Kaksi ihmistä, yksi vastakkainasettelu ja yhteinen uni

[[{”type”:”media”,”view_mode”:”media_large”,”fid”:”2826″,”attributes”:{”alt”:”Kaksi päivää ja yksi yö”,”class”:”media-image”,”style”:”width: 300px; height: 161px; margin: 5px; float: right;”,”typeof”:”foaf:Image”}}]]Dardennen veljesten, ympäri Eurooppaa puhuttaneiden sosiaalisen realismin mestareiden, uusi elokuva Kaksi päivää ja yksi yö saa tänään Suomen palatsiensi-iltansa.

Jopa HS:n viihdeliitteen elokuvaesittely tunnustaa, että ”tätä ajankohtaisempaa elokuvaa on vaikea kuvitella”.[1] Esittely löytää elokuvan teemaksi kapitalismin lainalaisuudet. Kalle Kinnusen tuore teksti elokuvasta, Tiukkatunnelmainen draama solidaarisuudesta, lainaa Dardenne-veljesten haastattelua:

”Tämä on tie-elokuva, jossa kohdataan erilaisia ihmisiä ja käydään kaksintaisteluita. Sankaritar on hyvin yksinäinen ratsastaja.”[2]

Elokuva valottaa ihmisyhteisön dynamiikkaa aurinkopaneelitehtaan irtisanomisnäytelmässä, jossa työntekijät laitetaan valitsemaan oman taloudellisen etunsa ja työtoverinsa työpaikan välillä. Pääosanesittäjä Marion Cotillard kohtaa yhtä lailla hobbesilaiset toisiaan syövät ihmissudet kuin ihmisten halun ja toisaalta rakenteellisen vaikeuden olla solidaarinen ihmistovereitaan kohtaan.

Tätä suorempaan kasvoille iskevää kuvaa vastakkainasettelulle perustuvasta järjestelmästämme on todellakin vaikea kuvitella.

Elokuvan sosiaalinen realismi ei kuitenkaan puhuttele ainoastaan tämän monien jo valmiiksi luissaan ja ytimissään tuntevan peruskuvan näyttäjänä. Sen kuvallinen realismi ulottuu esittämään kyvyttömyytämme astua tämän vastakkainasettelun ulkopuolelle. Cotillardin inhimillisyys on heikoksi hakattunakin äärimmäisen vahvaa.

Silti ahdistuneet kuvat hänen elämästään näyttävät sen, miten näkökulma pysyy ahtaasti rajattuna ja riippuvuus totutuissa malleissa. Sen, miten haastavaa on luoda uutta pelkän olosuhteisiin reagoimisen sijaan.

Dardennet vievät Cotillardin henkilöhahmon tarinan kapitalismin sisällä toteutuvan solidaarisuuden päätepisteeseen – ja päästävät päähenkilön yksin ulos kuvasta. Sosiaalinen realismi ei toistaiseksi voi näyttää sitä kuvaa, jossa ihmisiä liittyy Cotillardin seuraan. Yhteistä sosiaalista muutosta luovat teot ja niiden kuvat jäävät yhä odottamaan tekijöitään, näyttäjiään ja näkijöitään.

Teksti: KTT

Viitteet:

[1] http://nyt.fi/a1305899550148

[2] http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kulttuuri/elokuva/kaksi-paivaa-yksi-yo-tiukkatunnelmainen-draama-solidaarisuudesta

Poliittisen elokuvan ystäville viikonloppu tarjoaa myös Lens Politica -festivaalin Helsingissä, jossa lauantaina nähdään esimerkiksi Eva Eckertin elokuva Debts.Inc. (ks. http://www.lenspolitica.net/fi/blogi/199-syyllisiae-paeaeoman-ja-velkojien-edessae). Elokuva-arkiston Orionin valkokankaalla leikkivät lauantai-iltana valon ja varjon kanssa Fellini ja erityisen anarkistinen Giulietta Masina elokuvassa Giulietta ja viettelykset.

Kammarin elo/kuva-kerhossa katsotaan sunnuntaina bengalilaisen auteur-mestarin, sosiaalisesti sitouneen yhteiskuntateoreetikon Ritwik Ghatakin elokuva Reason, Debate and a Story, joka katsoo maailmaa illuusionsa aikansa liikkeeseen menettäneen kommunistin näkökulmasta.

Keskustelua viikonlopun yhteisistä unista voi jatkaa Yhteisalustalla osoitteessa http://yhteisalusta.tunk.org.

Kuva: http://lanuitartificielle.files.wordpress.com/2014/06/sans-titre.jpg

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s