Avainsana-arkisto: autonomia

Argentiina tehtaita elvyttämässä – Lattariosuuskunnat III

[[{”type”:”media”,”view_mode”:”media_large”,”fid”:”1881″,”attributes”:{”alt”:”FaSinPat”,”class”:”media-image”,”height”:”360″,”style”:”width: 251px; height: 188px; margin: 5px; float: right;”,”title”:”Kuva: Wikimedia Commons”,”typeof”:”foaf:Image”,”width”:”480″}}]]Argentiinassa alkoi vuonna 2001 vakava talouskriisi, jonka seurauksena lukuisat maan tehtaista ja yrityksistä lopettivat toimintansa. Omistajat yksinkertaisesti nostivat kytkintä ja jättivät miljoonia työttömäksi. Vastareaktiona työntekijät ottivat joukoittain tehtaita ja yrityksiä haltuunsa ja perustivat niistä osuuskuntia. Vaikutteita liike on ottanut Brasilian maattomilta ja zapatisteilta.
 
Argentiinan tehdasvaltausliikkeeseen viitataan usein käsitteillä “recovered factories” ja “recovered businesses”. Tehtaita ja yrityksiä “elvytetään”. Johtajien jätettyä työt ja työntekijät heitteille, työntekijät ovat järjestäneet työtä itse itselleen. Toimeentulon romahtaessa toimeentulo on ollut pakko rakentaa itsenäisesti.
 
Argentiinan tehdasvaltaukset ja muut haltuunotot koskettavat yli 10 000 työntekijää noin 200 työpaikalla. Valtauksilla on laaja paikallisyhteisöjen tuki, koskettavathan ne yhteisöjenkin toimeentuloa. Toiminta yhdistyy usein laajempiin yhteiskunnallisiin vaatimuksiin, muttei ole niiden varassa. Liikehdintä on “vertikaalista”, kuten Argentiinassa on korostettu.[1]
 
Tehdasvaltaukset ovat osa protestiliikettä. Kun pääomat virtasivat maasta ja työttömyys ja köyhyys räjähtivät käsiin, kaduilla nähtiin valtaisia “kattilamielenosoituksia”, joissa ihmiset kolistelivat keittiövälineitään herättääkseen päättäjät. Yhteisöllisellä tasolla ihmiset vastasivat organisoimalla naapurustoapua ja vaihtopiirejä sekä perustamalla osuuskuntia ja keskinäisiä yhtiöitä. Mikroluototus toimi monen starttirahana.
 
Valtiollisella tasolla käännekohta kiteytyy vuoden 2003 presidentinvaaleihin, joissa valtaan valittiin peronistipuolueen vasemmistosiiven Nestor Kirchner. Argentiina käänsi selkänsä Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) yksityistämisohjelmille, maksoi IMF:n velkansa pois Brasilian malliin ja devalvoi valuuttansa. Alunperin Kirchner ei ollut mitenkään erityisen myötämielinen yhteisötaloutta kohtaan, mutta hän muutti suhtautumistaan. Yhteiskunnallisen kehityksen ministeri Alicia Kirchner on sittemmin todennut osuuskuntien ja keskinäisten yhtiöiden synnyttäneen Argentiinaan jopa yli miljoona työpaikkaa, joten linjausta voi pitää merkittävänä.[2]
 
Kyse ei kuitenkaan ollut päätöksestä synnyttää uutta yhteisötaloutta, vaan sitä puski esiin ihmisten välttämättömyyden tarpeesta. Ympäristöfilosofi Olli Tammilehto onkin käyttänyt Argentiinaa esimerkkinä “varjoyhteiskunnasta”, joka tulee esiin hätätilanteissa kun valtio ei kykene takaamaan turvallisuutta ja toimeentuloa. Toisin kuin Hobbesin kuuluisa teoria “luonnontilasta” esittää, ihmiset eivät alakaan tappaa toisiaan silmittömästi, vaan he voivat myös organisoida yhteistä hyvää keskinäisin keinoin.[3]

Valtaa, vastusta, tuota! 

Argentiinan valtausliikkeen motto Occupa! Resisti! Produci! eli “valtaa, vastusta ja tuota” kiteyttää hyvin vastarinnan ajatusmaailman, joka yhdistyy jälleenrakennukseen. Hylättyjä tuotantolaitoksia otetaan haltuun, niiden käyttöoikeutta puolustetaan ja ne pannaan takaisin tuotantoon.
 
Motto ei silti ole argentiinalaisten omaa tuotantoa. Se tulee naapurimaasta Brasiliasta, maattomien liikkeeltä, joka on toiminut jo parikymmentä vuotta ja on yksi latinalaisen Amerikan suurimmista yhteiskunnallisista liikkeistä. Se on ottanut haltuunsa lukuisia yksityisiä maatiloja, joiden omistusoikeudet ovat periytyneet siirtomaaherruuden ajoilta. Liikkeeseen kuuluu jopa 1,5 miljoonaa ihmistä ja se toimii 23:ssa Brasilian 26:sta osavaltiosta.[4]
 
Lainamotto kertoo kamppailujen samankaltaisesta luonteesta ja niiden keskinäisestä solidaarisuudesta. Tehdasvaltaukset ovat osa laajempaa yhteisötalouden rakentamista samalla tavoin kuin maattomien liikkeen tavoitteena on viljelykulttuuri, jossa viljelijät eivät olisi riippuvaisia esimerkiksi globaaleista kasvimyrkkyfirmoista ja siemenkaupasta.
 
Myös zapatistikapinan merkitykseen Argentiinan edeltäjänä kannattaa kiinnittää huomiota. Zapatistien toiminta Meksikon hallitusta vastaan alkoi vuonna 1994 aseellisesti, mutta hyvin nopeasti pääsuuntaukseksi tuli ihmisten yhteisöllisen itsejärjestäytymisen kehittäminen sosiaalisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. Zapatistit rakentavat Meksikon sisälle vaihtoehtoista yhteiskunta, joka olisi irtikytketty uusliberaalin valtion ja maailmantalouden rattaista. Valtiovaltaan vaikuttamisen tai sen haltuunoton sijaan strategiana on toisen maailman rakentaminen vanhan sisällä.
 
Strategisen linjan yhtä keinoa näyttelevät osuuskunnat, ennen kaikkea kahviosuuskunnat, jotka ovat tärkeä tuki itsehallinnollisen alueen taloudelliselle menestykselle. Kansainvälisestä kahvibisneksestä poiketen zapatistit myyvät kahvinsa suoraan omiin solidaarisuusverkostoihinsa, jotka huolehtivat jakelusta omilla alueillaan, kuten Café Caracol Suomessa.[5]
 
Asian merkityksen ymmärtämiseksi on muistettava, että Meksiko on maailman seitsemänneksi suurin kahvintuottajamaa, ja Chiapas on sen tärkein tuotantoalue. Zapatistien alueella 2500 kahvintuottajaa on järjestäytynyt kolmeksi suureksi luomuosuuskunnaksi.[6]
 
Kahvissa kuten muussakin viljelyksessä erilaiset jalostajat ja tukkurit keräävät usein suurimmat voitot kun taas varsinaiset tuottajat saavat vain murto-osan myyntihinnoista. Osuuskuntien tarkoituksena on pelata välikädet pois vetämästä voittoja. Osuuskunnat toimivat osana yhteisöä ja seuraavat sen päätöksentekoa.
 
Zapatistien nousulla on ollut valtaisa esimerkillinen vaikutus kautta maailman, mutta erityisesti tietysti latinalaisessa Amerikassa. Yhteisöllisen talouden strategia pelkän valtiovallalle osoitettujen vaatimusten sijaan on avannut aivan uuden tulevaisuuden alueen kamppailuille. Osuuskunnat ovat tiukasti mukana kehityksessä.

Uutta vanhan raunioilla

Elvytetyt tehtaat ja bisnekset eivät Argentiinassa ole tietysti tipahtaneet uusien omistajiensa käsiin kuin omenat puusta. Valtaukset ovat johtaneet oikeuskäsittelyihin, joista monet ovat yhä auki. 
 
Valtauksissa on kuitenkin toistunut sama kaava. Aluksi paikalta häipynyt tehtaan johtaja on osoittanut täyttä välinpitämättömyyttä hylkäämäänsä tuotantolaitosta ja sen valtaajia kohtaan. Myöhemmin samainen taho on kuitenkin alkanut vaatia omistusoikeuksiaan, koska Argentiinan talous onkin lähtenyt elpymään ja tehdas näyttää jälleen kannattavalta. Silti tehdas toisensa jälkeen on muuttunut työosuuskunnaksi ja rattaat ovat pyörineet oikeuskäsittelyjenkin aikana.
 
Vaikka tehdasvaltaukset hallitsevat kuvaa, on myös muita yrityksiä vallattu. Yksi esimerkki on Buenos Airesissa sijaitseva Hotel Bauen, jonka sen omistajat hylkäsivät velkaantuneena vuoden 2001 talouskriisin oloissa ja jätettyään ensin runsaasti palkkasaatavia maksamatta työntekijöilleen. Vastaukseksi työntekijät valtasivat hotellin takaisin vuonna 2003 ja avasivat sen uudelleen toimintaan vuonna 2004. Hotelli on sittemmin toiminut paitsi kaupallisena majapaikkana myös kaupungin kulttuurisena ja poliittisena keskuksena.[7]
 
Bauenista on tullut yksi valtausliikkeen symboleista. Tähän on vaikuttanut varmasti siihen liittyvä historia. Hotelli perustettiin vuonna 1978 palvelemaan jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuja ja se sai perustettaessa kymmenien miljoonien dollarien julkiset tuet. Sittemmin hotelli on toiminut poliittisen ja taloudellisen eliitin kohtaamispaikkana aina 1970 ja -80-lukujen diktatuurihallinnosta myöhempään korruptoituneeseen valtaan. Hotellin haltuunotto nähdään kansanvaltaiseksi ja demokraattiseksi eleeksi sen historiaa vastaan.[8]
 
Tänään hotelli työllistää 150 ihmistä. Kaikki työntekijät ovat osuuskunnan jäseniä ja nauttivat samaa palkkaa. Bauen on saanut virallisen luvan liiketoiminnalleen, mutta lopullinen kohtalo on auki. Aiempien omistajien mukaan kiinteistö kuuluu heille kun taas valtaajat ajavat kiinteistön pakkolunastamista. Bauenin oikeudenkäyntiä siivittää tukikampanja, joka kokoaa erilaisia yhteiskunnallisia piirejä.[9] 

Tehdas ilman pomoa

Argentiinan valtausten varmasti tunnetuin nimi on keramiikkatehdas Zanon, jota Naomi Klein ja Avi Lewis kuvasivat dokumentissaan The Take (2004). Zanonin valtaus oli yksi ensimmäisistä ja se tapahtui heti talouskriisin ja populaarien protestien kiihkeimpinä aikoina vuonna 2001. Tehdas uudelleen käynnistyi työläisten itsehallinnollisena tuotantoyksikkönä alkuvuodesta 2002. 
 
Bauenin tavoin myös Zanonin tarina on jännitteinen. Tehtaan perusti vuonna 1980 Luigi Zanon, jonka sanotaan olleen hyvää pataa diktatuurin kanssa. Ammattiliiton mukaan tehdas sai perustamisvaiheessa avokätisesti julkista tukea, jota ei koskaan maksettu takaisin. Zanonin ammattiosaston sanotaan olleen 1990-luvun käytännössä rikollisen aineksen hallinnassa ja toimineen tehtaan yhteistoimintaelimenä. Työvoimaa suojelevat lait olivat Argentiinassa 1990-luvulla kaikkiaan alennustilassa.[10] 
 
Tehtaan uudelleen käynnistäminen ei luonnollisestikaan ole sujunut ilman konfliktia. Itse asiassa jo ennen tehtaan sulkemista ammattiyhdistysaktivistit ottivat haltuunsa Zanonin ammattiosaston ja alkoivat vaatia parannuksia työoloihin. Johto julisti työsulun ilmeisenä toiveenaan palkata tilalle joustavampaa työvoimaa. Työntekijät leiriytyivät kuukausiksi tehtaan ulkopuolelle ja äänestivät pitävänsä tehtaan. Työntekijöiden mukaan valtaamista perustelevat sekä tehtaan nauttimat julkiset tuet että riski siitä, että sen entinen johto myy tuotantovälineet pois polkuhintaan eli kantaa tuhkatkin pesästä. Tärkeintä on luonnollisestikin silti turvata toimeentulo.[11]
 
Aluksi tehtaan johto ei osoittanut suurtakaan kiinnostusta kannattamattomaksi käyneen tehtaan tilanteesta, mutta maan talouden elpyessä kiinnostus palasi ja valtaus muuttui oikeustaisteluksi tehtaan hallinnasta. Työntekijät ovat nimenneet laitoksen uudelleen nimellä FaSinPat (Fábrica Sin Patrones) eli tehdas ilman johtajia.[12]
 
Työntekijöiden parantuneita työolosuhteita kuvaa ehkä konkreettisimmillaan se, että ennen haltuunottoa Zanonilla tapahtui 25-30 tapaturmaa kuukausittain ja keskimäärin yksi kuolemantapaus vuosittain. Vuonna 2004 tehdyssä katsauksessa lukumäärä oli tippunut pariin vähäiseen onnettomuuteen kuukaudessa. Tehdas oli palkannut 180 työntekijää lisää aiemman 240 työntekijän päälle, ja työntekijöille oli järjestetty terveydenhuolto ja vakuutukset. Tehdas myös maksoi kaikille samaa palkkaa, parempaa kuin mihin tehdas oli kyennyt aiemmin. Lisäksi se osallistui alueen infrastruktuurin, kuten koulun, kirkon, kirjaston ja terveysaseman rakentamiseen.[13]
 
Toisaalta muiden valtausten ja osuuskunnille tyypillisten ongelmien tavoin FaSinPat on ajautunut väsyttävään oikeudelliseen kamppailuun ja sillä on vaikeuksia toimintansa pääomittamisessa. Yhä edelleen tehtaan tulevaisuus on kaikesta itsehallinnollisuudestaan huolimatta hyvin riippuvaista maan muusta taloudellisesta tilanteesta.
 
On myös vaikea sanoa, paljonko onnistumisissa on kyse lippulaivaksi nostetun esimerkkitapauksen voimasta ja paljonko kehityksessä on kestävää ja yleistettävissä olevaa ainesta.

Ajatus elää yli rajojen

Eräs esimerkki Zanonin kansainvälisestä vaikutuksesta on kreikkalainen Vio.Me (Viomichaniki Metalleutiki), korkealaatuisia rakennusmateriaaleja tuottava tehdas, jonka tarina toistaa argentiinalaisen tehdastangon. Vuonna 2011 tehtaan johto lopetti palkanmaksun työntekijöilleen Kreikan sukeltaessa syvälle taantumaan. Epäonnistuttuaan palkkasaatavien peräämisessä Vio.Men työntekijät menivät lakkoon ja valtasivat tehtaan takaisin. Valtausta varjostivat maan työttömyysluvut, jotka huitelivat jo lähes 30%:ssa. Tuotanto uudelleen käynnistettiin alkuvuodesta 2013 maanlaajuisten protestien kaikuessa taustalla.[14]
 
Vio.Men työllistää noin 40 henkeä ja sen työntekijät pitävät Zanonia esimerkkinään. Argentiinalaisia tovereita on käynyt tehtaalla vierailulla kertomassa kokemuksistaan. Lakipykälät täyttääkseen tehdas toimii muodollisesti johdettuna ammattiyhdistyksenä, mutta todellisuudessa päätökset tehdään yleiskokouksissa, joissa jokaisella työntekijällä on yksi ääni. Tehdas maksaa työntekijöilleen niukkaa palkkaa ja noudattaa periaatetta “kullekin tarpeittensa mukaan”. Kuvaavaa on, että Vio.Men solidaarisuussivuilla Viome.org komeilee Argentiinasta tuttu motto “Occupy, Resist, Produce!”.[15]
 
Argentiinan valtausliikkeestä voi vetää kytköksen myös kansainväliseen Occupy-liikkeeseen, joka sai alkunsa syksyllä 2011 kun pohjoisafrikkalaisen Arabikevään ja espanjalaisen Indignados-liikkeen innoittamat USA:laiset demokratia-, ihmisoikeus- ja ympäristöaktivistit valtasivat Zuccotti-puiston lähellä Wall Streetia. Puistosta tuli monien kuukausien mittainen demokratiakokeilu, jossa jokainen sai puhua ja jossa päätöksenteko perustui konsensusmenettelylle. Etujoukkoisen aktivismin sijaan liikkeessä rakennettiin slogan 99%:sta.[16]
 
Kuitenkin jotain on myös kateissa. Vaikka Occupy-liike on haastanut globaalin kapitalismin jo pelkällä olemassaolollaan ja se on vaikuttanut useiden muiden liikkeiden syntyyn ja toimintatapaan, niin se ei ole kyennyt vastaamaan Brasiliasta ja Argentiinasta maailmalle lähteneeseen huutoon. 
 
Oma tila keskusteluineen on raikas tuulahdus, joka kuitenkin hälvenee nopeasti valtavirtausten jälleen ottaessa paikkansa, ellei paikalle ole rakennettu myös omaa tuotantoa.
 
Jukka Peltokoski
 

Viitteet:

[1] Balch, Oliver: New hope for Argentina in the recovered factory movement. Guardian Professional 12.3.2013. http://www.theguardian.com/sustainable-business/argentina-recovered-factory-movement. Katsottu 7.8.2013.

Noor, Jaisal: Worker-Run Businesses Flourish in Argentina. The Indypendent 13.8.2009. URL: http://www.indypendent.org/2009/08/13/worker-run-businesses-flourish-argentina. Katsottu 8.8.2013.

[2] RIPESS: Argentina: The Social Economy Has Already Generated 1 300 000 Jobs. Intercontinental Network for the Promotion of Social Solidarity Economy 6.10.2013. URL: http://www.ripess.org/argentina-the-social-economy-has-already-generated-1-300-000-jobs. Katsottu 7.8.2013.

Gautreau, Ginette: Zanon Ceramics laying out the tiles for Argentine socialism. Atlantic International Studies Organization 08/2009. URL: http://atlismta.org/online-journals/0809-journal-intervention/the-rise-of-worker-cooperatives-in-argentina. Katsottu 8.8.2013.

[3] Tammilehto, Olli: Kylmä suihku. Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos. Into Kustannus, Helsinki 2012.

[4] http://en.wikipedia.org/wiki/Landless_Workers'_Movement

Rocha, Jan: People's power. The Guardian 28.6.2000. URL: http://www.theguardian.com/society/2000/jun/28/guardiansocietysupplement8. Katsottu 8.8.2013.

Rocha, Jan: On the frontier. The Guardian 26.6.2000. URL: http://www.theguardian.com/society/2002/jun/26/guardiansocietysupplement.globalisation. Katsottu 8.8.2013.

[5] http://cafecaracol.org

[6] http://en.wikipedia.org/wiki/Zapatista_coffee_cooperatives

[7] http://en.wikipedia.org/wiki/Hotel_Bauen

Dangl, Benjamin: Occupy, Resist, Produce: Worker Cooperatives in Argentina. Upside Down World 3.6.2005. URL: http://upsidedownworld.org/coops_arg.htm. Katsottu 8.8.2013.

Stone, Robert: Bauen Hotel, Argentine “Recuperated Business” Co-op, Wins Reprieve. Center for Global Justice 4.11.2007. URL: http://www.globaljusticecenter.org/2011/11/04/bauen-hotel-argentine. Katsottu 8.8.2013.

[8] Emt.

[9] Stone, Robert: Bauen Hotel, Argentine “Recuperated Business” Co-op, Wins Reprieve. Center for Global Justice 4.11.2007. URL: http://www.globaljusticecenter.org/2011/11/04/bauen-hotel-argentine. Katsottu 8.8.2013.

Trigona, Maria: Worker Self-management Threatened at the Hotel Bauen in Buenos Aires. Grassroots Economic Organizing 74 (1). URL:  http://www.geo.coop/node/140. Katsottu 8.8.2013.

[10] http://en.wikipedia.org/wiki/FaSinPat

[11] Emt.

[12] Klein, Naomi & Lewis, Avi: "Occupy, resist, produce". NewStatesman 30.8.2007. URL: http://www.newstatesman.com/south-america/2007/08/argentina-workers-movement. Katsottu 8.8.2013.

Raimbeau, Cécile: Argentina: the coops’ dividend. Le Monde Diplomatique 10/2005. http://mondediplo.com/2005/10/13survey. Katsottu 8.8.2013.

[13] Klein, Naomi & Lewis, Avi: "Occupy, resist, produce". NewStatesman 30.8.2007. URL: http://www.newstatesman.com/south-america/2007/08/argentina-workers-movement. Katsottu 8.8.2013.

Gautreau, Ginette: Zanon Ceramics laying out the tiles for Argentine socialism. Atlantic International Studies Organization 08/2009. URL: http://atlismta.org/online-journals/0809-journal-intervention/the-rise-of-worker-cooperatives-in-argentina. Katsottu 8.8.2013.

[14] ROAR Collective: The Greek workers who took inspiration from Argentina. ROARMAG.org 9.5.2013. URL: http://roarmag.org/2013/05/vio-me-zanon-factory-argentina-greece/. Katsottu 8.8.2013.

Osterweil, Willie: A March, A Concert, A Cooperative. Shareable 19.2.2013. URL: http://www.shareable.net/blog/a-march-a-concert-a-cooperative. Katsottu 8.8.2013.

Vio.Me: Occupied Greek Factory Begins Production Under Workers Control. Workerscontrol.net 11.2.2013. URL: http://www.workerscontrol.net/authors/occupied-greek-factory-begins-production-under-workers-control-occupy-resist-produce. Katsottu 8.8.2013.

[15] Emt.

[16] Dangl, Benjamin: From Argentina to Wall Street. The Nation 16.8.2011. URL: http://www.nation.com.pk/pakistan-news-newspaper-daily-english-online/international/16-Oct-2011/From-Argentina-to-Wall-Street. Katsottu 8.8.2013.

Kuva: Wikimedia Commons

Ylä-Savo ja commonsit – vähän niin kuin lihapulla ja Chanel 5 – vaiko sittenkään?

[[{”type”:”media”,”view_mode”:”media_original”,”fid”:”596″,”attributes”:{”alt”:”Meijerin valtaus”,”class”:”media-image”,”height”:”140″,”style”:”width: 210px; height: 140px; margin: 5px; float: right;”,”typeof”:”foaf:Image”,”width”:”210″}}]]Olemme Lapinlahdella oikeastaan tekemässä itseämme tarpeettomiksi. Kaiken epämääräisen kansalaisliikehdinnän ja ameebamaisen sosiaalifoorumi- ja keskushaahuilun jälkeen kunnantalomme on muodostumassa melkeinpä kansalaistaloksi.

Ilmapiiri on toden totta muuttumassa. Olemme saamassa ajatustilaa. Sitä toivoimmekin.

Keväällä 2008 lueskelimme netistä, että 10. huhtikuuta oli kansainvälinen talonvaltauspäivä. Emme kuitenkaan ehtineet vallata Meijerin seisaketta teemapäivänä, vaan lykkäsimme valtauksen toukokuuksi.

Tilasimme valtaukselle myös kauniin sään. Valtaus alkoi sillä, että vedimme vanhan meijerirakennuksen lipputankoon punalipun.

Saimme melkein mukaan oikeistominarkisti ja kansalaisaktivisti Kauko Kokkosen, sillä tämä pyöräili ohitseni, kun olin niittaamassa valtaukseen innostavia pahvibanderolleja Meijerirakennuksen seinään.

Kauko Kokkonen huusi vastaukseksi, ettei nyt ehdi – ja ehkä joku toinen päivä. Eikä kuulostanut lainkaan ennakkoluuloiselta tai punalipustamme loukkaantuneelta. Myöhemmin Kauko Kokkosesta tuli jonkinlainen kyläpoliisi ja sotilaallisesti pyöräilevien vapaaehtoispyöräilijöiden, pyörisläisten, kapteeni.

Talonvaltauspäivää varten olivat vasemmisto- sekä anarkistimiehet ommelleet sulassa sovussa pari komeaa punalippua sekä piirtäneet hitsarin vakaalla kädellä maapallon valkeaan lakanakankaaseen.

Meillä maalla tiloja on tarjolla vaikka kuinka. Puute on niiden sisällöstä. Sen vuoksi järjestimme Ajatustilan valtauksen – karnevalistis-laughtivismin hengessä. Paikallislehdessä oli puffi, jossa sanottiin, että valtaus sopii kaikille, jotka ovat aina halunneet osallistua niihin, mutta myöhästyivät Koijärveltä tai ovat olleen liian vanhoja Smash ASEM -liikehdintään.

Eihän se kovin kovaa tavaraa ehkä ollut, mutta huomasimmepahan, että SPR:n vapaaehtoiskeskuksen Hoijakan mummot ovat taatusti yhtä vallankumouksellisia kuin me valtaajatkin.

Katsoimme valtaajien kanssa seuraavan kesän aikana muun muassa dokumentin Boliviasta sekä lapinlahtelaisen vallankumousnuorison yhteisresurssiperiaatteella kääntämän zeitgeist-filmin. Kirjailija Matti Pulkkinen kertoi nuorille perhetuttavastaan Pentti Linkolasta ja söimme yhteisesti keittämämme sopat. Maalasimme kylttejä ja teimme ite-taidetta.

Hoijakan mummojen kanssa järjestimme kansan kirpputorin.

Havaitsimme, että toden totta, kaikki nuoret eivät haaveilekaan globaalissa markkinataloudessa surffailusta, Suomen kilpailukyvyn kasvattamisesta, kapitalismin tai uusliberalismin hengen ylläpidosta puhumattakaan.

Ainakin lapinlahtelaisen vallankumousnuorison unelmat vaikuttivat liittyvän pienyhteisöllisyyteen ja ystäviin.

Keskustelimme myös siitä, mitä tarkoittaa olla minarkisti. Minarkistihan on anarkismin muoto, jossa tahdotaan valtiolla olevan mahdollisimman pieni rooli ihmisten elämässä. Emme ehtineet problematisoida sitä, edistimmekö valtauksella ehkä kuitenkin uusliberalismia tai valtion alasajoa.

Toimimme epähierarkkisesti. Meillä ei ollut porukan johtajaa eikä paikallista suurhippiä. Tokkopa jäännöshippejä Lapinlahdella edes on. Olimme epämääräinen, vähän muodoton ameeba, joka herätti pahennusta esimerkiksi Meijerin virallisessa toimintakeskus ry:ssä.

Anarkistinen liikehdintä hyytyi hallitusjäsenyyteen

[[{”type”:”media”,”view_mode”:”media_original”,”fid”:”601″,”attributes”:{”alt”:”Talonvaltausvalmisteluja”,”class”:”media-image”,”height”:”140″,”style”:”width: 210px; height: 140px; margin: 5px; float: right;”,”typeof”:”foaf:Image”,”width”:”210″}}]]Meistä ei pidetty sen vuoksi, ettei porukastamme saanut oikein otetta ja houkuttelimme mukaan yllättäviä ihmisiä. Nyt on mielenkiintoista selata Vallankumous.org -sivua sekä siellä vellonutta talonvaltauskeskustelua.

Jyväskylän maalaiskunnan takanurkasta helsinkiläistynyt vallankumouksellinen kirjoittaa:

”…kaupungissa on anonyymia, epäpersoonallista, voi liukua kaupunginosasta ja työpaikasta (jne.) toiseen, jos mokaa yhden ihmisen tai yhteisön kanssa voi siirtyä seuraavaan ilman että tulee täysin leimatuksi, voi tehdä asioita vapaasti ilman että joku ”tuttu” havainnoi ja kontrolloi koko ajan, jne.”

Ilmoitimme tavoitteeksemme sen, että Meijerin seisakkeesta muotoutuu jatkossakin avoin, autonominen ja eurooppalaistyyppinen sosiaalikeskus. Sen lisäksi, että Meijerin virallinen taho ei lainkaan ollut kartalla mistään kansalaislähtöisestä ruohonjuuritason liikehdinnästä, se alkoi vieroksua meitä.

Meistä alkoi tuntua siltä, että koska emme tuo mukanamme kymmenien tuhansien eurojen projektirahaa, ei meidän kanssamme kannattanut tehdä yhteistyötä. Meijerin toimintakeskus ry:n hallituksen jäsenet olivat institutionalisoituneet ja hieman myös laitostuneet. Toisin sanoen eivät liikauttaisi eväänsäkään, ellei taustalla olisi jokin rahakas projekti.

Tarjouduin valtauskesän jälkeen oma-aloitteisesti toimintakeskuksen hallitukseen. Pyysin mukaan parin vuoden päästä samanhenkisen Ulla Hannulan. Sehän oli skandaalimaista.

Sääntö numero yksi on se, että hallituksiin tullaan näillä leveysasteilla pyydettynä. Sääntö numero kaksi on se, että suostumuksen antamisen jälkeen on vahvasti korostettava sitä, että suostui vain ja ainoastaan, koska pyydetään.

Sääntö numero kolme on, että on katsottava tarkkaan, kenen varpaille astuu. Kieltämättä aina välillä on tullut kaupungin anonymiteettiä ikävä.

Meijerin toimintakeskus ry on kristilliseltä pohjalta toimivan Sininauhaliiton alainen. Hallitus jahnasi pitkään ja perusteellisesti sitä, kenelle seisakkeen avain voidaan antaa.

Kun lopulta olimme pari kertaa maanitellen saaneet tilaan avaimen, kävi ilmi, että meidän toimintamme ei ole Sininauhaliiton periaatteiden mukaista.

Ehdotimme, että voisimme tulla seuraavaan hallitukseen Ehyt ry:n lähettäminä; olihan meillä siinä vaiheessa jo perustettuna Ylä-Savon työväen raittiusyhdistys.

Ehyt ry on vasemmistolaisten raittiusjärjestöjen kattojärjestö. Tai ainakin näin kuvittelin ennen kuin luin Ehyt ry:n uusia kotisivuja. Vasemmistolaisuuden voi kotisivuilta aavistaa valtuustojäsenten kokoonpanon perusteella. Muussa se ei juuri näy.

Perinnevasemmiston kanssa saman tien törmäyskurssille

Suoraan Ajatustilan valtauksen jälkeen ryntäsimme Lapinlahden vasemmisto ry:n kokoukseen työväentalolle. Työviksellä kokoontui uskollinen vasemmistoporukka, joka ei ole juuri muuttunut sitten SKDL:n aikojen.

Tietty perinnehenkisyys voi olla myös hyvä asia. Lapinlahden vasemmisto ry:tä eivät sellaiset uusliberalistiset luomukset, kuten Vasemmistoliitto, ole juuri päässeet pilaamaan. Yhdistyksellä on lisäksi Suomen nuorin työväentalo – vuonna 1984 rakennettu. Siinä vaiheessa, kun demarit kilvan pyrkivät yhteisestä omaisuudestaan eroon, Lapinlahden vassarit rakentaa pykäsivät oman pikku talosensa.

Olimme Pasi Tervon Lapinlahden vasemmisto ry:n nuoriso-osaston edustajia. Olimme innoissamme. Olimme valtauksessa tavanneet oikeita nuoria.

”Ne haluaa tänne Asan tai Palefacen!” ilmoitimme kokouksessa ylpeinä.

Koska Lapinlahden vasemmistolla on edelleen Lampiinsalmen tanssilava ja Lapinlahden demareilla Alapitkän pirtti, arvelimme, että äkkiäkös sitä saamme puolueen aikuisjärjestöt innostumaan räppäreiden kutsumisesta paikkakunnalle.

Pöly ja hämähäkinverkot siirtyivät hieman syrjään erään keski-ikäisen vasemmistotoimijan päältä, kun tämä tiuskaisi: ”Keräätte sitten itse rahat sellaiseen!”

Minä jäin vielä nieleskelemään pölyä Lapinlahden vasemmiston riveihin, mutta nuoriso-osastolainen Pasi Tervo loikkasi SKP:hen.

Ylä-Savon työväen raittiusyhdistys työväenaatteen peitejärjestönä

Aloitimme iisalmelaisen anarkistin Aaro Heikkisen ja lapinlahtelaisen SKP-toveri Viljo Heikkisen kanssa kummallisen liikehdinnän Ylä-Savon poliittisten tuultenhaistelijoiden nimellä.

Tuulenhaistelijat oli transmoderni verkosto. Verkostoitumisemme alkoi siitä, kun kuiskasin ujosti Viljo Heikkiselle Lapinlahden Venäjä-seuran elokuvatilaisuudessa, jotta pykättäisiinkö Lapinlahdelle marxilainen opintopiiri.

Viljo Heikkinen sanoi, että niinhän se Tiedonantajan Marko Korvela näyttää lehdessään ilmoittelevan. Että marxilaisia opintopiirejä on syntymässä eri puolille Suomea. Otin yhteyttä Marko Korvelaan.

Joensuulaiset olivat kuitenkin houkutelleet Korvelan Köyhyys-seminaariinsa. Ajattelimme, että meidän on helpompi kasata yläsavolaiset vallankumoukselliset yhteen autoon ja viedä heidät Joensuuhun kuin toisin päin.

Joensuun-matka oli käänteentekevä. Tuultenhaistelijoiden jälkeen meistä tuli Ajatustilan valtaajia ja jossain vaiheessa tuntui siltä, että tarvitsemme ikään kuin jotain tukevampaa systeemiä.

Savon Sanomien pääkirjoittaja Vesa Kärkkäinen kirjoitti yliöartikkelissaan uusraittiustyön tarpeesta. Kiitin pääkirjoituksesta sähköpostilla ja mainitsin jotain sellaista, että raittiusjärjestöä sitä olemme täällä vähän niin kuin miettineet.

Pääkirjoittaja oli välittömästi lähettämässä toimittajaa tekemään meistä juttua. Toimittajan tuloa varten piti pikaisesti perustaman raittiusyhdistys. Asko Julkunen työväenliikkeen historiaan perehtyneenä ja Moskovassa puoluekoulutettuna huomasi, että työväen aate on tullut 1800-luvun lopulla Suomeen raittiusyhdistysten siivellä. Sehän meille passasi hyvin.

Pääsimme sekä Savon Sanomiin että Iisalmen Sanomiin.

Ytry ry pyörittää nyt opintokerhoa sekä järjestää kalanpäiviä sekä makkarantekotalkoita. Heikkisen Aaro on alustanut Adam Smithin Kansojen varallisuudesta sekä Julkusen Asko Marxin Palkkatyöstä ja pääomasta.

Ytryn vieraana Iisalmessa on käynyt muun muassa Reko Ravela puhumassa Afganistanin sodasta. Ravelan vierailu oli jo ennen kuin tiedettiin Ylä-Savon kuntien vastaanottavan afganistanilaisia pakolaisia.

Vapaus valita toisin ja Kansantaloutta tasan kaikille

Lähdimme kesällä 2009 pienellä joukolla Helsinkiin Kulttuuritalolle ensimmäiselle Vapaus valita toisin -foorumille. Siitä innovoituneena kasasimme Ylä-Savossa samantyyppisen rahoittajajoukon ja järjestimme peräkkäisinä vuosina kolme Kansantaloutta tasan kaikille -tapahtumaa Iisalmeen.

KTK-liikkeen alkuitu oli ollut alkutalvesta Lapinlahdella Ärräpää-seminaarin nimellä. Ärräpäät on Venäjä-tutkija ja kansalaisaktivisti Pentti Straniuksen ympärillä vellova puolisuljettu, mutta toisaalta täysin avoin, sähköpostilista.

Ärräpäät ottaa mukaan ketä haluaa ja kun sisään on päässyt, on sana vapaa.

Muistan, kuinka Ärräpäiden toisen seminaaripäivän yhteenvedossa kysyin, pitäisikö meidän soluttautua vaikkapa eri vasemmistopuolueiden puoluekokoukseen, tuli vastaus kuin mölisevältä mullilaumalta. Soluttautuminen, desantoituminen tai puolueosastoksi muuttuminen ei saanut kannatusta.

Ärräpäiden voima on juuri järjestäytymättömyydessä. Lisäksi se on turvallinen yhteisö, jossa saa esittää keskeneräisiäkin ja vielä hyvin muodottomia ajatuksia. Jos joku ampuu toisen alas, löytyy joukosta aina puolustajia ja kyyneleiden pyyhkijöitä.

Kolme Kansantaloutta tasan kaikille on nyt takana. KTK kaipaa uudistamista tai oikeastaan se pitää viedä juurilleen. Palautamme Kansantaloutta tasan kaikille siksi, millaiseksi sen alun perin ajattelimme.

Sosiaalifoorumista innoittuneina meillä ei Heikkisen Aaron kanssa ollut tarkoitus, että KTK:sta tulee asiantuntija-alustuskeskeinen seminaarikimara, jossa takapuolet puutuvat.

Tarkoituksenamme oli purkaa alustaja-yleisö -hierarkia, mutta kun rahoittajina ovat olleet puolueosastot, emme vielä ole päässeet edes kokeilemaan sosiaalifoorumimallia.

Tosin pitää vähän vetää henkeä. Heikkisen Aaro on kuluttanut sosiaalisuutensa vähäksi aikaa minimiin kuvatessaan Iisalmen kansalaisaktiivisen Hannu Hyvösen kanssa independent-dokumentteja sekä soutaessaan sinne tänne Talvivaara-liikkeen kanssa.

Jotain kuitenkin Ylä-Savossa on tapahtunut. Ei ehkä meidän vaikutuksestamme, mutta joka tapauksessa ilmapiiri on alkanut raikastua.

Eräänä lauantaina Lapinlahden kunnantalon aulassa olivat myyjäiset ja samaan aikaan kokoushuone Ainossa pidettiin SPR:n ja kansalaisopiston pakolaiskoulutus. Kun kohta Lapinlahden vammaisneuvostokin kokoontuu kunnantalolla, alkaa meillä ikään kuin olla kansalaistalo.

Resurssipohjaisen talouden kuvioilta kuulostavat lukuisat yläsavolaiset pientilat, joista ruokapiirit voivat hankkia lihaa, kananmunia ja juureksia. Lisäksi Varpaisjärvelle on syntynyt Tekstiilinkierrättäjät ry, joka tekee esimerkiksi vanhasta villatakista lemmikkieläimen pedin, ja suunnittelee yhdistysten yhteistä työllistämispajaa.

Yläsavolaiset resurssipohjaiset viritelmät eivät ole täysin irrottautuneet rahataloudesta eivätkä vielä luoneet omaa paikallisvaluuttaa, mutta jollain lailla ne ovat kiinni ajattelussa, jonka mukaan talouden perusta tulisi olla Maan resurssit eikä raha – tai ainakaan finanssikapitalismi.

Jatkamme liikehdintää, käymme edelleen sosiaalifoorumeissa, varomme liian tiivistä kiinnittäytymistä institutionalistisiin puolueisiin ja kivettyneisiin yhdistyksiin. Lupaamme olla kurittomia ja epämääräisiä.

Pia Valkonen

Lapinlahtelainen monitoimikone ja Suomen toiseksi vanhin prekaari

 

Lue myös juttuun liittyvä kainalo Kylätoimintaa Lapinlahden tyyliin!

 

Kylätoimintaa Lapinlahden tyyliin

[[{”type”:”media”,”view_mode”:”media_original”,”fid”:”606″,”attributes”:{”alt”:”Talonvaltausilmoitus”,”class”:”media-image”,”height”:”530″,”style”:”width: 210px; height: 530px; margin: 5px; float: right;”,”typeof”:”foaf:Image”,”width”:”210″}}]]Meijerin toimintakeskus Seisake ry on toiminut Lapinlahdella vuodesta 1992. Yhdistys pyrkii vähentämään päihteiden ongelmakäyttöä ja ehkäisemään syrjäytymistä.

Seisakkeen taustalla oleva Sininauhaliitto luonnehtii itseään sillanrakentajaksi järjestöjen, seurakuntayhteisöjen ja julkisen sektorin välisessä päihdetyössä. Ylä-Savon poliittisten tuultenhaistelijoiden nimellä kulkenut epämääräinen poppoo valtasi Lapinlahden Meijerin toukokuussa 2008.

Poppoo kysyi lapinlahtelaisilta, myöhästyivätkö he Koijärveltä, olivatko he liian vanhoja osallistumaan Talaskankaan metsäaktioihin tai oliko paikkakunnalla ylipäätänsä ketään, joka koskaan olisi vallannut talon.

Tuultenhaistelijat mainosti valtaustilaisuutta ainutlaatuisena kokemuksena. Myös valtauksen organisaattoreille se olisi uusi juttu.

Valtausta puffattiin paikallislehdessä seuraavasti:

”Eri puolilla Eurooppaa vallataan koko ajan kaupunkitiloja autonomisiksi sosiaalikeskuksiksi. Autonomisissa sosiaalikeskuksissa voidaan järjestää vaikkapa ei-kaupallisia elokuvaesityksiä, saumuriralleja, pullanpaistotalkoita tai punkbileitä. Olkaamme eurooppalaisia!”

Valtaus onnistui mainiosti. Ensimmäisenä valtaajat nostivat punalipun Meijerirakennuksen lipputankoon. Koko seuraavan kesän ajan valtaajat kokoontuivat Meijerillä milloin katsomaan amerikkalaista ja alkuperäistä Zeitgeist-dokumenttia, milloin dokumenttia Bolivian vallankumouksesta.

Myös nyt jo edesmennyt kirjailija Matti Pulkkinen osallistui kokoontumisiin. Hän kertoi nuorille syväekologeille siitä, mitä oli olla Pentti Linkolan perheystävä.

Ryhmä kävi kesän aikana tutustumassa SKP-toveri Viljo Heikkisen luonnonmukaiseen pientilaan sekä tämän aurinkoenergialla toimivaan sähköjärjestelmään Lapinlahden Nerkoolla. Lähetimme myös edustajamme anarkistien Tampereen kokoukseen.

Seuraavana syksynä valtaajien edustaja pyrki ja pääsi Meijerin toimintakeskus Seisake ry:n hallitukseen. Aktiivinen ja tuore ote katosi.

Seisakkeen senhetkiset hallituksen jäsenet kokivat valtaajien puheet antiautoritaarisuudesta ja autonomisuudesta vieraiksi. Hallituksessa vaikuttava luterilaisen seurakunnan diakonissa ei tuntenut Paulo Freireä eikä ollut vapautuksen teologiasta koskaan kuullutkaan.

Hallituksessa tuli esiin, että valtaajien touhut eivät olleet Sininauhaliiton sääntöjen mukaisia. Hallituksen jäsenet kontrolloivat valtaajia muun muassa sillä, että avaimen luovuttamisesta kokoontujille tuli elämään suurempi kysymys.

Meijerin Seisakkeella järjestettiin vielä muutama elokuvaesitys. Lapinlahtelaisille tarjoutui mahdollisuus nähdä esimerkiksi iisalmelaisen dokumentaristin Hannu Hyvösen elokuva Viimeinen joiku Saamenmaalla dokumentaristin itse esitellessä elokuvaa ja sen tekemistä.

Nyt Meijerin Seisake on vuoden 2013 alusta ollut väliaikaisesti kiinni. Työvoimaviranomaiset tulivat siihen tulokseen, että sellainen yhdistys, jolla ei ole varaa palkata henkilökuntaa, ei saa myöskään tukityöllistettyjä.

Seisakkeen kohtalo ratkennee, kunhan Lapinlahden kunnassa saadaan kirjoitettua päihde- ja mielenterveysstrategia. On ollut puhetta siitä, että Seisakkeen ruokalaa voitaisiin käyttää tukityöllistämistyöpaikkana.

Pia Valkonen

 

Lue myös raportti Ylä-Savo ja Commonsit eli mitä sitten tapahtuikaan.

Katso myös:

Sininauhaliitto: http://www.sininauhaliitto.fi/jasenjarjestot/yhteystiedot/weppihotelli/meijerin_toimintakeskus_seisake_ry

Pia Valkosen blogi: http://www.piavalkonen.fi