Kaikki on muuttumassa

[[{”type”:”media”,”view_mode”:”media_large”,”fid”:”2771″,”attributes”:{”alt”:”Klein: This Changes Everything”,”class”:”media-image”,”height”:”480″,”style”:”width: 250px; height: 390px; margin: 5px; float: right;”,”typeof”:”foaf:Image”,”width”:”308″}}]]Naomi Klein: This Changes Everything (Capitalism vs. the Climate). Allen Lane 2014.

Naomi Klein, kanadalainen kirjailija, toimittaja ja aktivisti nousi maailmanmaineeseen viisitoista vuotta sitten kirjallaan No logo, josta tuli yksi globalisaatiokriittisen liikkeen ”pyhistä kirjoista”. Yhtiöiden valtaa käsitellyt teos innoitti silloin monia mukaan liikkeen toimintaan, myös Suomessa. Nyt Klein on ilmastonmuutoksen kimpussa.

Kleinin uusin kirja This Changes Everything on saanut englanninkielisissä maissa laajaa näkyvyyttä ja positiivisia arvioita. Kasvavat ilmastomarssit kaikkialla maailmassa ja ympäristötaistelujen uusi aalto kertovat siitä, että hän on oikeilla jäljillä.

Kirja on myös Naomi Kleinin henkilökohtainen kasvutarina, jossa huoli maapallon huomisesta kohtaa vanhemmuuden vaikeudet, ilot ja toivot. Ihmiskehon ja maapallomme hauraus kohtaavat.

Kieltäjiä, vähättelijöitä ja vääriä profeettoja

Naomi Kleinin näkemys on selkeä: ilmastokriisi johtuu sellaisesta taloudellisesta mallista, joka kasvattaa tuotantoa ja kulutusta yli luonnon ja ilmaston kaikkien sietorajojen. Ilmastokriisi johtuu kapitalismista.

Pohjoisamerikkalaisessa oikeistopuheessa ilmastokriisi näyttäytyy usein vain vihreäksi naamioituna kommunistien salaliittona, jonka on tarkoitus jakaa valtaa ja rahaa sekä rajoittaa yksilönvapauksia. Kleinin kirjan luettuaan on helppo yhtyä näkemykseen niin kulutuksen ja luontoa loukkaavien vapauksien rajoittamisen kuin rikkauden uudelleen jakamisen tarpeista – kuitenkin siksi, että ilmastokriisi on todellinen ongelma eikä tekosyy. Ilmastonmuutos on siis poliittinen eikä tekninen kysymys.

Ilmastokriisin kieltäjät tai sen vähättelijät löytyvät yleensä poliittisen kartan oikealta laidalta. Heidän seurastaan löytyy toki myös joitakin ”vasemmistolaisia”. Yhteistä kieltäjille on usko siihen, että ihmisellä on oikeus alistaa, käyttää ja tuhota luontoa taloudellisista syistä. Usein he myös ehdottavat mittasuhteiltaan yhä suurempia luonnon muokkaustoimenpiteitä, joilla olisi kenties mahdollista vaikuttaa ilmastoon. Tällaisen kuvitteelliseksi jäävän ilmaston muokkaamisen – kuten myös ydinvoiman suosimisen – taustalta löytyy pohjimmillaan ajatus, että voimme jatkaa kulutustamme ja tuottamistamme kuten ennen, vain muokkaamalla luontoa yhä perusteellisemmalla ja lopullisemmalla tavalla.

Klein muistuttaa, että Yhdysvaltojen ja Kanadan 1960–70 -luvun radikaalissa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä luotiin laaja ympäristönsuojelun normisto, jolla rajoitettiin yritysten oikeuksia saastuttaa. Samaan aikaan kansalaisoikeus- ja LGBT-liikkeet kulkivat voitosta voittoon, ja yleisesti ottaen yhteiskunnallinen tasa-arvo eteni. 1980-luvulla – Reaganin aikakaudella – tilanne muuttui nopeasti: vain talouskasvulla, yritysten vapaalla toiminnalla ja vapailla markkinoilla oli merkitystä. Paradigma oli muuttunut. Suurimmat luonnonsuojelujärjestöt hyväksyivät aikakauden markkinaideologisen kieliopin ja ryhtyivät tekemään yhteistyötä vastapuolen kanssa. Vastapuolesta tuli yhteistyökumppani. Konfliktit neutralisoitiin. Klein kritisoi voimakkaasti näitä suuria järjestöjä, jotka ovat omaksuneet kompromissien logiikan. Hän sanoo toisaalta arvostavansa Greenpeacen ja Maan Ystävien kaltaisia järjestöjä, jotka eivät tee kompromisseja vaan rakentavat vastakkainasetteluja.

Tietoisuus ilmastokriisistä kasvoi uudestaan 2000-luvulla. Huolen tilanteesta nostivat esille yhteiskunnan eliitin edustajat Al Goresta Bonoon. Samaan aikaan monien kansalaisjärjestöjen tuottama diskurssi oli vaikeasti lähestyttävää asiantuntijakieltä, joka etäännytti ihmisiä kaukaiselta tuntuvasta ongelmasta. Ilman massaliikkeitä tämä tietoisuus näytti katoavan: Tea Party Yhdysvalloissa, oikeistopopulistiset liikkeet Euroopassa ja vuoden 2009 talouskriisi hautasivat ilmastonmuutoksen alleen. Ajat olivat kuitenkin juuri muuttumassa.

Ilmastokriisi nyt

Ilmastokriisi on kahdensadan vuoden toiminnan kumulatiivinen tulos: hiilen käyttö ja kapitalismin kehitys ovat osa samaa historiallista prosessia. Päästöjen kasvun kiihtyminen karkasi lopullisesti hallinnasta maailmankaupan vapauttamisen myötä 2000-luvun taitteessa. Juuri samaan aikaan kun monet aktivistit lukivat No logo -kirjaa. Klein muistuttaa, että myös uusien teollisten mahtien saastuttava tuotanto on yhteydessä omaan kulutukseemme: työn alhainen hinta ja korkeat päästöt kulkevat aina käsi kädessä. Ongelma on globaali. Kirja on siis eräänlainen No logon jatko-osa.

Suuret öljy- ja kaasuyhtiöt, joiden liiketoiminta on ilmastonmuutoksen perusta, ottavat juuri nyt käyttöön yhä suurempia tuotantoaloja yhä hauraammilta alueilta, kuten Arktikselta, ja ne käyttävät yhä rajumpia tuotantomenetelmiä, esimerkiksi särötystä. Vuoteen 2020 mennessä Yhdysvalloissa ja Kanadassa on maakaasun ja hiekkaöljyn tuotantomääriä lisätty niin, että kapasiteetti vastaa yhtä uutta Kuwaitia tai Venezuelaa.

Aina kuitenkin syntyy vastarintaa: Yhdysvalloissa ja Kanadassa uusi aktivismin aalto syntyy juuri näistä öljy- ja kaasuteollisuuden aluevaltauksista. Paikallisten ihmisten ja luonnon etu törmäävät valtavien yhtiöiden intresseihin. Näiden uusien fossiilisten lähteiden tuottamia raaka-aineita on tietenkin tarkoitus myös käyttää, mikä luonnollisesti tulee lisäämään hiilipäästöjä. Eikä voi unohtaa sitä, että maailman kivihiilivarannot ovat käsittämättömän suuret. Emme voi lohduttautua edes sillä, että fossiiliset polttoaineet joskus loppuvat. Me itse lopumme ennen niitä.

Ratkaisut

Päästöjä olisi alennettava vuosittain 8–10 prosenttia, mikäli haluamme säilyä hengissä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että meidän on muutettava kapitalismia ja kulutuskulttuuriamme. Kulutusta ja tuotantoa on vähennettävä, tehostettava, hajautettava ja tuotava lähelle ihmisiä. Klein kirjoittaa paluusta 1970-luvun kulutuksen tasolle siten, että on leikattava niiltä, jotka elävät ikuista vuotta 2008 ja annettava lisää niille, jotka elävät ikuisella 1940-luvulla. Tämä tarkoittaa tietysti vähemmän työtä, enemmän vapaata tekemistä ja vähemmän kulutusta hyväosaisille. Perustulo, julkiset palvelut, commonsit ja ruoantuotanto ovat Naomi Kleinin mukaan avain ratkaisuun tässä tilanteessa.

Ilmastonmuutoksen vastustaminen on siis taistelua paikallisen talouden ja demokratian puolesta; taistelua julkisten investointien puolesta; julkisen liikenteen, asumisen ja energiantuotannon puolesta. Se on commonsien puolustamista, luomumaataloutta, siirtolaisten auttamista ja alkuperäiskansojen oikeuksien puolustamista. Ilmastonmuutos ei ole ”se seuraava iso juttu” vaan se on ”juttu, joka sisältää kaiken muun”.

Naomi Klein kirjoittaa paljon Saksan uudesta tiestä ja energiakäänteestä. Monet saksalaiset kaupungit ovat purkaneet yksityistämisiä energiasektorilla ja paikalliset osuuskunnat tuottavat yhteisesti sähköä ja lämpöä uusiutuvilla energianlähteillä. Yksityinen sektori ei ollut halukas investoimaan niihin. Saksassa on myös vahva perinne, joka oli perua vihreän liikkeen alkuajoilta ja autonomisten liikkeiden ajalta, joka vastusti kaikkia ydinvoiman kaltaisia keskittäviä ratkaisuja. Ydinvoiman kritiikki on myös tapa nähdä yhteiskunta hajautettujen toimijoiden summana, eikä keskitettynä valtana.

Liikkeet

Viimeisten vuosien aikana ilmastonmuutoksen vastainen taistelu on siirtynyt kabineteista kaduille. Klein esittää vaikuttavan listan paikallisista taisteluista, joita hän on omin silmin todistanut: kreikkalaisen paratiisisaaren asukkaat taistelemassa ympäristönsä puolesta keskellä synkintä talouskriisiä, romanialaisen pienen ja köyhän maalaiskylän yhteisön taistelemassa särötystä vastaan, Kanadan ja Yhdysvaltojen uudet oudot liittoumat, jossa intiaanit ja cowboyt – alkuperäiskansat ja karjankasvattajat – taistelevat yhdessä öljyputkia, särötystä ja hiekkaöljyä vastaan, Greenpeacen huikeat seikkailut Arktiksella ja Kiinan suurkaupunkien keskiluokan ympäristötietoisuuden herääminen.

Naomi Klein muistuttaa, että kaikki alkoi Ogonista, Ken Saro-Wiwasta, joka osoittaa sen, kuinka pitkälle nämä yhtiöt ja heidän rahoittamansa hallitukset ovat valmiita menemään, jos siihen annetaan mahdollisuus. Ajat kuitenkin muuttuvat, Yhdysvalloissa ja Kanadassa otetaan yhä useammin huomioon tuomioistuinten päätöksissä alkuperäiskansojen 1800-luvulla laatimat maankäyttösopimukset. Itse asiassa juuri nämä sopimukset mahdollistavat nyt monien ympäristötaisteluiden voittamisen. Suomessakin on kirjattu lakeihin pykäliä, jotka rajoittavat yhtiöiden toimintaa saamelaisalueilla. Klein tuo esille myös mahdollisuuden vaikuttaa suuryhtiöihin divestment-liikkeen avulla, eli ottamalla säätiöiden, ylioppilaskuntien ja monien julkisten sijoittajien rahat pois yhtiöiltä, jotka saastuttavat.

Kleinin mukaan vain massaliikkeet voivat pelastaa meidät. Massaliike ei kuitenkaan tarkoita yhtä suurta vihreää vaihtoehtoa, vaan se tarkoittaa loputonta määrää moninaisuuksien vaihtoehtoja. Klein painottaakin, ettei ilmastonmuutosta ole mahdollista vastustaa nykyisen hegemonisen paradigman puitteissa, joka ylistää julkisen yksityistämistä, deregulaatiota ja verojen alentamista. Ajat ovat muuttumassa.

Kleinin mukaan noin 10 vuotta sitten eräs aktivisti järjesti marssin, johon osallistui 1 000 ihmistä. Järjestäjä oli yllättänyt, kun hänelle sanottiin, että se oli suurin Yhdysvalloissa koskaan järjestetty ilmastomarssi. Klein pitää 40 000 osallistujaa vuonna 2013 kerännyttä New Yorkin ilmastomarssia erittäin merkittävänä saavutuksena; kirjan julkaisemisen jälkeen, syyskuussa 2014, ilmastomarssille osallistui 400 000 ihmistä. Helsingin vuoden 2014 ilmastomarssi oli myös meidän olosuhteissamme merkittävä osallistujamäärältään. Kaikki on muuttumassa.

Lopuksi

This Changes Everything ei ole – eikä sen ole tarkoitus olla – suuri teoreettinen teos teollisen kapitalismin ja ilmastonmuutoksen välisestä suhteesta. Se on erittäin hyvä käsikirja kaikille aktivisteille ja kansalaisille, jotka ovat aiheesta kiinnostuneita. Se on erittäin innostava kertomus jokaisen meidän mahdollisuudesta toimia yhdessä muiden ihmisten kanssa ilmastonmuutosta vastaan.

Anton Monti

Kirjan nettisivut: http://thischangeseverything.org/

Sivuille koottava tietopankki vaihtoehdosta: https://solutions.thischangeseverything.org/

Jatka keskustelua kirjasta Yhteisalusta-foorumillamme

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s