Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2013

Totuus osuuskunnasta Totuusradiossa

[[{”type”:”media”,”view_mode”:”media_large”,”fid”:”1256″,”attributes”:{”alt”:”Coop wants you”,”class”:”media-image”,”height”:”225″,”style”:”width: 250px; height: 250px; margin: 5px; float: right;”,”typeof”:”foaf:Image”,”width”:”225″}}]]Neljäs Commons.fin organisoima commons-keskustelu lähetetään Totuusradiossa tänään illalla 25.11.2013 klo 22-24.

Aiheena osuuskunnat. Ole kuulolla!


Commons IV: Osuuskunta tulee – oletko valmis? 

Lama-Suomi herätti osuuskuntaliikkeen Suomessa uuteen uskoon. Työttömät alkoivat perustaa työosuuskuntia toimeentulon saamiseksi. 2000-luvulla uusia osuuskuntia perustavat erityisesti tieto- ja kulttuurialan toimijat ja tekijät. Prekariaatti on löytänyt osuuskunnat.

Aina osuuskunta ei tuo leipää, eikä sen ole edes tarkoitus. Se voi olla vain sivutoimi tai harrastus. Silti se voi olla elämän tärkeä puoli, joka tuo mieltä ja vapautta.

Osuuskunnat ovat uusia yhteisöjä ja yhteisen tekemisen paikkoja. Taivaalla väijyvät myös ekologian ja talouden synkät pilvet, jotka pakottavat miettimään elämää toisenlaisessa maailmassa. Osuuskunnissa ollaan uuden solidaarisuuden äärellä.

Commons IV jatkaa keskusteluja yhteisestä ja yhteistekemisestä osuuskunnan merkeissä. Paikalla Totuusradion studiossa ovat Uusi osuuskunta -kirjan kirjoittajat Jaana Pirkkalainen ja Jukka Peltokoski, Taru Luojola Osuuskumma-kustantamosta sekä Paula Huhtanen ja Marita Sandt Pispalan Kivijalka Osuuskunnasta.

Osuuskunta haluaa sinut!

Lähetyksen oma sivu: http://www.totuusradio.fi/commons-iv-osuuskunta-tulee-oletko-valmis/

 

Bolivaarista osuustoimintaa – Lattariosuuskunnat II

[[{”type”:”media”,”view_mode”:”media_large”,”fid”:”1251″,”attributes”:{”alt”:”Cecosesola”,”class”:”media-image”,”height”:”167″,”style”:”width: 250px; height: 167px; margin: 5px; float: right;”,”typeof”:”foaf:Image”,”width”:”250″}}]]Hugo Chávez aloitti Venezuelassa vuonna 1999 “bolivaarisen vallankumouksen”. Sen tarkoituksena on synnyttää maahan solidaarista yhteisötaloutta. Osuuskunnilla rakennetaan työpaikkademokratiaa. 
 
Bolivaarisen vallankumouksen käsite viittaa 1800-luvun vaihteessa eläneeseen vallankumousankariin Simón Bolívariin (1783-1830), jonka johdolla Venezuela, Bolivia, Ecuador, Peru ja Kolumbia itsenäistyivät siirtomaavallan ikeestä. Bolívar oli liberaali edistyksellinen, joka ajoi roturajat ylittävää Etelä-Amerikan liittovaltiota. Hanke ei toteutunut, mutta elämänsä loppuvuodet Bolivar sai toimia perustamansa Suur-Kolumbian (Kolumbia, Ecuador ja Venezuela) presidenttinä.
 
Chávezin bolivaariseksi vallankumoukseksi nimetty prosessi käynnistyi vuonna 1999 annetulla uudella perustuslailla, jonka strategiset linjaukset käsittävät tärkeimpien teollisuuden alojen valtiollistamista, osallistuvan demokratian kehittämistä sekä osuuskuntatalouden rakentamista yhdessä laajemman yhteisötalouden projektin kanssa. 
 
Tavoitteena on vahvistaa tasa-arvoa, luoda työpaikkoja ja kohentaa koko kansan toimeentuloa –  sekä toteuttaa “2000-luvun sosialismia”, kuten Chávez on brändännyt.
 
Nykyään, Chávesin kuoltua vuonna 2013, vahvasti henkilökultin ympärille rakennettu sosialistisen vaihtoehdon palauttaminen on käynyt epävarmemmaksi. Silti edelleen Venezuela menee eteenpäin solidaarisen yhteisötalouden tiellä.

Osuuskunnan nousu ja tuho

Varsinaiseen nousuun osuuskuntatoiminta lähti Venezuelassa vuonna 2001 kun perustuslaki sai rinnaleen uuden osuuskuntalain. Merkittävää on ollut myös vuonna 2004 perustetun erityisen yhteisö- ja paikallistalouden asioista vastaavan ministeriön aloittaminen (Ministry of Popular Economy, MINEP). 
 
Kun Venezuelassa vuonna 1998 oli vain noin 800 erilaista osuuskuntaa ja niihin kuului noin 20 000 ihmistä, niin vuoteen 2008 mennessä uusia osuuskuntia perustettiin yli 100 000 ja niihin liittyi yli 1,5 miljoonaa ihmistä. Alettiin puhua “osuuskuntabuumista”, johon osuuskuntien lisäksi kuului osallistuvan budjetoinnin ja paikallisneuvostojen kehittämistä.[1
 
Suhteellisuutta suuriin lukuihin toi kuitenkin nopeasti tieto, että vain noin 23% perustetuista osuuskunnista myös toimi aktiivisesti. Buumin jälkeen Venezuelaa onkin kutsuttu myös osuuskuntien hautausmaaksi. Nopean kadon lisäksi Venezuela on joutunut kamppailemaan “vääriä osuuskuntia” vastaan joidenkin yrittäjien perustaessa osuuskuntia vain verohelpotusten ja tukien lypsämiseksi.
 
Joka tapauksessa osuuskuntia on buumin taittumisestakin huolimatta syntynyt Venezuelaan merkittävästi. Kolumbiassa osuuskuntia on vain muutamia tuhansia, Argentiinassa toistakymmentä tuhatta ja Brasiliassa parikymmentä tuhatta. 
 
Venezuelassa aktiivisia osuuskuntia toimi vuoden 2008 arvioiden mukaan yhä 50 000-60 000. MINEP:n mukaan osuuskunnissa toimii yli 5% kaikesta työvoimasta. Valitettavasti tämän uudempia tilastoja en ole nähnyt.[2]

Valtio “fasilitoijana”

Kuuban tavoin myös Venezuelassa rakennetaan komboa, jossa kansalaisten vapaan yhteisomistuksen ja yhteisen päätöksenteon rakenteita pystytetään yksityisen ja julkisen sektorin rinnalla. Yhteisötalouden luominen on selkeä valtiollinen tavoite. Toisaalta Kuubasta poiketen Venezuelan valtio ei kuitenkaan toimi varsinaisesti osuuskuntien perustamiseksi tai pyri muuttamaan valtionyrityksiään osuuskunniksi, vaan se ennemminkin tukee osuuskuntasektorin tulemista suosimalla niitä. 
 
Hallituksen keinot ovat sisältäneet muun muassa valistuskampanjoita, halpoja lainoja, verohelpotuksia, teknistä tukea sekä julkisten hankintojen teettämistä osuuskunnilla. MINEP työskentelee aktiivisesti osuuskuntien ja muiden yritysten välisten kauppasuhteiden kehittämiseksi. Yhteisötalouden vahvistaminen perustuu näkemykselle “endogeenisesta kehityksestä”, jonka tarkoituksena on mobilisoida inhimillisiä resursseja paikallistalouksia vahvistamalla. Tämän uskotaan vahvistavan samalla tasa-arvoa, solidaarisuutta ja ihmisten mahdollisuuksia kehittää itseään.[3]
 
Venezuelan osuuskunnista kolmannes toimii kaupan sekä hotelli- ja ravintola-alalla, toinen kolmannes logistiikassa ja viestinnässä, viidennes maataloudessa, metsästyksessä ja kalastuksessa ja hieman alle kymmenys teollisessa tuotannossa.[4]
 
Venezuelan osuuskuntalaki kiinnittää erityistä huomiota työpaikkademokratiaan. Varmistaakseen osuuskuntien todella toimivan osallistavina työyhteisöinä laissa määrätään, että osuuskunnan kokous on päätösvaltainen vain mikäli puolet jäsenistöstä on läsnä. Äänestyksissä ja sääntömuutoksissa suhde on kolme neljäsosaa. Laki myös sanoo, että osuuskunta voi palkata ulkopuolisen määräaikaisen työntekijän vain kuudeksi kuukaudeksi. Sen jälkeen työntekijä on otettava osuuskunnan jäseneksi.[5]
 
Tom Mallesonin mukaan työosuuskunnilla on tärkeä strateginen rooli Venezuelan uudessa sosialismissa. Työosuuskunnista odotetaan demokraattisia työpaikkoja. Niiden tarkoituksena on antaa ihmisille välineitä rakentaa paikallisyhteisöjään itsehallinnollisesti. Kyse on sekä vallasta että vastuusta yhteisölliseen toimintaan. Jos projekti onnistuu, niin Venezuelaan vakiintuu uusi yhteisöllinen ja ihmisiä osallistava instituutio.[6]
 
Ongelmia kuitenkin on. Vaikka osuuskunnat ovat jäsendemokraattisia, niissä toistuvat monet yhteiskunnan yleisemmät eriarvoisuudet. Nämä koskevat esimerkiksi vähemmän koulutettuja ihmisiä sekä naispuolisia jäseniä. Muodollisesta yhteisomistuksesta ja osallistumisoikeudesta huolimatta yhteiskunnan vähävaltaisimmilla ryhmillä on myös osuuskunnissa vaikeuksia päätöksentekoon osallistumisessa ja siihen vaikuttamisessa. Mallesonin mukaan eriarvoisuuden ongelmaa voidaan ratkoa vain, jos osuuskunnissa harjoitetaan työtehtävien kierrättämistä, hallinnollisiin tehtäviin valmentavaa koulutusta sekä jatkuvaa yhteisten asioiden kriittistä puintia. Valtiolla on pyrkinyt ottamaan roolia tässäkin järjestämällä osuuskuntakoulutusta ja valistuskampanjoita.
 
Venezuela haastaa ajatuksen siitä, että yhteiskunnallinen muutos olisi rakennettava vain “alhaalta ylös”. Yhteiskunnallisissa liikkeissä lähdetään helposti siitä, että valtiollinen vallankumous syö välttämättä lapsensa. Muutoksen kaava on valtion vetäytyminen ja ihmisten aktivoituminen. Mallesonin mukaan Venezuela asettaa kuitenkin kysymyksen yhteiskunnallisen muutoksen rakentamisesta vapaan kansalaistoiminnan ja valtiollisen ohjauksen välisenä vuorovaikutuksena.
 
Valtion roolin Malleson näkee eräänlaiseksi “fasilitoijaksi”. Valtio on ohjaus- ja tukirakenne, joka antaa teknistä apua, määrää juridisista puitteista, antaa taloudellisia resursseja sekä valaa ideologista luottamusta. Osuuskuntabuumiin sisältyneestä kuplasta huolimatta voidaan kysyä, olisiko osuuskuntien ja paikallisneuvostojen rakenne voinut syntyä ilman valtion roolia. 
 
Tietysti kehitys on vielä kauhean avoin ja jättää paljon arvailujen varaan. Malleson korostaa, että olennaista on ollut valtion pidättäytyminen vain fasilitoijan rooliin. Vain näin uudet rakenteet voivat organisoitua itsenäisesti. Toisaalta on selvää, että vain valtion aktiivinen tuki varmistaa niiden toimintatilan.

Yhteisötalouden vaikea välitila

Mallesonin arvio saattaa heijastella enemmän toiveajattelua kuin tarkkaa tilanneanalyysia. Määrällisen kon lisäksi bolivaarista osuuskuntaliikettä on arvosteltu valtiollisesta riippuvuudesta. Osuuskuntia on syntynyt tiuhaan, mutta myös lakkaamisprosentti on korkea.[7]
 
Ongelmia on myös työpaikkademokratian toteutumisessa, vaikka juuri se on projektin kärkiä. Jo mainittu vähävaltaisempien ryhmien tasa-arvoinen osallistuminen on jatkuva haaste. Ongelmana on yhtä aikaa sekä matala koulutustaso ja kokemattomuus että syrjivä ja väheksyvä kulttuuri.
 
Asia on kuitenkin monimutkaisempi. Ongelmistaan huolimatta työpaikkademokratiasta saadut kokemukset ovat Venezuelassa olleet lupaavia. Vaikka yleisemmät ongelmat toistuvat, niin työpaikkademokratia tuottaa kuitenkin uusia kokemuksia. 
 
Osallistuvan demokratian on todettu vahvistavan osallistumisvarmuutta, selkeyttävän yhteisiä mielipiteitä sekä tuottavan kokemusta yhdessäoppimisesta ja henkilökohtaisesta muutoksesta. Osuuskunnat rakentavat opiskelevaa toimintakulttuuria. Työpaikkademokratia toimii vallitsevia eriarvoisuuksia vastaan, vaikka niitä samalla ilmeneekin.[8]

Työpaikkademokratiaa käytännössä

Yksi bolivaarisen osuuskuntaliikkeen onnistuneista osuuskunnista on Mudebar, 42 naisen osuuskuntaompelimo, joka tuottaa tekstiilejä ja vaatteita paikallisten koulujen, virastojen ja tavallisten ihmisten käyttöön. Osuuskunta koostuu vähävaraisista ja kouluttamattomista naisista, jotka ovat perustaneet osuuskunnan valtion kurssituksen, luototuksen ja rahoituksen turvin.
 
Tekstiilialan osuuskunta Venezuela Avanza on 209 työntekijänsä omistama start up, jonka perustajat olivat naapuruston työttömiä naisia. Osuuskuntaa maksaa kaikille tasapalkkaa ja pitää kuukausittain yleiskokouksen, jossa asioista päätetään. Kun osuuskuntien kertomuksia lukee, niissä korostuvat oppiminen ja emansipaatio. Venezuelassa toimii myös naisten kehityspankki, joka jakaa mikroluottoja erityisesti naisten osuuskuntien perustamiseen.[9]
 
Venezuelan osuuskuntaliikkeen ehkä tunnetuin nimi on kuitenkinb jo vuonna 1967 perustettu Cecosesola (Central de Cooperativas de Servicios Sociales de Lara), joka on 50 eri organisaation muodostama yhteenliittymä, jonka tarkoituksena on tuottaa palveluja vähävaraisille. Pienlainojen, hautajaispalvelun, terveydenhuollon, siivouspalvelun ja mun lisäksi se pyörittää elintarvike- ja päivittäistavarakauppaa, joka myy osuuskunnan omien maanviljelijöiden ja muiden jäsenten tuotteita. Cecosesola pyrkii myymään alle markkinahintojen, mutta silti maksamaan työntekijöilleen kaksi tai kolme kertaa minimipalkan verran. Jäseniä osuuskunnassa on 1300.[10]
 
Cecosesola on oikeastaan eri organisaatioiden välinen liittouma. Sillä on myös tietoinen aatteellinen tehtävä. Se tavoittelee solidaarista ja hierarkiatonta työntekijäyhteisöä. Cecosesola aloitti perinteisenä osuuskuntana johtokuntineen, mutta sen toiminta-ajatus käännettiin nopeasti ympäri. Johdon tehtäväksi tuli vain koordinoida ja organisoida osallistumista, jota varten on kehitetty eritasoisia kokouksia. Osuuskunta toteuttaa osallistuvaa demokratiaa, ja sen tavoitteena on organisatorinen ja henkilökohtainen muutos.[11] [12]
 
Cecosesolassa toimiva suurin yksittäinen yritys on Barquisimeton ruokaosuuskunta, jonka kaupat palvelevat arviolta jopa 25-30% kaupungin asukkaista. Ruokaosuuskunnan omistavat sen 470 työntekijää. Osuuskunnassa pyritään päättämään konsensushegessä ja kaikki saavat samaa palkkaa.[13]

Suuri on kaunista

Cecosesolaa tutkineen Kathryn Brignacin mukaan Cecosesola edistää naisten emansipaatiota. Työstä saadun reilun palkan lisäksi osallistuminen demokraattiseen, epähierarkkiseen ja mukaansa sisällyttävään työyhteisöön on voimaannuttava ja vapauttava kokemus. Jokaisen ääntä kuunnellaan ja jossa jokaisella on vaikutusta päätöksiin. Brignac korostaa osuuskunnissa syntyvää naisten välistä solidaarisuutta, joka toteutuu arjen vastuisiin liittyvien taakkojen jakamisena.[14]
 
Cecosesolassa tärkeää on varsinkin työtehtävien kierrättäminen. Osuuskunnassa ei tehdä vain yhtä asiaa, vaan työt kiertävät – myös yli sukupuolittuneen työnjaon rajojen. Sekä miehet että naiset tekevät töitä sekaisin ja kaikkien on tehtävä myös epämieluisia töitä. Brignacin mukaan tehtävien kierrättäminen on Venezuelan osuuskunnissa yleisempääkin.[15]
 
Usein ajatellaan, että osuuskunnan jäsendemokraattisuus katoaa osuuskunnan kasvaessa. Cecosesola on kuitenkin esimerkki ison mittakaavan osuuskunnasta, joka harjoittaa osallistuvaa demokratiaa. Samalla Cecosesola on taloudellisesti kannattava. 
 
Bolivaarinen vallankumous etenee vain, mikäli se onnistuu vapauttamaan paikallisyhteisöt ja inhimilliset voimavarat. Työpaikkademokratia kytkeytyy henkilökohtaiseen muutokseen. Valtiolla on roolinsa kolmannen tilan avaamisessa, mutta se voi olla vain rinnalla.

Jukka Peltokoski

 

Viitteet:

  1. Ks. http://en.wikipedia.org/wiki/Venezuelan_Communal_Councils
  2. Voinea, Anca: Hugo Chávez's Bolivarian Revolution helped to create over 200,000 co-operatives. Co-operative News 28.6.2013. URL: http://www.thenews.coop/article/hugo-ch%C3%A1vezs-bolivarian-revolution-helped-create-over-200000-co-operatives. Katsottu 28.7.2013. Monzant, Elvy: Diagnosis and Perspectives of the Social and Solidarity Economy of Venezuela. Prout Research Institute of Venezuela 11.8.2011. http://priven.org/%E2%80%9Cdiagnosis-and-perspectives-of-the-social-and-solidarity-economy-of-venezuela%E2%80%9D-by-elvy-monzant. Katsottu 28.7.2013. Harnecker, Camila Piñeiro: Workplace Democracy and Collective Consciousness: An Empirical Study of Venezuelan Cooperatives. Monthly Review Vol 59 2007/6. URL: http://monthlyreview.org/2007/11/01/workplace-democracy-and-collective-consciousness-an-empirical-study-of-venezuelan-cooperatives. Katsottu 28.7.2013. Bowman, Betsy & Stone, Bob: Venezuela's Cooperative Revolution. Dollars & Sense 07/2006. URL: http://www.dollarsandsense.org/archives/2006/0706bowmanstone.html. Katsottu 29.7.2013.On myös esitetty, että vain 7% perustetuista osuuskunnista olisi tosiasiallisesti toiminnallisia. Ks. Scarcia Robert: Las cooperativas de Hugo Chávez y la experiencia del “Padre Dorre”. Sic Semanal – Centro Gumilla -blogi 4.3.2008. URL: http://sicsemanal.wordpress.com/2008/03/04/las-cooperativas-de-hugo-chavez-y-la-experiencia-del-padre-dorre. Katsottu 28.7.2013. Malleson, Tom:  Cooperatives and the “Bolivarian Revolution” in Venezuela. Affinities: A Journal of Radical Theory, Culture, and Action, Volume 4, Number 1, Summer 2010, 155-175. URL: http://affinitiesjournal.org/index.php/affinities/article/view/28/125. Katsottu 27.7.2013.
  3. Patiño, Rafael Enciso: A Multiple Socialist Administration Model and Enterprises of Social Property (ESP) in Venezuela – Success, Difficulties, Prospects. Workerscontrol.net 26.1.2012. http://www.workerscontrol.net/activists/multiple-socialist-administration-model-and-enterprises-social-property-esp-venezuela-succ. Katsottu 29.7.2013. Harnecker, Camila Piñeiro: The New Cooperative Movement in Venezuela's Bolivarian Process. Monthly Review 12.5.2005. URL: http://mrzine.monthlyreview.org/2005/harnecker051205.html. Katsottu 29.7.2013.
  4. Bowman, Betsy & Stone, Bob: Venezuela's Cooperative Revolution. Dollars & Sense 07/2006. URL: http://www.dollarsandsense.org/archives/2006/0706bowmanstone.html. Katsottu 29.7.2013.
  5. Malleson, Tom:  Cooperatives and the “Bolivarian Revolution” in Venezuela. Affinities: A Journal of Radical Theory, Culture, and Action, Volume 4, Number 1, Summer 2010, 155-175. URL: http://affinitiesjournal.org/index.php/affinities/article/view/28/125. Katsottu 27.7.2013. Harnecker, Camila Piñeiro: Workplace Democracy and Collective Consciousness: An Empirical Study of Venezuelan Cooperatives. Monthly Review Vol 59 2007/6. URL: http://monthlyreview.org/2007/11/01/workplace-democracy-and-collective-consciousness-an-empirical-study-of-venezuelan-cooperatives. Katsottu 28.7.2013.
  6. Malleson, Tom:  Cooperatives and the “Bolivarian Revolution” in Venezuela. Affinities: A Journal of Radical Theory, Culture, and Action, Volume 4, Number 1, Summer 2010, 155-175. URL: http://affinitiesjournal.org/index.php/affinities/article/view/28/125. Katsottu 27.7.2013.
  7. Voinea, Anca: Hugo Chávez's Bolivarian Revolution helped to create over 200,000 co-operatives. Co-operative News 28.6.2013. URL: http://www.thenews.coop/article/hugo-ch%C3%A1vezs-bolivarian-revolution-helped-create-over-200000-co-operatives. Katsottu 28.7.2013.
  8. Harnecker, Camila Piñeiro: Workplace Democracy and Collective Consciousness: An Empirical Study of Venezuelan Cooperatives. Monthly Review Vol 59 2007/6. URL: http://monthlyreview.org/2007/11/01/workplace-democracy-and-collective-consciousness-an-empirical-study-of-venezuelan-cooperatives. Katsottu 28.7.2013.
  9. Radio al Reves: Cooperatives in Venezuela Promote Solidarity, Equality and Dignity. Venezuelaanalysis.net 12.4.2011. URL: http://venezuelanalysis.com/analysis/6128. Katsottu 29.7.2012. Bowman, Betsy & Stone, Bob: Venezuela's Cooperative Revolution. Dollars & Sense 07/2006. URL: http://www.dollarsandsense.org/archives/2006/0706bowmanstone.html. Katsottu 29.7.2013. Brignac, Kathryn: Women’s cooperatives within the Bolivarian Revolution. Venezuela: Building Economic and Social Justice -blogi 1.6.2012. URL: http://bolivarianperspectives.wordpress.com/2012/06/01/womens-cooperatives-within-the-bolivarian-revolution. Katsottu 28.7.2013.
  10. Ks. http://cecosesola.org/
  11. Snow, Michael: Cooperation, Co-operatives, & Revolution in Venezuela. Venezuelanalysis.com 22.6.2012. URL: http://venezuelanalysis.com/analysis/7067. Katsottu 28.7.2013.
  12. Jensen Elliot & Anna Isaacs: CECOSESOLA Cooperative: An Interview with Gustavo Salas Romer. Venezuelaanalysis.net 20.9.2009. URL: http://venezuelanalysis.com/analysis/4804. Katsottu 29.7.2012.
  13. Jensen Elliot & Anna Isaacs: CECOSESOLA Cooperative: An Interview with Gustavo Salas Romer. Venezuelaanalysis.net 20.9.2009. URL: http://venezuelanalysis.com/analysis/4804. Katsottu 29.7.2012.
  14. Brignac, Kathryn: Women’s cooperatives within the Bolivarian Revolution. Venezuela: Building Economic and Social Justice -blogi 1.6.2012. URL: http://bolivarianperspectives.wordpress.com/2012/06/01/womens-cooperatives-within-the-bolivarian-revolution. Katsottu 28.7.2013.
  15. Harnecker, Camila Piñeiro: Workplace Democracy and Collective Consciousness: An Empirical Study of Venezuelan Cooperatives. Monthly Review Vol 59 2007/6. URL: http://monthlyreview.org/2007/11/01/workplace-democracy-and-collective-consciousness-an-empirical-study-of-venezuelan-cooperatives. Katsottu 28.7.2013.

Kissa, koiria ja kasa vääriä kolikoita

[[{”type”:”media”,”view_mode”:”media_large”,”fid”:”1246″,”attributes”:{”alt”:””,”class”:”media-image”,”height”:”480″,”typeof”:”foaf:Image”,”width”:”315″}}]]

Laikukas kulkukissa tutkii Ateenan numismaattisen museon salaisuutta. Commons.fi jatkaa viime päivien hyökkäystään epäinhimillistä vaihtovälinettämme kohtaan.

Talojen välistä hehkuva ilta-aurinko valaisee Ateenan kapinan seuraavan näyttämön, Troijan palatsin. Laikukas kulkukissa astuu esiin kulman takaa. Muutama määrätietoinen askel ja kimmoisa hyppy ylös asfaltilta: kissan tassut tarttuvat pehmeästi kiinni uusklassisen rakennuksen seinäkivetyksen kapeasta vaakapinnasta.

Vain hetkeä aiemmin saman rakennuksen ohi marssi vihaisten ihmisten kulkue kohti läheistä Syntagma-aukiota. Jo kovin tuttuun tapaansa ihmiset ovat asettuneet vaatimuksineen parlamentin eteen. Valkokypäräisten poliisien ja mustahuppuisten ihmisten asemasodan rintama on juuttunut viereisen korttelin kansallispankin edustalle.

Ihmisten seassa kyynelkaasukranaatteja väistelee eräs ateenalaisen kapinan symboleista, huomattavaa kansainvälistä uutis- ja blogimainettakin kerännyt mellakkakoira Loukanikos.

Kissa on sen sijaan jäänyt taka-alalle tapahtumien keskipisteestä. Se ei liiku lauman mukana, vaan se on kissamaiseen tapaan liikkeellä tutkiakseen tuntematonta. Nyt se tuntuu tarkastelevan punaisia seinäänmaalattuja radikaaleja iskulauseita. Ulkopuolisen katsojan huomio kiinnittyy siihen, mihin kehotukset sosialismista on kirjoitettu.

Troijan palatsi, jota kissa kiinnostuneena kiertää, on nykyisin Ateenan numismaattinen museo. Sen lasivitriinien tuhansista kolikoista vanhimmat ovat olleet Antiikin Kreikan kaupunkivaltioiden asukkaiden käytössä. Nyt kolikot lepäävät viattoman näköisinä pehmeillä alustoillaan.

Ne näyttävät neutraaleilta ihmisten työnjaon mahdollistavilta vaihdon välineiltä, mutta kätkevät sisäänsä kieron tavan määrittää ihmisen työn ja elämän arvo.

Mellakkakoira Loukanikos jolkotteli Troijan palatsin ohi mielenosoittajien mukana kohti toisia Panepistimoukadun vallan symboleita. Antiikin Ateenassa elänyt Koira olisi pysähtynyt ja nostanut äläkän juuri kolikkokokoelman kohdalla:

VÄÄRENTÄKÄÄ KOLIKOT!

Koiran haukunta eli tämä kyynikkofilosofi Diogenes Sinopealaisen elämänohje voidaan kääntää kreikan kielestä myös vaatimukseksi vaihdon välineen vaihtamisesta. Viimeisinä elinvuosinaan Michel Foucault kiinnostui ohjeesta kyynikkofilosofien ajattelun perustana.

Diogenes oli siirtänyt parrhesian eli totuuden puhumisen tradition toreilla käydystä keskustelusta ihmiselämän muuttamisen prosessiksi. Foucault’lle vallan asettuminen itse elämän hallintaan edellytti vastustuksena henkilökohtaista biopolitiikkaa; oman elämän järjestymistä vastoin yhteiskunnan yleisiä käytäntöjä. Muutoksesta puhuvien sijaan todellinen vallankumouksellinen oli Koira.

Foucault’n tulkinta kapinoivasta Koirasta mielessään aktivistifilosofi Michael Hardt* saapui Ateenaan Kreikan velkakriisin käynnistyessä. Hardt välitti eräälle radanvarren teollisuusalueelle kokoontuneelle nuorelle kuulijakunnalle tappiokierteeseen ajautuneen globalisaatiokriittiseen liikkeen tarjoaman opetuksen: pelkkä markkinavoimien vastustus ei riitä. Pysyvät voitot edellyttävät uusia institutionaalisia kehyksiä, jotka mahdollistavat ihmiselämän, työn ja sen vaihdantamuotojen perusteellisen muutoksen.

Kaksi vuotta myöhemmin tilanne on ilmeinen: kapitalismin ihmiselämää tuhoavien lainalaisuuksien tukahduttaminen mieltä ilmaisemalla on osoittautunut mahdottomaksi myös ateenalaisille. Se on yhtä vaikeaa kuin Troijan kukistaminen kaupungin muurien ulkopuolelta käsin.

Troijan hevosen rakentaminen on yhä kesken. Kun se valmistuu, aukeaa numismaattisessa museossa uusi vakituinen näyttely: epäinhimillisen historiallisen ajan vaihdon välineet.

* Hardt selvittää Foucault’n tulkintaa Diogeneksesta New Left Review'n numerossa 64 artikkelissa Militant Life

Teksti ja kuva: Tamas Matekovits

Julkaistu alun perin Kulttuurivihkoissa 2/2012

Currency as a commons – currencies that work!

At the moment of this writing, timebanking in Finland is awaiting new guidelines from Finnish Tax Administration which is coming out tomorrow 5.11.

Following a first draft of the new guidelines, Helsinki Timebank expressed its concern of any new guidelines including euro taxation of skilled work done in aikapankki according to market value, which would destroy the equality basis of all work done in the timebank, and has instead pointed to the importance of the need for further assessment to come to a better understanding of the nature and workings of timebanking and its accounting points, of its potential including its autonomous internal timetax, and of the ethical limits as outlined in the case of stadin aikapankki.

No real political discussion around aikapankki has taken place, and argumentation has been along the lines that helping others, or watering the plants of your neighbours, must not be taxed. In itself the absence of public discussion furthering a more deeper understanding of aikapankki represents a notable discrepancy with the now ongoing process around taxation, which puts a different spotlight on aikapankki, namely that of aikapankki’s time credits as a currency.

Personally I am glad with this discussion, as I hope the issue of complementary currencies will become increasingly a political discussion in Finland.

In the below some further points are collected coming forth out of participation in the Economics and the Commons Conference in Berlin, in May 2013, and the complementary currency conference in Hague, in June 2013 (see also http://www.commons.fi/timebanking-20).

Money as debt shaping our relations

As Jem Bendell (professor at University of Cumbria) pointed out during the commons conference in Berlin, we normally want to critically discuss how money is earned and how it is spent, but we rarely discuss how money is made, and what the consequences of this are.

Increasing awareness is existing that 97% of money is created by private banks as they issue loans to us, and because almost all money is created through instruments which require repayment and interest, there is always more debt than money. Loans are issued to serve economic activity, and as such a growth imperative is created which purports the need to increasingly exploit (commodify) more of life, of resources, to pay back the interest on the debt.

As Bendell continued, it is then important to realise this debt based money system also shapes our relations, basing them on notions of scarcity and competition, whilst producing massive inequality. “We think that wealth is scarce, that we must all compete for a share of it , when actually the wealth is us.” As Bendell put it, the current money system, as we know it, represents almost total enclosure of our ability to trust each other.

To come to a different economy in which values of social and ecological sustainability are determining, means we need new forms of money (a usefull source is for instance Positive Money, http://www.positivemoney.org).

The commons conference brought two angles of addressing new of forms of money to the forefront, which both challenge the dominant economy driven by market fundamentalism and the money as debt system logic.

Demonetization

A first approach puts forward that in a commons economy going beyond artificial scarcity, money as we know it and markets have no place, and promotes demonetization. The contribution of Stefan Meretz (who is an engineer and computer scientist) to this discussion can for instance be read here, http://keimform.de/2013/demonetization-replacing-transactions-with-social-relations/.

The issue of equal exchange is contested, and whilst that premise holds a good basis to think of co-production and stigmergy, it does bring up questions as to how to make this an inclusive process.

From the taxation perspective, a timebank working without any timecredits would be solving the issue of basically not even having to address whether timecredits are to be seen as a compensation. In our discussion around our Tovi’s in Stadin aikapankki we have addressed how to more appropriately look at the nature of our Tovi’s beyond a monetary logic perspective, and have also concluded our Tovi’s are valuable to extend the community of users across different societal borders (See also Stadin Aikapankki’s statement, http://stadinaikapankki.wordpress.com/stadin-aikapankin-kannanotto-aikapankkien-verotuksesta/).

Redesigning the role of Money and redesigning Currency as a commons

A second approach then wants to redesign the role of money, or to redesign money itself as a commons. The first would be happening by money not being issued by private banks, but by the state, and geared towards common goals and objectives set by the community of users, its citizens. The second angle then is concerned with redesigning currency itself as a commons, poses as a central question, how do we design currencies to foster human relationships?

Out of the experiences of the development process around Helsinki Timebank another angle was discussed in the workshop, namely that of the development of a currency as a pedagogical process, bringing people together to learn and engage in commoning (the co-governing and carrying of responsibility for our currency commons).

This point to the fact that when a currency is a commons, the community of users set the rules. For several Helsinki Timebank has been engaged in an active process of deliberation between its members, which is a challenging process if only in light of the constantly growing membership (even if not all are users as such).

The timebank at first had no explicit value attached to its currency beyond the basic principle of everybodies time, needs and capacities being of equal worth. However, a small exchange rink seller of a large cosmetic firm wanting to join the timebank to be reinforcing the workings of the exchange rink brought out questions among membership and the (open) core group of the timebank came to decide to embark on a more explicit development process on values and principles.

A second larger decisions process made was around our internal autonomous timetax, and finally the process led to our Timebank’s ABC (see https://stadinaikapankki.wordpress.com/in-english/helsinki-timebanks-abc/).

As such, what is addressed is another core questions noted by participants in the workshop and what has been a core question for Helsinki Timebank as well: What is encouraged and facilitated through a currency?

Currencies taking back the economy

At the complementary currency conference in Holland, Katherine Gibson (professor of the University of Western Sydney) spoke on taking back the economy for it to be a space of ethical negotiation. Central questions then are such as ”What kinds of works are needed?” and ”How should they be done?”, as in general the solidarity economy approach puts at the core of its methodology and envisioning (see http://www.solidaarisuustalous.fi/mita-solidaarisuustalous).

Community currency systems can then be developed as ethical tools taking back the economy (and markets) by their reframing of transactions, an aspect which has also been present in the development of Helsinki Timebank, as it “wants to strengthen a social and ecological just local economy, in which everyone is of equal value and has equal participation possibilities”.

Not only individuals but also organisations, associations and local economic actors working according to the values of Helsinki Timebank can be joining, which on the one hand can be strengthening these actors, which will be reinforcing social and ecological workings of any actor joining, and which on the other hand allows for more possibilities for people to be directly producing value .

As such, and in light of the taxation discussion, one could feel compelled to explicitly want to put forward that it is in the interest of Finland’s welfare policies for ethical economic activities to be happening through aikapankki. And that it is exactly a timebanks developed ethical nature, including the process of negotiation also on something as an autonomous timetax, which should be seen as setting the limits to aikapankki, and as such at the least an important part of the answer to any open questions regarding potential misuse, or to the question what if aikapankki just grows bigger and bigger.

A profound sense of interdependency is an important ethics in the discussion on taking back the economy and Gibson pointed specifically to time banks and their deprofessionalizing of community skills in connection to our being as being in common with others & beyond human, i.e. Ubuntu: ‘I am because we are’. Currencies as such can be proactive tools assisting us to be subject of our own development, be this expressed in the notiongs of Ubuntu, Buen Vivir, Swaraj or commoning, countering the development discourse as we know it.

At the currency conference, Bernard Lietaer spoke of complementary currencies to be treated as a commons & managed with insights from the commons. Lietaer as such framed the development of complementary currencies as hyperdemocracy: needed are rules, mechanisms for conflict resolution, and penalties for transgression.

In Berlin, the currency workshop also proposed to link the six principles as outlined Silke Helfrich (author, member of Commons Strategies Group) on the commons during a keynote of the conference, to the reflections around currency as a commons:

  • Use value trumps exchange value.
  • He/she who takes from the commons has to contribute to the commons.
  • Commoning includes self-organization and self-healing.
  • Share what you can and defend the right to share.
  • Produce commons first, not commodities and foster relationships, not transactions.

Discussing Helsinki Timebank in Berlin led to the opinion that a timebank in its equal valuation of people’s time, doing and needs is in its very design a good tool to be developing and protecting our commons.

One global currency or a network of currencies?

Further down the line developing thoughts on currencies as a commons, a next question then comes to be, if we believe there should eventually be one global currency, or should it perhaps be instead a network of currencies?

Michel Bauwens (founder of P2P foundation) in Berlin overview addressing this question (see Michel’s presentation http://www.youtube.com/watch?v=KMV4cqRgV6Q)

Michel started of by saying that horizontal socialisation through networks is a key fact of our time, and that this will change everything. In this process there is not just one future; different social systems will have different effects and this is what needs assessment.

Different initiatives can then be separated on one axe according to centralised global control versus decentralised local control of p2p systems. Separation on the other axe is according to a for benefit versus a for profit orientation. In this diagram, the first field can be described as netarchical capitalism, and Facebook (credits) is an example of centralised control of p2p systems having a for profit orientation. The value is created 100% by all Facebook users, but whereas the use value is of interest to all, the exchange value is extracted 100% by Facebook.

The second field in which control is distributed, and which has a for profit orientation, is that of distributed capitalism, libertarianism. Example here would be Bitcoin. Whilst Michel said that the experience of Bitcoin has been absolutely a great contribution in showing that a souvereign digital currency is possible, he drew attention to how 70% of Bitcoin is owned by 12 individuals, with as such a small group of people occasionally liberating a stock of Bitcoins.

Michel called it a case of oligarchy, in which the peer is the computer. Assessing any currency, it is then very important to know what its values are, and how this reflects as a social system. As such need to realise Bitcoin is a political currency; designed by people believing in a certain kind of economics, designed to be like gold and to be speculative, and to allow for hoarding, with as mentioned early adopters and most spending people being the most powerful. A (local) community as such has no control over the currency.

A linked question is then on social entrepreneurship which wants to turn community into clients, or is the aim to create community? These are all seemingly important reflections to keep in mind as Finland is on the verge of getting its first Bitcoin machines.

In the next field of the diagram, currency initiatives have local control, and a for benefit orientation which Michel called the true p2p revolution. Helsinki Timebank could be placed here. But Michel referred to this as being not enough, that there is a need to work on a global level, which then would be the last area, of exchange systems subject to global control and with a global orientation towards for benefit practices.

I myself tend to think that an interesting option is presented by the possibility of a network of local currencies, as is also the design of the Community Exchange Systems mutual credit network (see www.ces.org.za), and persons with a lot of knowledge and experience with community currencies as Matthew Slater (community currency developer, Community Forge) are working on fascilitating increased linking up between different platforms.

Conclusion

Whilst the dominant discourse justifies the breaking down of the public by the need for savings, It would be important to also in Finland push for more public and political discussion addressing the need to create an enabling environment for complementary currencies.

They are tools to be working towards economic paradigm shift thinking challenging false notions of scarcity and competition, and instead fostering notions of abundance and cooperation whilst working towards common goals. This would probably need also a reassesing of certain laws, as now perhaps will be necessary to be realising a full potential of aikapankki. Ideally this would be accompanied by other policies supporting a taking back of the economy, in the form of solidarity economy building and furthering of commons and commoning in Finland.

As the commons conference in Berlin and the currency conference in The Hague demonstrated, there is an existing growing movement engaged in different concrete experiences to reflect and build further on.

Ruby van der Wekken

Kuva: http://www.consumertaxreviews.org/alerts/from-where-to-get-help-for-tax-filing-tax-relaief/

FYI: Trading Without Money

[[{”type”:”media”,”view_mode”:”media_large”,”fid”:”1171″,”attributes”:{”alt”:”Rinnakkaisvaluutta”,”class”:”media-image”,”height”:”310″,”style”:”width: 250px; height: 196px; margin: 5px; float: right;”,”typeof”:”foaf:Image”,”width”:”396″}}]]What: Trading Without Money – an open discussion on complementary currencies

When: Wednesday 6th November 2013 at 6.30 pm

Where: Uusi Ylioppilastalo (Mannerheimintie 5 A, Helsinki)

The World Politics Discussion Group from the University of Helsinki invites you to attend a discussion on complementary currencies and Community Exchange Systems. We will be hosting a guest from the Helsinki Time Bank (Stadin Aikapankki), Ruby van der Wekken and a Master’s student from the University of Helsinki, Marianthi Antonaki, who is doing her research on complementary currency schemes in Greece.

We will talk about the implications of non-monetary and non-commercial trade on shifting community dynamics and the modes of production. We will explore what role do community-based economies play at times of economic crisis, and how have they provided an opportunity for social and economic inclusion to individuals who have fallen outside of formal markets?

This discussion is a good opportunity to expand our knowledge on the topic and exchange ideas and insights with those who are directly involved in these networks. We will also explore the possibility of starting up a university branch for students to exchange services without money.

Below are some suggested background readings. You will also find some useful information on the Helsinki Time Bank website http://stadinaikapankki.wordpress.com/in-english/helsinki-timebanks-abc/ and the Community Exchange Systems website https://www.community-exchange.org/index.asp

Blanc, Jérôme and Fare Marie, “Understanding the Role of Governments and Administrations in the Implementation of Community and Complementary Currencies”, Annals of Public and Cooperative Economics, Volume 84, Issue 1, pages 63–81, March 2013, http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/apce.12003/pdf

Seyfang, Gill, “Tackling social exclusion with community currencies: learning from LETS to Time Banks”, International Journal of Community Currency Research, Volume 6, 2002, http://ijccr.group.shef.ac.uk/vol/vol6/Tackling%20social%20exclusion.htm

Community Currency Guide, https://www.community-exchange.org/docs/Community_Currency_Guide.pdf

Facebook: https://www.facebook.com/events/539496679460464/

Contact: Teivo Teivainen, teivo.teivainen@helsinki.fi

Kuva: http://www.kerismith.com/blog/im-giving-away-free-money-this-year/

Fahrenheit 452


Neljäntenä päivänä marraskuuta vuonna 1956 vyöryivät Neuvostoliiton tankit Unkarin maaperälle. Huomenna tuona samana päivämääränä kello 8.30 paikallista aikaa, aikovat tällä kertaa sisäiset kolonialistit jyrätä alleen maan ja ihmiset. Maareformin varjolla, pääomapiirien ja valtion liiton seurauksena, Unkarin merkittävimmän ekologisen ja yhteisöllisen mallitilan ihmisiä sekä valtavaa määrä muita paikallisia viljelijöitä ollaan ajamassa mailtaan.


”Sinä, joka istut rivissä hiljaa,
tule, ja pohdi hetki sitä,
että maa koskettaa meitä,
eikä sitä joka sillä tekee rahaa…”

– Orfeo -yhtye: Törd a keritést (Murra aidat) 1971
http://www.youtube.com/watch?v=c-RvTtAhDOk
(alkuperäinen chileläinen versio Victor Jara: A Desalambrar)

Mitä tapahtuu, kun valtio riistää usealta tuhannelta paikalliselta maanviljelijältä yhteyden maahan? Mitä tapahtuu, kun vallanpitäjät vyöryttävät valheitaan? Kun eurooppalaisessa mittakaavassa merkittävä ekotila lyödään järjestelmällisesti polvilleen? Kun vääryys peitetään laillisuuden naamarilla? Mitä tapahtuu kun Fahrenheit 451 muuttuu todeksi?

[[{”type”:”media”,”view_mode”:”media_large”,”fid”:”1156″,”attributes”:{”alt”:”Save Kishantos”,”class”:”media-image”,”height”:”167″,”style”:”width: 250px; height: 167px; margin: 5px; float: right;”,”typeof”:”foaf:Image”,”width”:”250″}}]]

Olemme Unkarin uus-horthylaisen ja uus-feodaalisen suurtilajärjestelmän johdonmukaisen rakentamisen todistajia ja kärsijöitä. Valtio käynnisti vuoden 2012 syksyllä maareformin, jonka puitteissa 100 000 hehtaaria valtion maata tarjottiin haettavaksi vuokrakäyttöön.

Julkilausuttuna tavoiteena oli parantaa paikallisten maanviljelijäperheiden toivottomiksi käyneitä elimahdollisuuksia osana Kansallista maaseutustrategiaa 2011-2020. Maanhaku näytti etenevän lakien mukaisesti, mutta todellisuudessa prosessin yllä leijui epäoikeudenmukaisuuden, poliittisen vilunkipelin, mauttoman valehtelun sekä eliittien predaattorimaisen toiminnan katku.

Hakemuksia käsitelleen Kansallisen maanhallintajärjestö NFA:n mukaan hakemusten arviointi perustui 40% subjektiivisille tekijöille. Juuri riittävästi siihen, että ne voittivat, joiden etuja vallanpitäjät ajoivat. Hakemusmenettely oli läpinäkymätön, salainen, ja siihen liittyvä syvä korruptio levittäytyi pian kaikkien nähtäville. [1]

József Angyán, aiempi maatalouden kehityksestä vastaava valtiosihteeri, esitti ne johdonmukaiset askeleet – agraarikamarilaki, perustuslain kolmas uudistus, maakauppalaki ja myöhempi integraatiolaki – jotka ottamalla hallitsevan Fidesz-puoluetta lähellä olevien pääomapiirien edut nostettiin köyhien maanviljelijäperheiden etujen edelle. [2] Valtio on tässä työnjaossa pääoman etujen mahdollistaja: valtion muuttamat lait antavat mahdollisuuden vetää maa sen nykyisten käyttäjien eli paikallisten tuottajien alta.

Tämä vääristää Unkarin jo aiemmin pahasti vinoutuneita maanomistusrakenteita Latinalaista Amerikkaa muistuttavaan latifundio-suurtilajärjestelmän suuntaan. Tämän prosessin seurauksena useammalta tuhannelta paikalliselta tuottajalta on viety toivo, ja he voivat vain sivusta seurata heidän aiemmin viljelemiensä maiden luovuttamista uusvanhoille maaherroille.

Francois Truffaut’n Fahrenheit 451 -kulttielokuvassa vuodelta 1966, ihmisten alistaminen tulevaisuuden diktatuurissa näyttäytyy kirjojen häikäilemättömänä julkisena polttamisena palomiesten toimesta. Kun vallanpitäjien edustajat löytävät suurimman salaisen yksityisen kirjaston, julistaa palomestari: ”Nyt tämä on kaikki meidän.” Myöhemmin selviää, että vastarinnalle on kuitenkin kehittynyt muoto: osa ihmisistä on alkanut opetella ulkoa maailmankirjallisuuden klassikoita ja he kuljettavat tätä inhimillistä ja kollektiivista kulttuuriperintöä suusta suuhun muistitietona.

Nyt on kuitenkin kirjojen sijaan kyse maasta. Ja tämä on vielä vakavampaa. Valtion tukemat suurpääoman maahankinnat ovat viime vuoden aikana aiheuttaneet valtavan määrän maattomia talonpoikia. Kun ihmisiltä viedään kirjat, voivat ihmiset muuttua eläviksi kirjoiksi, ja kuten Truffautin elokuvassa tapahtuu, tieto ja kulttuuri saattavat jatkaa eloaan.

Maan vieminen ihmisiltä tai sen käytön estäminen – kuten Unkarissa on tapahtunut ja tapahtuu juuri nyt – tekee viljelijöistä maattomia maankiertäjiä, ja samalla tieto, agrikulttuurinen tietotaito kuolee. Talonpojalta otetaan pois se, mikä hän on. Häneltä viedään identiteetti, hänet riistetään irti äitimaasta, elämästään ja työstään. Samalla tapetaan maaseudun inhimillinen kulttuuri.

Viimeinen pisara

Kyse on siis maasta ja sitä työstävistä ihmisistä. Kishantosin Maaseutukehityskeskuksen tapauksessa kyse on konkreettisesti 452 hehtaarista maata ja siitä elävistä ihmisistä. Se on Unkarin suurin ekologinen ja yhteisöllinen mallitila, jonka eteen ihmiset ovat tehneet töitä jo 21 vuoden ajan.

Kansainvälistäkin huomiota saaneen Kishantosin Maaseutukehityskeskuksen paikalliset maanvuokraajaviljelijät kehittivät ekologista ammattiosaamistaan yhdessä lukuisten kansainvälisten asiantuntijoiden, saksalais-unkarilaisen valtiollisen yhteistyön, tanskalaisen Vestjyllandin kansankoulun kokemusten ja periaatteiden tukemina sekä saksalaisen biodynaamisen Gut Sambach farmin perustajan Friedhelm Feindtin aktiivisen kätilöinnin avustamana.

Alueella pyrittiin rakentamaan seutukeskusverkostoa ja se käänsi kaikki tuottonsa maankäyttäjien ilmaiseen koulutukseen ja keskuksen toiminnan kehittämiseen. Tila toimi nykyaikaisilla koneilla ja työllisti jatkuvasti 18, sesonkikausina jopa 50-100 ihmistä. Nyt tämän biodynaamisen tilan kohtalo näyttää sinetöidyltä.

Valtio ilmoitti lokakuussa 2012 maareforminsa puitteissa Kishantosin aiemmin yhtenä kokonaisuutena hoidetun tilan haettavaksi vuokralle kymmeneen osaan jaettuna. Keskus jätti 10 hakemusta 21 vuoden ajan käyttämilleen maille, muttei voittanut neliösenttiäkään. Maan uudet käyttäjät ovat perinteisempää laatua: esimerkiksi 9000 hehtaaria hallinnoiva holding-yhtiö (joidenkaltaisten toimijoiden ei alunperin olisi saanut edes osallistua maanvuokrahakuun) ja muita ei-paikallisia tuhansia hehtaareja jo ennestään pyörittäviä tahoja. On jopa sellainen uusi maanvuokraaja, joka ei aio edes viljellä maata. [3]

Kishantosin Maaseutukehityskeskuksessa yhdistettiin teoriaa ja käytäntöä ainutlaatuisella tavalla. Viljelijöille tarjoutunut mahdollisuus jatkuvaan ilmaiseen ekologisen tietotaidon kehittämiseen yhdistyi elimellisesti 452 hehtaarin maa-alan viljelyyn.

Kishantoslaisessa maanviljelyssä noudatettiin kaikkein ankarimpia luomuperiaatteita (BioSuisse). Paikallisista ihmisyhteisöistä riippuvainen luonto ja luonnosta riippuvainen ihmisyhteisö olivat tasapainossa: viljelijät eivät raiskanneet maata vaan tukivat sen biologista monimuotoisuutta. Keskus oli Unkarin mittakaavassa ainutlaatuinen kokeilu, jonka loppuminen – Greenpeacen ilmaisua lainaten – oli viimeinen pisara.

Marraskuun 1. 2013 lähtien, paperilla seisoo kuitenkin selvästi: tämä maa ei enää kuulu työstäjilleen.

Save Kishantos!

[[{”type”:”media”,”view_mode”:”media_large”,”fid”:”1161″,”attributes”:{”alt”:”Save Kishantos”,”class”:”media-image”,”height”:”194″,”style”:”font-size: 12px; width: 250px; height: 194px; margin: 5px; float: right;”,”typeof”:”foaf:Image”,”width”:”250″}}]]

Greenpeace käynnisti yhdessä 82 muun järjestön kanssa kansallisen ja kansainvälisen kampanjan Kishantosin alueella tapahtuvan kehityksen ja sen symboloiman yleisemmän maan ongelmallisen yksityistämisen kehityksen pysäyttämiseksi. Se järjesti lokakuun 19. päivänä lehdistötilaisuuden esittäen tilan tarinan kokonaisuudessaan.

Tilaisuutta varten kaivettiin maahan ehkä Unkarin historian kaikkien aikojen suurin elävä kyltti: 500 x 150 metrin kokoinen teksti SAVE KISHANTOS, joka on luettavissa vain korkealta ilmasta käsin.

Kyltti pyrkii kiinnittämään huomion siihen, että vain tästä korkeasta perspektiivistä näemme kokonaisuuden, ja voimme ymmärtää käynnissä olevan prosessin syvyyden ja tämän yksittäisen tapahtuman yleisen merkityksen.

“Kestävän maanviljelyn asiantuntijana en voi edes kuvitella, että vuonna 2013 Euroopassa voidaan lopettaa Kishantosin keskuksen kaltainen tila. Pyydämme kaikkia, jotka kuulevat tämän viestin nousemaan rinnallemme taistelemaan kestävän viljelyn puolesta. Jos tämä keskus voidaan nykypäivän Euroopassa todella sulkea ja pyyhkiä maan päältä noin vain, sormia napsauttamalla, olemme menettäneet mahdollisuutemme selviytyä tämän maan pinnalla”, sanoo Sándorné Acs, yksi keskuksen asiamiehistä Save Kishantos -lyhytelokuvan lopuksi.

Lehdistötilaisuuden jälkeen ihmiset ryhtyivät jokasyksyiseen, mutta tällä kertaa myös symboliseen siementekylvöön koko Kishantosin tilan alueella, vaikka maa näyttää menetetyltä ja urakka taloudellisesti hyvinkin riskialttiilta. Vilja merkitsee kuitenkin uutta elämää: maahan istutettiin tilan omaa luonnonmukaista viljaa symboloimaan uutta puhdasta tulevaisuutta vastoin kaikkia likaisesti yksityistettyjä maita.

VESZ-liiton puheenjohtajan puhe ennen siementen istuttamista heijastaa prosessin vastustajien sitoutumista asiaansa:

Kutsun jokaisen omantunnon ja järjen omaavan ihmisen taisteluun Kishantosin maiden pelastamiseksi, jotta samalla pelastaisimme hyvän, tulevaisuuden, ihmismäisyyden ja oikeudenmukaisuuden. Täällä Kishantosissa on rahavallan, voittoa tavoittelevien liikemiesten ja muiden spekuloijien saatava se opetus, ettei heillä ole enää mitään tekemistä maan hallinnan ja käytön kanssa. Täällä Kishantosissa maailman kaikki rahatkaan eivät ole vaihdettavissa yhteenkään neliösenttimetriin. Ihmiskunta sai jumalalta maan ilmaiseksi, sitä ei voi kukaan eikä millään perusteilla ryöstää itselleen. [4]

Väkivallattomasti maan puolesta

Kuka omistaa maan? Ulkoiset ja sisäiset kolonialistit vai ihmiset, jotka sydänverellään työstävät maata? Valtion agraarireformi on todellisuudessa anti-agraarireformi: todistamme jälleen kerran valtion tuella tapahtuvaa yksityistä ryöstöä, joka vie elinmahdollisuuden ja ihmisarvon tuhansilta ihmisiltä. Tämä kaikki ei voi tapahtua hiljaisuudessa.

Kun kirjat viedään ihmisiltä ja ne luovutetaan tulen syötäviksi, pyrkivät vallanpitäjät tukahduttamaan kollektiivisen muistin ja kulttuurin. Vallanpitäjät hierovat tyytyväisinä käsiään kirjojen tuhkien päällä, välittämättä siitä, että ovat riistäneet ihmisiltä sen, mikä on merkinnyt heille elämää.

Kun Kishantosin maa viedään ja sen uudet käyttäjät sirottelevat maan päälle rikkaruoho- ja tuholaismyrkkyjä, he eivät tuhoa ihmisten muistoja, mutta he tuhoavat 21 vuoden ajan kovalla työllä kehitetyn ekologisen tasapainon. Vallanpitäjät hierovat käsiään poltetun maan päällä, välittämättä siitä, että ovat riistäneet ihmisiltä sen, mikä on merkinnyt heille elämää.

Jos voi tapahtua se, että valtio ryöstää ja luovuttaa yksityisiin voittoa tavoitteleviin käsiin tuhansien maanviljelijöiden työstämän maan; jos valtio voi häpeilemättä vyöryttää valheitaan; jos eurooppalaisessa mittakaavassa merkittävä malliekotila voidaan ajaa järjestelmällisesti alas; jos taivaita ravistelevia vääryyksiä voidaan peittää laillisuuden naamiolla; jos Fahrenheit 451 voi todella tapahtua, on ihmisten noustava ja sanottava: meille riittää tämä kyynisyys, korruptio ja valehtelu.

Tämä oli viimeinen pisara. Kishantos ja sen symboloima todellisuus on pelastettava. Hinnalla millä hyvänsä.

Murra kaikki aidat, lyö seinistäkin läpi,
tätä maata ei omista sen pääl seisova väki.
Murra kaikki aidat, lyö seinistäkin läpi,
Meidän on tää maa, meri ja taivas,
meidän, Jánoksen, Tamáksen ja Katin!

– Orfeo –yhtye: Törd a keritést (Murra aidat) 1971
http://www.youtube.com/watch?v=c-RvTtAhDOk

(alkuperäinen versio Victor Jara: A Desalambrar)

Ádám Fülöp

Kishantosin englanninkieliset kotisivut: http://www.kishantos.hu/english-k26.html

Tekstitetty video Kishantosin tilanteesta: https://www.youtube.com/watch?v=7_hhODBAO4E

Viitteet:

  1. http://www.kielegyenafold.hu/angyan_jelentesek-k82.html

  2. József Ángyánin tiedotustilaisuus 27.6. 2013: http://www.youtube.com/watch?v=NsdFmKWTNxQ#t=775

  3. http://hvg.hu/gazdasag/20131017_Nemzetkozi_tiltakozast_szulhet_Angyan_bar
  4. http://veszov.hu/index.php?option=com_content&;view=article&id=312:a-vesz-elnoekenek-beszede-a-magvetkhoez-kishantoson-2013-oktober-17-en-az-elvesztett-foeld-szakralis-bevetese-eltt&catid=91:kozlemeny-nyilatkozat-dokumentum&Itemid=319