Vuoden 2014 Degrowth-konferenssi järjestettiin Leipzigissä Saksassa. Syyskuiseen tapahtumaan saapui reilusti enemmän väkeä kuin oli odotettu. Commonsit konferenssin teemana vaikuttivat varmasti osaltaan osallistujamäärään.
Degrowthilla tarkoitetaan vaihtelevasti talouslaskua, ei-kasvua tai talouskasvun purkamista. Lähtökohdat liittyvät halvan öljyn loppumiseen, yhteiskunnan ekologiseen kriisiytymiseen sekä kasvupakolle perustuvan talousjärjestelmän sosiaalisesti epätoivottaviin seurauksiin.
Konferenssin väkimäärä ylitti 3000 osallistujaa. Mielenkiintoisella tavalla konferenssista itsestään tuli commonsien – eli “yhteisten” – organisointia koskenut kokemus, tosin tavalla, jota järjestäjät eivät olleet tarkoittaneet. Nimittäin konferenssin osallistujamäärä oli rajoitettu vain 800 ihmiseen. Määrä täyttyi nopeasti ja konferenssista itsestään uhkasi tulla niukka ja ulossulkeva resurssi.
Moni rannalle jäänyt alkoi huudella paikkojen perään. Konferenssiin avattiin lisää tilaa, mutta yhä rajoitetusti. Niinpä kuukautta ennen konferenssia alkoi liikkua huhuja, että ihmiset yksinkertaisesti menevät mukaan. Yliopistot ovat avoimia tiloja, ja olisi irvokasta, jos yhteisten teemalla järjestettävä tapahtuma olisi suljettu osallistumiselta.
Mitään erityisiä ongelmia paikalle valuneesta triplajoukosta ei kuitenkaan ollut. Järjestäjiä oli rekrytoitu lisää viime hetkiin saakka ja lopulta resurssin keinotekoinen niukkuus purkautui silmissä. Salit täyttyivät joskus käytäviä myöten, mutta tilaa riitti ja virtailu paikasta toiseen oli joustavaa.
Yhteistä jaettiin tiiviissä mutta mutkattomassa tunnelmassa. Toki merkitystä oli silläkin, että tilat olivat saksalaisittain isot. Aamun yleisluennot olivat salissa joka veti tuhatkunta kuulijaa. Myös aikatauluihin oli osattu rakentaa viivettä ja taukoja.
Paljon tunnelmasta kiteytyi yhteisruokailuihin. Ensin jonot pelästyttivät kaikki, mutta ne suhahtivat hetkessä. Kokeneet kapinakokit olivat järjestäneet tehokkaat jakelupisteet. Vapaaehtoisia apuja peräänkuulutettiin jatkuvasti, ja moni myös osallistui. Ruokaa sai ilmaiseksi, jos tarvitsi, mutta suositushinta oli 3€/annos.
Myös konferenssi oli hinnoiteltu avoimesti. Pääsymaksu oli siis vapaaehtoinen, mutta suositushinta oli 90€. Kuuleman mukaan pääsymaksut tuottivat plussaa, mikä oli positiivinen kokemus avoimesta hinnoittelusta.
Ehkä tähän liittyen ruokapöytiin jaettiinkin eräänä päivänä 20€ kirjekuoria, jotka oli osoitettu “tarvitseville”. Budjettiin ja muutamiin muihin tunnuslukuihin voit tutustua vaikkapa Rubyn blogauksista suoraan paikan päältä: http://www.siemenpuu.org/fi/blog/degrowth-ecological-sustainability-and-social-equity-2-6-sep-2014-leipzig.
Yhteisten instituutti Saksaan
Konferenssin aikana järjestettiin myös commons-verkoston epävirallinen ja spontaani tapaaminen. Kiinnostavin uutinen oli varmasti saksalaisten perustama Commons Institute, jonka tarkoituksena on toimia commonseja koskevan tutkimus- ja kehitystyön alustana. Instituutti on muodollisesti yhdistys, mutta toimintatavoiltaan ennemminkin toimintaryhmien kokoonpano.
Yhdistyksessä toimiva Stephan Meretz peräänkuulutti rahattomaan yhteistekemiseen perustuvien yhteisten luomista, mutta toisaalta myönsi, että Commons Instituten yhtenä tarkoituksena on mahdollistaa toiminnan rahoitus. Alkunsa “instituutti” on saanut Saksassa jo useampana vuotena järjestetyistä commons-kesäkouluista, jotka tavallaan laajenevat näin ympärivuotiseksi toiminnaksi.
Kiinnostava uutinen oli myös Meretziltä saksaksi tulossa oleva kirja ”kommonismista”. Toivotaan, että myös englanninkielinen laitos tai käännöksiä luvuista ilmestyy jollain aikataululla.
Vapaan ja avoimen tiedon yhteiskunta
Leipzigin degrowth-konferenssi oli neljäs vuorossaan, mutta samalla sen saattoi nähdä jatkumoksi viimevuotiselle commons-konferenssille Berliinissä. Läsnä oli koko Commons Strategies Group eli David Bollier, Silke Helfrich ja Michel Bauwens, ja paikalla saattoi nähdä monia muitakin tuttuja vuoden takaa.
Mainituista Michel Bauwens puhui konferenssissa siirtymävaiheesta commons-perustaiseen talouteen käyden läpi erityisesti Ecuadorin FLOK Society -prosessin päätelmiä. FLOK niin kuin Free/Libre Open-Knowledge Society on keväällä Ecuadorissa päättynyt tutkimushanke, johon liittyi muun muassa selvitys Ecuadorin kansalaisyhteiskunnan piilevistä voimavaroista siirtymätalouden rakentamiseksi ulos länsimaisen kehityksen mallista.
Ecuadorin hallituksen ja yliopiston rahoittamassa hankkeessa pyrittiin hahmottelemaan alkuperäiskansojen perinteisestä hyvän elämän (Buen Vivir) -eetoksesta kumpuavaa visiota, joka kohtaisi uusien informaatioteknologioiden avaamat mahdollisuudet talouden uudelleen järjestämisessä. Bauwensin mukaan avoimen ja vapaan tiedon käytännöt ovat avainasemassa kaikessa tuotannon uudelleen organisoinnissa ja juuri niiden perustalta voidaan organisoida talous, joka on luova ja tuottava, ja ehdottoman avoin, mutta tavalla joka voi kytkeytyä irti globaaleista markkinoista.
Yhteisperustainen vertaistuotanto tarkoittaa Bauwensin mukaan tuotannon uutta paikallisuutta. Uudet tietoteknologiat ja esimerkiksi 3D-printtaus tarkoittavat eräänlaisen pajateollisuuden paluuta. Sen sijaan luova työ ja ongelmanratkaisu on tehokkainta yhteistää tietoverkkoihin. “Mikäli se on raskasta, se on tehtävä paikallisesti, mutta mikäli se on kevyttä, se on tehtävä globaalisti.”
Esimerkkinä Bauwens esitteli Nutrient Dense Projectia (ks. http://nutrientdenseproject.com), jossa kehitetään kasvihuoneviljelyä eri mittaluokissa sekä jalostetaan luonnonmukaisin menetelmin ravinnerikkaita kasveja (eräänlaista superfoodia). Fyysinen tuotanto on paikallista, mutta projekti on joukkorahoitettu, ja sen edellyttämä tietotaito ja tietotaidon jakaminen perustuu nettiverkostoille.
Bauwensin mukaan kapitalistinen tuotanto on kehittynyt tilanteeseen, jossa tavaroiden fyysisen puolen tuottaminen maksaa enää murto-osa tuotteen kuluista. Suurin osa liittyy logistiikkaan ja aineettomiin omistusoikeuksiin (“IP rent”). Bauwens povasi, että suljetut toimintatavat ja tiedontuotannon mallit kaatuvat kuitenkin pitkässä juoksussa avoimille malleille. Tätä ennakoivana esimerkkinä hän mainitsi FabLabit, jotka ovat älyteknologioille ja avoimen innovaation mallille perustuvia uusia työpajoja.
Toisaalta Bauwens nosti esiin tarpeen suojata vertaistuotantoa pääoman haltuunotolta. Hän esitteli Dmytri Kleinerin aloitetta vertaistuotantolisenssistä, joka ylittäisi GPL-lisenssin rajallisuuden (ks. http://fi.wikipedia.org/wiki/GNU_General_Public_License) estämällä hyötyjen valumista pääomavaltaisille yrityksille. “Mitä kommunistisempi lisenssi, sitä kapitalistisempi käytäntö”, Bauwens heitti GPL:n ongelmallisuudesta.
Jos taloutta halutaan ohjata pääomien kasautumisesta yhteisten kasautumiseen, niin Bauwensin mukaan olisi käytettävä vertaistuotantolisenssiä (ls. Peer Production License, PPL, http://p2pfoundation.net/Peer_Production_License). Creative Commons NonCommercial -lisenssistä poiketen, se mahdollistaa kaupallisen käytön, mutta GPL:n avoimuuden sijaan rajoittaa sen vain vertaistuottajille. Lisenssi pyrkii siis rajaamaan sellaisen kaupallisen toiminnan piirin, joka hyödyttää yhteisten tuotantoa tai on sille välttämätöntä.
Mikä tämä piiri tarkalleen on, jää lopulta neuvottelukysymykseksi, jonka Bauwens jätti auki. Epäkaupallisten toimijoiden lisäksi kysymykseen tulevat kuitenkin esimerkiksi yhdistykset, työosuuskunnat ja vastaavat. PPL on Bauwensin mukaan vastavuoroisuusperiaatteelle perustuva “sosialistinen” lisenssi “kommunistisen” GPL-lisenssin sijaan.
Ratkaisuksi vertaistuottajien prekaarisuuteen Bauwens esitti “avointa osuustoimintaa”, joka mahdollistaisi yhteisen toimeentulon hankkimisen samalla kun osuuskunnat olisivat keino tuottaa yhteisiä ja yhteistekemisen verkostoja. Esimerkkinä Bauwens käytti Kanadan solidaarisuusosuuskuntia samalla kun hän maalaili käynnistymässä olevaa ”luokkasota 3.0:aa”, joka käydään hajautetusta pääomasta, kestävistä yhteisöistä ja globaaleista yhteisresursseista netarkista kapitalismia vastaan (Google, FB, M$, Apple jne.) (ks. http://p2pfoundation.net/Four_Future_P2P_Scenarios).
Rahatalouden ja kriisin vasemmisto
Haris Konstantatos Harokopion yliopistosta Ateenasta puhui toisen päivän avauspuheenvuorossaan eurooppalaisesta talouskriisistä ja siitä, kuinka sosiaalisia ja ekologisia kysymyksiä ajavat liikkeet tulisi yhdistää yhteiseksi kapitalismin vastaiseksi rintamaksi. Konstantatos korosti, että talouskriisi on samalla poliittinen kriisi, joka avaa mahdollisuuksia laajempaan järjestelmämuutokseen.
Kreikkalaisen vasemmistopuolueen Syrizan aktiivina Konstantatos oli hyvin kriittinen eurooppalaista vasemmistoa kohtaan. Hänen mukaansa vasemmisto yrittää epätoivoisesti jatkaa toisen maailmansodan jälkeistä projektiaan, jossa kriisiin vastataan vaatimalla lisää tuotantoa ja talouskasvua. Sen sijaan olisi avauduttava globaaliliikkeiden, toriliikkeiden ja talouskuripolitiikan vastaisten liikkeiden vaatimuksille luoda vaihtoehtoinen yhteiskunnallisen kehityksen malli.
Konstantatos korosti, ettei Kreikka ole erillistapaus tai poikkeusalue, vaan ennemminkin kapitalistisen kehityksen uusi vaihe, joka ilmentää järjestelmän perustavien sosiaalisten ja ekologisten rajojen vastaantuloa. Kreikasta on myös nähtävissä, miten poliittinen järjestelmä toimijoineen vastaa tilanteeseen. ”Eteläeurooppalainen näkökulma” avaa ikkunan kriisiytyvän kapitalismin tulevaisuuteen.
Ratkaisut tulevat noudattamaan autoritaarisen hallinnan strategiaa. Edessä on kilpailun lisäämistä, leikkauksia, yksityistämistä ja luonnonvarojen riistoa, kuten uutta kaivannaisteollisuutta. Irvokkaalla tavalla Konstantatos toi esille myös rikkaiden turistien houkuttelemiseksi Kreikkaan perustetut kaupalliset luontoreservaatit.
Vaihtoehdoksi Konstantatos asetti ”paon vallitsevasta narratiivista”. Uudet yhteiskunnalliset liikkeet ovat mahdollisuus uuden eurooppalaisen vasemmiston luomiseen. Uusi mahdollisuus on liikkeiden visioissa ja kokeiluissa, joiksi Konstantatos mainitsi muun muassa häätöjen vastaiset talonvaltaukset, maa-alueiden haltuunotot, vallatut tehtaat, työosuuskunnat, sosiaaliklinikat, sosiaalikeskukset, naapurustoavun eri muodot, rinnakkaisvaluutat, vaihtopiirit, avoimen ja vapaan tiedon liikkeet sekä suoraa elintarvikejakelua organisoivat kuluttaja- ja tuottajaverkostot.
“Tulevaisuuden ekologia” toimii Konstantatosin mukaan täysin eri maailmassa kuin vakiintunut vasemmisto. Toisaalta juuri sen kuunteleminen selittää Syrizan ja Podemoksen kaltaiset menestystarinat. Toisaalta ja toisaalta… Yleisössä oli varmasti niitäkin, jotka epäilevät jo ennalta minkään “hyvispuolueenkaan” kykenevän edistämään liikkeiden vaatimuksia vaalihumua pidemmälle.
Feministinen lasku talouteen
Konstantatoksen jälkeen jatkanut Barbara Muraca saksalaisesta talouskasvukriittisestä tutkijaverkostosta käsitteli degrowthia perustavana poliittisena suunnanmuutoksena modernin yhteiskunnan kehityskertomukseen, jonka koko ohjelma köyhyyden poistamisesta ja hyvinvoinnin kasvattamisesta poliittisen vakauden ylläpitoon ja tulevien sukupolvien onneen on sidottu talouskasvuun ja sen hedelmien jakamiseen.
Myös Muracan mukaan moderni järjestelmä on törmännyt ulkoisiin ja sisäisiin rajoihinsa, ja moderni suuri kertomus kärsiikin yhä vakavammista uskottavuusongelmista. Talouskasvun sovittaminen elämän ekologisiin ehtoihin näyttää yhä mahdottomammalta samalla kun kasvun ruokkiminen on johtamassa yhteiskunnallisen kilpailun kiristymiseen, työtahdin ja työmäärien kasvattamiseen, yksityistämisohjelmiin, ostohalujen yhä voimakkaampaan manipulointiin sekä muihin irvokkaisiin ja jopa tarkoittamattomiin kehityskulkuihin.
Muraca totesikin tylysti, ettei moderni kertomus enää sido ihmisiä, sillä kukaan ei halua uhrata elämää vieraannuttavalle puurtamiselle töissä vain siksi, että saisi pienen luukun tai tönön asuttavakseen kaupungin syrjästä.
Toisaalta Muraca varoitti romanttisesta kasvun vastaisesta ajattelusta, joka korostaa iloista köyhyyttä sekä konservatiivisia perhearvoja. Korkea hyvinvointi ja yksilöllinen vapaus ovat edistystä, jota ei pidä vaihtaa uusfeodalismiin. Tällainen tarkoittaisi vain sosiaalisen liikkuvuuden katoamista, tuloerojen lisääntymistä, sukupuolitetun työnjaon jyrkkenemistä sekä kulttuurilaitosten sulkeutumista varakkaiden viihteeksi.
Muraca hahmotteli talouskasvun purkamista, joka tarkoittaisi yhteiskunnallisten instituutioiden uudelleenjärjestelyä, kuten varallisuuden uusjakoa, ekologista kaupunkisuunnittelua sekä aikapolitiikkaa. Kriisi on talouskasvun taite, mutta hallitsemattomana se on vain tie kohti epäoikeudenmukaisempaa ja epätasa-arvoisempaa yhteiskuntaa. “Teidän lamanne ei ole meidän degrowth!”, Muraca kiteytti.
Muraca peräänkuulutti myös muutosta ajattelutavoissa ja mielikuvituksessa, ja ennen kaikkea arjen käytännöissä. Lähtökohtia olisi Muracan mukaan haettava esimerkiksi faveloista, siirtymäkaupungeista, avointen ja vapaiden ohjelmistojen liikkeistä, osuuskunnista, vapaista kaupunkitiloista sekä yhteiskeittiöistä ja muista yhteiskuluttamisen muodoista. Myös perustulo oli esillä. “Meidän on haluttava enemmän ja vapaammin, ei vähemmän”, Muraca lopetti.
Valtavirtainen ja kriittinen taloustiede
Eräs konferenssin pienistä suurista sessioista oli degrowthin ja makroekonomisten mallien suhdetta käsitellyt tilaisuus. Noin viidellekymmenelle ihmiselle varattuun saliin valui lähemmäs satakunta osallistujaa.
Sessiossa Steffen Lange Konzeptwerk -think tankista esitteli uusklassista, jälkikeynesiläistä ja uusmarxilaista talousteoriaa degrowthin tavoitteiden kannalta. Uusklassisesta näkökulmasta talouskasvu perustuu teknologiseen tehostamiseen sekä kotitalouksien ja yritysten säästöihin, jotka ratkaisevat kulutus- ja sijoitusmahdollisuudet. Uusklassinen lähestymistapa degrowthiin tarkoittaa vastaavasti ihmisten säästöjen ja yritysten sijoitusmahdollisuuksien minimoimista sekä ekotehokkaita ja vapaa-aikaa lisääviä teknologisia ratkaisuja.
Jälkikeynesiläisyydessä talouskasvu syntyy Langen mukaan velalla suoritettavista tuottavista sijoituksista, jotka ovat sidottuja kysyntään. Langen mukaan jälkikeynesiläisyys ohjaa siis ratkaisut kotitalouksien kulutuksen hillitsemiseen sekä sen kanavoimiseen vihreisiin valintoihin samalla kun tuotannollisissa investoinneissa panostetaan ekologiseen rakennemuutokseen.
Uusmarxilaisessa lähestymistavassa korostetaan Langen mukaan yritysten pyrkimystä teknologiseen tehostamiseen sekä uusien markkinoiden avaamiseen. Degrowth toteutuisi kollektivisoimalla tuotantoa sekä poistamalla markkinakilpailu tarvelähtöisten ratkaisujen tieltä. Commonsit ovat Langen mukaan mukana ikkunana markkinoiden tuolle puolen.
Langen esitelmä oli kiinnostava, mutta lopulta tuntui, että kyse oli enemmän ekologisesta modernisaatiosta kuin talouskasvun purkamisesta. Esitelmän anti olikin ehkä muualla kuin Lange oli tarkoittanut. Näyttäisi nimittäin siltä, että usein degrowth-keskustelu käydään uusklassisen talousteorian kehikossa. Siinä talouden kiertoa pyritään hidastamaan supistamalla yksityisten talouksien ja yritysten kulutusmahdollisuuksia tekemällä rahasta niukkaa.
Louison Cahen-Fourot Pariisin yliopistosta kritisoi Langen perään talouden ekokriitikoita jälkikeynesiläisestä näkökulmasta. Cahen-Fourot todisteli, että toisin kuin ekologisesta näkökulmasta on esitetty, talouskasvu ei ole suoraa seurausta taloudellista voittoa koskevasta intressistä, vaan rahan synty on ymmärrettävä sen endogeenisestä eli sisäsyntyisestä luonteesta lähtien. Uusi raha syntyy luotonlaajennuksena liikepankin lainatessa rahaa kysyntävetoiseen markkinatoimintaan.
Vähintäänkin vaikeaselkoiseksi jääneen esityksen johtopäätös oli sen suuntainen, että rahaa voitaisiin luoda myös valtiollisessa ohjauksessa, jolloin siihen liittyvät voittointressit voitaisiin suunnata ekologisesti hyödylliseen kehitys- ja rakennustyöhön. Cahen-Fourot totesi, ettei mitään ekokriitikoiden toivomaa tasapainotilaa rahataloudessa voi olla, sillä rahan olemassaolo perustuu lainalle ja odotuksille. Raha joko liikkuu ja lisääntyy tai romahtaa.
Olisi siis ennen kaikkea pyrittävä ohjaamaan luotonlaajennus ekologisesti kestäville sektoreille. Näitä tarkemmin määrittelemättä Cahen-Fourot kiteytti, että olisi siis ennen kaikkea muutettava kysyntää, rahan tarjonta seuraa kyllä perässä. Mietityttämään jäi jälleen puhuttiinko ekologisesta modernisaatiosta vai kasvun purkamisesta.
Session ehkä mielenkiintoisimmaksi puhujaksi nousi lopulta Christoph Gran Oldenburgin yliopistosta. Gran oli tehnyt tilastollisia vetoja siitä, miten Saksan talous käyttäytyisi, jos sitä lähdettäisiin ohjaamaan degrowth-teoreetikko Peter Victorin mallin mukaisesti (ks. http://degrowth.org/wp-content/uploads/2011/05/Victor_Growth-Degrowth-and-Climate-Change.pdf). Tavoitetilaksi Gran oli asettanut talouden hiilipäästöjen tippumisen kestävälle tasolle talouden volyymia laskemalla.
Kiehtova jos kohta myös ongelmallinen esitys puhui sen puolesta, ettei hallittu talouslasku aiheuttaisi esimerkiksi dramaattista työttömyyttä tai talouden syöksykierrettä, vaikka näin usein maalaillaankin. Välitön talouslasku tarkoittaen viennin ja investointien katkaisemista tuottaisi sosiaalisen romahduksen varmasti, mutta talouslaskun toimeenpaneminen asteittain (sisältäen mm. työajan lyhentämistä ja jakamista) pitäisi työttömyysluvut kurissa samalla kun hiilipäästöt laskisivat tasaisen varmasti.
Toisaalta esityksessä käytetyt viralliset päästöluvut eivät sisältäneet tuotannon muualla maailmassa aiheuttamia päästöjä. Eurooppalaiset taloudet ovat jo nykyään pitkälti ulkoistaneet päästönsä, joten niiden laskeminen Granin tavoin on hankalaa. Myös skenaarion dynaamiset vaikutukset koskien ihmisten käyttäytymistä jäivät arvailujen varaan. Joka tapauksessa Gran esitti, ettei päästöjen supistaminen tuotantoa laskemalla näytä mitenkään mahdottomalta.
Uusintaminen ja kapitalismin lopettaminen
Kolmannen päivän aloitti professori Adelheid Biesecker Bremenin yliopistosta. Hän keskusteli uusintamisesta kapitalismikritiikin avainkäsitteenä. Bieseckerin mukaan kapitalistinen tuotanto perustuu rakenteelliselle erottelulle uusintavan ja tuottavan työn välillä samalla kun tuo erottelu on voimakkaasti sukupuolittunut, ja sisältää myös luonnon haltuunoton riistettävänä resurssina.
Feministinen ja ekologinen kritiikki käyvät näin Bieseckerin mukaan yksiin. Huomion kiinnittäminen uusintamiseen paljastaa tuottavan työn perustuvan ulkoisten yhteisresurssien käyttöön. Naisten palkaton kotityö ja luonnonvarojen ylikulutus ovat rakenteellisesti rinnasteisia kysymyksiä.
Biesecker korosti uusintamisen erottamatonta yhteyttä arkeen ja arkielämän uudelleen järjestämiseen. Uusintaminen on uudistavaa toimintaa, tulevaisuuden luomista ja hoivaa, tulevaisuuden mahdollisuuksista huolehtimista. Konkreettista ja paikallista mutta myös globaalia ja kokonaisvaltaista.
Sunita Narain Intian tiede- ja ympäristötutkimuksen keskuksesta jatkoi keskustelua talouskasvun oikeutuksesta eriarvoisessa maailmassa. Narain kertoi ilmastomuutoksen näkyvän hyvin konkreettisesti Intian tapaisessa maatalousvaltaisessa maassa, jossa kylät ovat suoraan riippuvaisia sadoista. Ympäristöuhka koetaan välittömästi uhaksi myös toimeentulolle. Samoin metsien ja maa-alueiden yksityistämiset yhtiövallan toimesta.
Toisaalta Intiassa on miljoonia ihmisiä ilman perusenergianhuoltoa ja olisi kehitettävä ihmisten liikkumismahdollisuuksia. Länsimaisen kehityksen tie ei ole mahdollisuus, mutta sitä ei ole myöskään länsimaisen talouslaskun tie.
Narainin mukaan kansainvälisissä päästösopimuksissa on kyettävä reiluihin ratkaisuihin, joissa haetaan oikeudenmukaisuutta. Rikkaiden ja köyhien ympäristönäkökulmat ovat erilaiset. Globaali tasa-arvo on ainoa mahdollisuus avata vaihtoehtoisen kehityksen tie.
Eurooppalainen talouskriisi mahdollisuutena
Yleisluentojen lisäksi Leipzigissa oli lukuisia työryhmäesityksiä. Eräs erottuneista oli vaihtoehtoisten teknologioiden keskuksesta saapuneen Alice Hooker-Stroudin esitelmä tulevaisuuden energiaratkaisuista. 1970-luvun alusta saakka toimineesta ympäristöaktivistien perustamasta tutkimuskeskuksesta tullut Hooker-Stroud esitteli uusiutuville energiamuodoille, kasvispainotteiselle ruokaympyrälle, ekotehostamiselle ja älyteknologioille perustuvan mallin 100% hiilivapaasta Britanniasta.
Zero Carbon Britain -kampanjan laskelmien mukaan hiilivapaa yhteiskunta on realismia – vain rahoitus puuttuu. Kaikki teknologia ja tietotaito on olemassa, mutta raha vaatisi poliittista tahtoa. Kun yleisöstä kysyttiin yhteyttä degrowthiin, Hooker-Stroud totesi, että siihen heidän lähestymistapansa ei ota kantaa. Heidän teknologiakeskuksensa tarkoituksena on osoittaa, että muutos on teknologisesti täysin toteutettavissa. (Ks. http://zerocarbonbritain.org)
Myös työväen agitaatiota kuultiin. Euclides André Mance Brasilian solidaarisuustalousverkostosta ja maattomien liikkeestä puhui vapautuksen taloudesta ja hyvästä elämästä. Mancen visio perustui solidaaristen osuuskuntien verkostolle ja niiden keskinäisesti järjestämälle tuotannolle sekä uusien teknologisten mahdollisuuksien valjastamista hyvän elämän toteuttamiseen. Kukaan ei vapauta itseään yksin, kuten vapautuksen pedagogi Paolo Freire on todennut. Vapautuksen keskiössä on yhteinen tiedontuotanto ja dialogiset prosessit.
Tadzio Müller Rosa Luxemburg -säätiöstä veti keskustelun Eurooppalaisesta talouskriisistä. Taantuma nähtiin sessiossa väärällä tavalla toteutuvaksi kasvun purkautumiseksi. Nykyisissä voimasuhteissa se tulee tarkoittamaan vain kiristyvää talouskuria. Velasta on tulossa keskeinen taloudellinen alistussuhde.
Vaihtoehdoksi talouskurille keskustelussa vaadittiin muun muassa Euroopan poliittisen integraation vahvistamista, mutta taloudellisen integraation purkamista. Paikallistalouksia ja alueellisia talouksia tulisi vahvistaa. Tulisi luoda paikallisvaluuttoja ja esimerkiksi paikallisesti omistettuja energiayhtiöitä. Olisi ajettava avoimia ja osallistavia instituutioita, työajan yleistä lyhentämistä, ympäristöveroja sekä eurooppalaista uusjakoa, jossa rikkaudet tasattaisiin väestön kesken. Paikallinen ei saa kuitenkaan palata vapautta vihaavana nurkkapatrioottisuutena ja kansallismielisyytenä.
Uusissa eurooppalaisissa liikkeissä on jo vuosia puhuttu pysyvästä kriisistä. Syklisten kehitysvaiheiden sijaan todistamme ennemminkin jatkuvaa poikkeustilaa. Vaikka talous välillä tasaantuisikin – mitä se ei todellakaan tee – ilmastokriisi on niskassamme vähintään muutaman tulevan sukupolven verran. Epävarmaa on lähinnä tuleeko muutamaa tulevaa sukupolvea.
Yhteiskunnalliset vaatimukset eivät ole ratkaisuja sellaisenaan. Ne ovat ennemminkin vipusimia uusille toimeentulon muodoille, oman ja yhteisen elämän uudelleen järjestämiselle, uusille yhteiskunnallisille tiloille ja riippumattomille viestintäverkostoille. Kasvutalouden purku saa paljaat ja koruttomat kasvot.
Jukka Peltokoski
Leipzigin Degrowth-konferenssin sivut löytyvät osoitteesta http://leipzig.degrowth.org/en.
Lue myös Rubyn blogaukset paikan päältä: http://www.siemenpuu.org/fi/blog/degrowth-ecological-sustainability-and-social-equity-2-6-sep-2014-leipzig
Jatka keskustelua Yhteisalustalla osoitteessa http://jukkap2p.kapsi.fi/phpBB3/viewtopic.php?f=6&t=273
Commons.fi 