirjan julkaisemisen jälkeen, syyskuussa 2014, ilmastomarssille osallistui 400 000 ihmistä. Helsingin vuoden 2014 ilmastomarssi oli myös meidän olosuhteissamme merkittävä osallistujamäärältään. Kaikki on muuttumassa.

Lopuksi

This Changes Everything ei ole – eikä sen ole tarkoitus olla – suuri teoreettinen teos teollisen kapitalismin ja ilmastonmuutoksen välisestä suhteesta. Se on erittäin hyvä käsikirja kaikille aktivisteille ja kansalaisille, jotka ovat aiheesta kiinnostuneita. Se on erittäin innostava kertomus jokaisen meidän mahdollisuudesta toimia yhdessä muiden ihmisten kanssa ilmastonmuutosta vastaan.

Anton Monti

Kirjan nettisivut: http://thischangeseverything.org/

Sivuille koottava tietopankki vaihtoehdosta: https://solutions.thischangeseverything.org/

Jatka keskustelua kirjasta Yhteisalusta-foorumillamme

Stadin aikapankki viisi vuotta!

[[{”type”:”media”,”view_mode”:”media_large”,”fid”:”2751″,”attributes”:{”alt”:”Aikapankki”,”class”:”media-image”,”style”:”width: 300px; margin: 5px; float: right; height: 152px;”,”typeof”:”foaf:Image”}}]]Stadin aikapankki täyttää tänään viisi vuotta! On viisi vuotta siitä, kun kansainväliselle paikallisrahojen ja aikapankkien verkkotorille Community Exchange Systems (CES) kirjattiin ensimmäinen tulokas Suomesta.

(English version below)

Taustalla oli epäonnistunut Kööpenhaminan ilmastokokous, jonka lannistamana pieni ryhmä ystävyksiä ryhtyi puuhaamaan konkreettista ja paikallista vaihtoehtoa. Näin päätettiin perustaa Kumpulan vaihtopiiri, joka puolen vuoden jälkeen muutti nimensä Stadin aikapankiksi. Yhden tunnin arvoksi tuli “tovi”. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Viiden vuoden aikana aikapankkiin on rekisteröitynyt 3300 jäsentä, joista noin kolmas osa ovat vaihtaneet palveluita 22 000 tovin verran. Viidessä vuodessa on pohdittu aikapankin arvoperustaa ja luotu yhteinen “Stadin aikapankin ABC”. Tässä yhteydessä on sovittu aikapankin toimintaperiaatteista ja tovivaihtojen pelisäännöistä. Vuosien varrella aikapankin mahdollisuuksia on laajennettu myös niin, että mukaan on liittynyt ruokaosuuskuntia ja yhteisöjä. Lisäksi Aika parantaa -verkosto on yksi Stadin aikapankista versonut oksa, jonka ansiosta tovituki auttaa monia vaikeuksia kohdanneita ihmisiä.

Stadin aikapankkia voi kuvailla monin tavoin. Yksi on lähestyä sitä yhteisenä oppimisprosessina, joka on auttanut ymmärtämään, miten hieno väline aikapankki on kulttuurin muuttamisessa. Jokainen aikapankissa tehty vaihto vie kohti tasa-arvoisempaa ja vastavuoroisempaa kulttuuria ja eettisesti kestävämpää taloutta. Uintiopetus, kotisivujen suunnitteleminen, peltotyö ja pellon antimet, mehulingon lainaaminen tai vaikkapa huolia kuuntelevan ihmisen löytäminen ovat käytännön vastauksia ihmisten tarpeisiin.

Aikapankista saatu apu herättää myös kysymyksen siitä, eikö talous ole pohjimmiltaan juuri tätä: yhteiselämän organisoimista kestävien arvojen pohjalta. Eikö talous ole yksinkertaisesti sitä, että kaikki voivat saada ja antaa ilman, että talouden rattaat riistävät ihmisiä ja luontoa?

Valuutta vaihdonvälineenä ei ole koskaan neutraali. Kansallinen raha on velkasuhde, johon talouspolitiikka vaikuttaa monin tavoin. Stadin aikapankissa käytettävät tovit ovat “aikavaluuttaa” mutta ne eivät ole hyödykkeitä, vaan yhteistä (commons) – yhteisen vaurauden säilyttämistä vastuullisesti ja yhteisiin päätöksiin perustuen. Tovin arvona on, että kaikkien aika on samanarvoista.

Aikapankkien ja tovien mahdollisuudet ovat kiinnostaneet viiden vuoden aikana laajalti ja erilaiset tahot ovat esittäneet aikapankeista mielipiteitään esimerkiksi mediassa, yleisökeskusteluissa, kouluvierailuilla ja poliittisten päätösten areenoilla. Myös Helsingin kaupungin vuonna 2012 lanseeraama globaalin vastuun strategia on merkittävällä tavalla nostanut esille tarvetta kehittää edelleen aikapankkeja ja paikallistaloutta. Paikallisesta vaihtopiiristä onkin versonnut laajempi yhteiskunnallinen keskustelu siitä, minkälaista taloutta ja turvaverkkoja tarvitsemme ja mikä voisi olla vaihtoehtoisten valuuttojen rooli suomalaisessa yhteiskunnassa.

Viiteen vuoteen mahtuu myös takaiskuja. Aikapankkitoiminnan roolia kavennettiin viime marraskuussa julkaistussa vaihtotyötä koskevassa verottajan ohjeistuksessa harmillisella tavalla. Perusongelmaksi muodostui se, että vallitseva lainsäädäntö ja verohallinnon tulkinnat eivät voineet käsittää toveja arvona, jota ei voi rinnastaa euroihin. Ohjeistuksen mukaan kaikki ammattitaitoa tai koulutusta vaativat säännölliset vaihdot tulee ilmoittaa verotuksessa niin, että niiden arvo käännetään euroiksi. Tämä tuhoaa aikapankin tasa-arvoperiaatteen.

Stadin aikapankkilaiset ovat pyrkineet jatkamaan keskustelua “aikaverotuksesta” eli siitä, miten tovien avulla voitaisiin tukea monenlaisia julkisia toimijoita. Jos esimerkiksi kaupungin vanhusten palvelukeskus liittyisi Stadin aikapankkiin, jäsenistä voisi löytyä monenlaista harrastustoiminnan järjestäjää. Tai toviveron avulla voitaisiin perustaa erilaisia autonomisia luovia projekteja, jotka tuottavat sekä julkisen hallinnon että kaupunkilaisten mielestä tärkeitä palveluja tovien avulla.

Kansainväliset ilmastoneuvottelut eivät näytä vieläkään etenevän suotuisasti. Onneksi on yhä enemmän paikallisia aloitteita ja ihmisiä, jotka kyseenalaistavat markkinatalouden kyvyn ratkaista ekologiset ja sosiaaliset ongelmat. Onneksi myös Stadin aikapankilla on ollut viiden vuoden aikana lukuisia tukijoita, jotka ovat ensinnäkin liittyneet jäseniksi ja tehneet vaihtoja.

Kiitos kaikille rohkeille aikapankkilaisille! Kiitos myös kaikille aikapankkien ystäville, jotka ovat neuvoneet ja insiroineet meitä, esitelleet aikapankkia tilaisuuksissa, esiintyneet mediassa ja yrittäneet pitää lippua korkealla kaupungin- ja valtionhallinnossa! Yhdessä teemme maailman paremmaksi – tovi kerrallaan!

STAP-ryhmä

http://stadinaikapankki.wordpress.com/

***

 

Helsinki timebank 5 years!

 

[[{”type”:”media”,”view_mode”:”media_large”,”fid”:”2756″,”attributes”:{”alt”:”Aikapankki”,”class”:”media-image”,”height”:”147″,”style”:”width: 251px; height: 123px; margin: 5px; float: right;”,”typeof”:”foaf:Image”,”width”:”300″}}]]Helsinki timebank (Stadin aikapankki) is celebrating 5 years today! Its five years ago, that a first Finnish exchange group was created on the international local currency and timebank platform Community Exchange Systems (CES).

It was against the backdrop of yet another Climate Summit in Copenhagen failing to come up with real solutions, that a small group of neighbourhood friends made the decision to set up an alternative exchange system in their Kumpula neighbourhood in Helsinki. After half a year Kumpula exchange rink became Helsinki Timebank, the value of one hour became a “tovi” (a "moment" in Finnish) … and in these five years 3300 interested people registered onto Helsinki timebank, of which about one third exchanged services for some 21000 tovi’s.

In these five years the timebank's values were charted and Helsinki Timebank’s ABC was written down, in which the timebanks principles and rules of working were laid out. The possibilities of the timebank were enlargened by several actors as among other food cooperatives joining, whilst the timebanks workings also led to the development of the Time heals network which has been giving many a moment of ‘tovisupport’ to people encountering difficulties.

Helsinki timebank’s years have been and can be described in so many ways. One way is to say that Helsinki timebank has been a worthy collective learning process, which has led to appreciate how good a tool for cultural change the timebank is. Every exchange done in the timebanks leads towards a more equal and reciprocal culture and towards a more ethical and sustainable economy.  Swimming lessons, a listening ear, website building, working on the plot towards harvesting, and the borrowing of a juice presser – these are all practices full filling real needs.

Reviewing these activities done through the timebank brings up the question that is this not exactly what economy is about : the sum of the ways we organise life together. And should then not all of this economy be based on principles and values upholding (and not exploiting) people and nature?

A mode of exchange, a currency, is never neutral. A currencies (national) context, its design and developmental process will give rise to a political economy of the currency. The potential of Helsinki timebank’s (time) currency which is not a commodity but a commons co-governed and carried responsibility for by its users, has been put forward during public discussions, events, and school presentations to the general public, media and students, as well as in political and public sphere arenas. Also Helsinki city’s global responsibility strategy launched in 2012 has in a significant way raised the need to develop timebanking and the local economy. The experience of the local exchange rink has given rise to larger societal discussions regarding what kind of an economy we want, and regarding what the role of alternative currencies in Finnish society can be.

Some set-backs also in these five years. The space for timebanking's development and thus contribution in society was unfortunately shrunk last year, following the coming out of guidelines on timebanking and taxation. In those guidelines, a basic problem lies in the fact that the tax administration has failed to assess and interpret legally the timebank’s time credits as a value which is not comparable to euro’s. According to the guidelines all skilled work exchanged in the timebank is to be taxed in euro’s according to the supposed market value of the services received. This destroys the equality fundamental of the workings of Helsinki timebank.

Helsinki timebank has expressed its strong want to continue the discussion on timebanking and taxation – including an assessment of its (internal) timetax, which could be used to support many different forms of co-production (between timebankers and the city).  A time tax could also be used to start up all kinds of autonomous creative projects, services or goods that are deemed important by both the city and timebank members.

Five years later, the current climate discussions once again do not seem to be furthering real solutions in any way, with precursors pointing to an only strengthened ambiguous focus on markets as delivering. Fortunately however, there is a growing amount of local initiatives and people, which are questioning the capacity of markets to be delivering in social and ecological terms. Helsinki Timebank has had many supporters in these five years, which have joined as members and have been doing exchanges.

A big cheers to all of our involved members! And a warm thank you also to all the friends of our timebank! which have advised and inspired us, which have spoken on the potential of our timebank during different events and in the media, and which have carried its flag high in sessions of city and state governing bodies… Together we are taking steps in a good direction – one tovi at a time!

Helsinki timebank group

http://stadinaikapankki.wordpress.com/

Kuva: http://www.estrelladigital.es/media/estrelladigital/images/2014/09/12/2014091217090996168.jpg