Solidaarisuustalouden toimijat #2: Kulttuurikahvila Laituri

Kulttuurikahvila Laituri tarjoaa Joensuussa toimintatilaa sekä pitää yllä vegaanista kahvilaa rautatieasemalla. Vapaaehtoisten pyörittämällä toiminnalla on omat haasteensa, mutta yhdessä tekeminen on antoisaa. Tämä teksti esittelee toisen toimijan Suomen solidaarisuustalouden Transformap-kartalla.

Kulttuurikahvila Laituri avattiin Joensuussa toukokuussa 2015. Ajatus osuuskunnan perustamisesta lähti liikkeelle, kun rautatieasemalla sijaitsevassa vanhassa asemaravintolarakennuksessa toiminut nuorisoteatteriyhdistys Satama ja sen pyörittämän kahvilan toiminta oli lopettamisuhan alla. Alun ideoinnissa mukana olleilla ihmisillä oli erilaisia ideoita vegaanisesta kahvilasta ja vapaasta tilasta. Aluksi Sataman kahvilatoimintaa tukemaan ajateltu toiminta sai osuuskunnan muodon, kun kävi selväksi, ettei Satama ole lainkaan jatkamassa toimintaansa. Toiminnan käynnistämiseksi kerättiin varoja joukkorahoituskampanjalla.

Kahvilaosuuskunnan säännöissä määritellään sen toimivan solidaarisuustalouden periaatteiden mukaan. Lähtökohtana ovat toimijoiden tarpeet, eikä osuuskunnassa tähdätä voiton tekemiseen. Toiminnassa ainoa vaihdannan väline ei ole raha, vaan tilaa voi saada omaan käyttöönsä myös vapaaehtoistunteja vastaan. Solidaarisuustalouden periaatteita heijastavat myös kahvilan hankintapäätökset, joissa painotetaan vegaanisuutta, luomua, lähituotantoa ja Reilua kauppaa. Hankintapäätökset, kulloisenkin satokauden tuotteiden suosiminen ja kierrättäminen tukevat toiminnan ekologisuutta, vaikka siitä ei suoranaisesti olekaan puhuttu, koska se tuntuu niin itsestään selvyydeltä. Laiturin toimijat haluaisivat myös tukea enemmän muita pieniä toimijoita esimerkiksi ison paikallisen osuuskauppamonopolin sijaan.

Yhteistyö innostaa sekä työryhmän kesken että muiden paikallistoimijoiden kanssa

Kuva: Siiriliina Riikonen

Laiturin toiminnassa pyritään tasavertaisuuden toteutumiseen päätöksenteossa ja vastuiden jakautumisessa esimerkiksi työryhmämuotoisen toiminnan kautta. Yksi toiminnan haasteista on vapaaehtoisten rekrytointi. Toimijoita saattaa kuitenkin houkutella se, että myös niillä vapaaehtoisilla, jotka eivät ole osuuskunnan jäseniä, on mahdollisuus osallistua avoimeen päätöksentekoon ja osuuskunnan virallisen hallituksen rooli on pidetty minimissä. Keskeistä Laiturilla on yhdessä tekeminen ja yksi antoisimmista asioista onkin osuuskunta-aktiivien Annukka Ahon ja Maria Korkatin mukaan asioiden yhdessä opettelu. Useilla toimijoilla on kokemusta yhdistystoiminnasta, mutta monille uusia osuuskunnan toimintatapoja on opeteltu kollektiivisesti ja pitkin matkaa.

Laituri tarjoaa toimintatilaa esimerkiksi yhdistyksille ja paikalla käyvät erilaiset toimijat pitämässä kokouksiaan ja muita tilaisuuksia, mutta tila on haluttu pitää puoluepoliittisesti neutraalina aukioloaikojen puitteissa. Laiturilla pidettävien tilaisuuksien halutaan myöskin olevan linjassa osuuskunnan toimintaperiaatteiden, kuten vegaanisuuden, kanssa.

Suhteita muihin toimijoihin on syntynyt esimerkiksi mentorointisuhteiden muodossa. Alkutaipaleella Laituri sai opastusta esimerkiksi Turun kirjakahvilan toimijoilta ja joensuulaiselta kahvi- ja teeyrittäjältä. Laiturin perustamisen jälkeen muut taas ovat kyselleet heiltä neuvoja osuuskuntien perustamiseen ja joukkorahoituskampanjan toteuttamiseen.

Toimitilan epävarmuus on tulevaisuuden kynnyskysymys

Laituri toimii kahvilatoiminnasta sekä tilanvuokrauksesta saaduilla tuloilla. Tapahtumat ovat maksuttomia tai niistä peritään vapaaehtoinen tai muutoin alhainen pääsymaksu. Voitot on päätetty käyttää toiminnan kehittämiseen sekä säästää jonkin verran tulevaisuuden varalle, sillä toiminnan jatkuminen ei ole varmaa nykyisessä tilassa rautatieasemalla. Sijainti antaa Laiturille tällä hetkellä kilpailuedun, sillä paikalle löytää usein junamatkustajia, jotka eivät muutoin ehkä hakeutuisi vegaaniseen kahvilaan.

Laituri on tällä hetkellä myös koko kaupungin ainoa vakituinen täysin vegaaninen kahvila. Laiturin toimijat ovat saaneet palautetta, että tapahtumien järjestämiseen ei myöskään ole tarjolla Joensuussa vastaavaa tilaa, jossa olisi yhtä matala kynnys.

Kulttuurikahvila Laiturin toiminnan autonomisuutta rajoittaa sen käytössä olevan tilan sijainti ja luonne. Muutokset raideliikenteessä voivat vaikuttaa Laiturin asiakkaiden määrään. Junamatkustamisen suhteen laiturilaiset osoittivat tukensa järjestämällä kahvituksen VR:n työntekijöiden mielenilmaisussa raideliikenteen muutosten suhteen. Kahvilarakennus on vuokrattu VR:ltä, jonka pyrkimyksenä on ollut luopua ympäri Suomen olevista kiinteistöistään.

Ekologisuutta ei pystytä tukemaan täysin kaikilla tilaan liittyvillä ratkaisuilla, sillä esimerkiksi sähkö kuuluu vuokraan, eikä sitä voi näin ollen vaihtaa ekologisempaan vaihtoehtoon. Laiturin toimijat ovat olleet aktiivisia rakennuksen tulevaisuuteen vaikuttavassa kaavaprosessissa selvittämällä rakennuksen suojelumahdollisuutta ja jättämällä mielipiteitä prosessin eri vaiheissa.

Omistajan puolelta tukea suojelupyrkimyksiin ei todennäköisesti ole luvassa. Joensuun kaupunkirakennelautakunta hyväksyi 23.5. yksimielisesti asema-alueen asemakaavan, jossa Laiturin paikalla on joukkoliikennekatu ja kerrostalotontti. Kaava menee vielä uuden lautakunnan käsittelyyn kesäloman jälkeen, mutta on hyvin todennäköistä, että Laituri joutuu etsimään itselleen uudet tilat.

Kuva Tiina Marila

Mikä?

Vegaanista kahvilaa pyörittävää ja kulttuuritilaa tarjoava osuuskunta Joensuussa

  • Koko: Jäseniä n. 35, aktiivisia jäseniä kymmenkunta. Kaikki vapaaehtoiset eivät ole jäseniä.
  • Tausta-ajatus: Voittoa tavoittelematon, arvopohjaisesti toimiva osuuskunta, jossa tehdään asioita yhdessä ja vapaaehtoisvoimin.
  • Tärkeimmät arvot: Vegaanisuus, tasa-arvo, yhdessä oppiminen, ekologisuus, solidaarisuus.
  • Suurimmat haasteet: Toimintatilan asettamat rajat ja rakennuksen kohtalo kaavaprosessissa sekä vapaaehtoisten rekrytoiminen.
  • Kehitystoiveet ja -visiot: Tarve eettiselle tukkutoiminnalle.

Kirjoittanut Laura Kumpuniemi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s