Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2012

Muistio Solidaarisuustalous-keskustelutilaisuudesta 1.12.2012

 

Muistio Solidaarisuustalous-keskustelutilaisuudesta 1.12.2012 Siemenpuussa (Hki) klo 13–17

Paikalla: Oscar Fresán Landíbar (Merkur-pankki, Pankki 2.0), Ruby van der Wekken (Siemenpuu säätiö/Stadin aikapankki), Tuomo Alhojärvi, Sanna Ryynänen (Itä-Suomen yliopisto), Lauri Alhojärvi, Tuuli Hirvilammi, Lena Kiander

 

Yhteenveto keskusteluteemoista

1.     Tapaamisen taustoja ja tavoitteita

2.     Karttojen laatimisen yleisiä periaatteita

3.     Kansainvälisiä esimerkkejä solidaarisuustalouden järjestäytymisen prosesseista

4.     Näkymiä nettikartan laatimiseen ja sen toiminnallisuuksiin

5.     Seuraavia askeleita

 

1. Tapaamisen taustoja ja tavoitteita

–         Vuonna 2011 toteutetut kartoitus-työpajat (Suomen sosiaalifoorumi, Tampereen sosiaalifoorumi, Musta Pispala, Oulun sosiaalifoorumi). Työpajoissa kerättiin esimerkkejä sosiaalidaarisuustalouden toimijoista: http://openfsm.net/projects/solidaarisuustalous/tekijatsuomessa. Kerrätystä tiedosta tehtiin konkreettisten esimerkkien kartta commons.fi-sivustolle http://www.commons.fi/sites/commons.drupalgardens.com/files/Vuoden%202011%20työpajojen%20anti.png

–               Kartoitustyöpajojen idea on ollut herättää keskustelua siitä, mitä on solidaarisuustalous ja pohtia mitä etuja kartoitusmenetelmällä on.

–    1.12.2012 järjestetyn tapaamisen (http://www.commons.fi/keskustelemaansolidaarisuustaloudesta) ajatuksena oli käynnistää uusi prosessi, joka jatkaa keskustelua siitä, miten solidaarisuustalouden toimijoita ja commonseja voidaan kartoittaa paikallisesti ja löytää myös keinoja siihen, miten toimia verkossa interaktiivisen kartan muodossa. Yleisempi tavoite on hahmotella, miten voimme ryhtyä purkamaan nykyisen talouden valtasuhteita ja muuttaa taloutta toisenlaiseksi. Tämä uusi prosessi käyttää nettisivuna www.solidaarisuustalous.fi-sivustoa (sama kuin commons.fi).  

 

2. Keskusteltiin karttojen laatimisen (mapping / cartography) yleisistä periaatteista

–       Huomioita vuoden 2011 työpajojen perusteella laaditun kartan perusteella:

o   Ovatko kaupungin rahoittamat toimijat solidaarisuustaloutta, esim. Rauhaniemen kansankylpylä?

o   Kuuluuko S-ryhmä kartalle? > oltiin yksimielisiä siitä, että ei: vaikka toiminnan perusperiaate on osuustoiminnallinen, S-ryhmän liiketoiminta, esim. ABC:t tai ravintolat, eivät toteuta eivätkä edistä solidaarisuustalouden arvomaailmaa ja tavoitteita

 

>>> Todettiin, että karttojen laatimista ohjanneiden periaatteiden (”tiettyjen arvojen toteuttaminen kuten moniarvoisuus, autonomia, tasa-arvoisuus, demokratia ja ekologisuus”) rinnalle on tärkeää nostaa myös valmius mm. em. arvojen edistämiseen ja halu vaihtoehdon edistämiseen, siis halu kulkea yhdessä samaa tietä muiden solidaarisuustalouden toimijoiden kanssa

 

–       Miten toimijat valitaan / päätyvät solidaarisuustalous-kartalle?

o   Ketkä ovat solidaarisuustalouden toimijoita?

– Solidaarisuustalouden kartasta ei saa tulla vain ”eettisen kuluttamisen opas”

o   Kuka sen tunnistaa, toimijat itse vai ”joku muu”?

o   ”Who wants to be on the map?” -periaate?

o   Jos taloudellisen vaihtoehdon edistämiseen liittyvä kriteeri mukana, se pudottaa jo automaattisesti osan toimijoista prosessin ulkopuolelle? (ts. mukaan ei edes halua sellaisia toimijoita, joiden ei voi katsoa edustavan solidaarisuustaloutta?)

o   Pisteytysjärjestelmä osa-alueittain eli täytyy saavuttaa tietty minimipistemäärä?

o   Miten kartalle päätymisen / pääsemisen prosessista olisi mahdollista tehdä mahdollisimman avoin?

– Koko ajan kasvava solidaarisuustalouden toimijoiden ydinryhmä (”sitoutuneiden ryhmä”): ne jotka ovat jo ”sisällä”, päättävät yhdessä?

–  Äänestys?

–  Konsensusmenettely?

o   Voiko kartalta myös pudota pois? Millä perusteella? 

 

>>> Todettiin alustavasti, että kartalle päätymisen / pääsemisen kriteerinä on sitoutuminen tiettyihin toiminnan arvoihin ja perusperiaatteisiin sekä se, että jo toteuttaa toimintaa niiden mukaisesti

 

3. Käytiin läpi esimerkkejä jo toteutuneista solidaarisuustalouden (kartta)prosesseista

SolidarityNYC (solidaritynyc.org) / Tuuli (interview w/Cheyenna Weber)

– The idea of mapping: to render something invisible to visible

– 700 organisations, who want to be identified as being part of the solidarity economy, mapping a good way to visualize

– People get exited to see that there are so many things happening

– They wanted that people who are with, understand where they are involved and why, and people from outside were wanted to get inspired and promote what people are already doing and can join the existing ones instead of building own (like housing coop or credit union)

– They use Google maps and had a designer, and hired geography students from Columbia University

– Number of international groups have maps, one is new economic foundation

– Problem that there is a lot of money involved, big NGO’s get money and small ones not and still people want to use your data

– The problem with Google is that you cannot own it, and you want to own it someway → tension between commons and you want to protect the label that’s on it

– Map is very hard to maintain, needs a lot of time

          o map is outdated on the moment you post it because it’s chancing so much

          o people send new information all the time, and C. has to go through three different person  to get it posted

 

What they are doing now after the map?

– Short films about the organisations

– Educational events, summer institute of Columbia: solidarity economy tour

– Solidarity exchange: mutual aid group and really really free market (freegans)

– Occupy-folks think that Coops are too conservative

– They choose 40 leaders or people who are somehow interesting or important for the movement and are going to interview 25 of them, out to the field with them to know what they have available, what resources, what they need, what is their vision for what ever their organisations are doing and where do they see the potential of co-operation (like what time banks can do for community gardens) → will analyze the data and see where there are connections and people talking about the same thing → bring them together for discussion and after come back with some report and invite people to a meeting, like a dinner together, hope that interviews will get people together

– Long term vision is to build a coalition with these leaders of organisations, who want two things: they want economic power by integrating their different efforts with each others and they want build political power, to develop policy initiatives, to support solidarity economy and commons and community-led development rather than top-down

– Economic power because many of the organizations are small and struggeling and they need to save money and time by combining efforts (e.g. in marketing)

– At the moment everyone is just busy with own business but C. wants to bring them into dialogue and build networks

– Would love if they could build new business and new initiatives out of it

– Still money-based, very practical to save the work people are doing right now

– The aim is that the city would be more aware of the organisations, because now the city acknowledges only part of the actors like food coops but not the alternative economy

– ”The city totally benefit one percent, why not to turn it upside down to benefit us?”

– We have to build political power also by building alliances with other organisations with electoral power → 30-year-plan

 

–       Keskusteluhuomioita ja avoimeksi jääneitä kysymyksiä:

o   Minkälaiset ovat ne periaatteet ja arvot, joihin SolidarityNYC-kartalla mukana olevat toimijat sitoutuvat?

o   Kartalla olevat toimijat eivät ole vielä yhteisö, vaan niitä yritetään rakentaa sellaiseksi?

o   Suomessa pitäisi lähteä liikkeelle toisenlaisesta toimintamallista: verkostoa ja toimijoiden yhteisöä pitäisi rakentaa jo alusta saakka, kartoittamisen rinnalla – se ei voi olla ”next step”

 

Brasilia / Sanna

–       Brasiliassa solidaarisuustalouden järjestäytyminen alkoi ensimmäisestä Maailman sosiaalifoorumista vuonna 2001, jolloin perustettiin Grupo de Trabalho Brasileiro de Economia Solidária -työryhmä (GT-Brasileiro), jonka tavoitteena oli löytää olemassa olevan toiminnan yhteinen ydin ja tukea solidaarisuustaloudeksi (economia solidária) kutsutun kentän identiteetin muodostumista

–       Vuonna 2002 GT-Brasileiro laati esityksen vastavalitulle työväenpuolueen presidentille Lulalle otsikolla ”Solidaarisuustalous kehityksen poliittisena strategiana” (“Economia Solidária como Estratégia Política de Desenvolvimento”). Se käynnisti prosessin, jonka seurauksena perustettiin kansallinen solidaarisuustalouden ministeriö Secretaria Nacional de Economia Solidária (SENAES), jonka johtoon nimitettiin Paul Singer.

–       Vuonna 2003 solidaarisuustalouden toimijoiden järjestäytyminen jatkui: silloin perustettiin Brasilian solidaarisuustalouden foorumi Fórum Brasileiro de Economia Solidária (FBES – fbes.org.br), jonka muodostaa n. 3000 solidaarisuustalouden toimijaa ympäri Brasiliaa. FBES jäsentää solidaarisuustalouden kentän kolmitahoiseksi:

o   Solidaarisuustalouden piiriin kuuluvat toimijat, joiksi lasketaan kollektiivit (esim. osuuskunnat, vaihtopiirit, yhdistykset ym.), joiden päätöksenteko tapahtuu itsehallinnollisesti ja yhteistoiminnallisesti ja jotka toteuttavat taloudellisen toiminnan piiriin kuuluvaa toimintaa (tavaroiden ja palveluiden tuotanto, pankki ja luotonanto, solidaarinen kulutus)

o   Solidaarisuustaloutta tukevat ja edistävät toimijat, kuten kouluttajat, tutkijat, ajatushautomot, luotonantajat ym.

o   Julkinen hallinto kunnallisella ja valtakunnallisella tasolla, joka tuottaa, koordinoi ja toimeenpanee solidaarisuustalouspolitiikkaa

–       FBES järjestää solidaarisuustalouden toimijoiden kokoontumisia (v. 2004 lähtien) ja solidaarisuustalouskongressia (v. 2006 lähtien)

–       FBES koordinoi parhaillaan kampanjaa solidaarisuustalouslain (Lei da Economia Solidária) säätämiseksi

o   Hankkeen taustalla on huomio siitä, että nykyisellään Brasilian lainsäädäntö ei tue solidaarisuustalouden piirissä tapahtuvaa toimintaa vaan päinvastoin hankaloittaa sitä

o   Hankkeella tavoitellaan lainsäädäntöä, joka tunnustaisi ja tukisi solidaarisuustalouden periaatteiden mukaisesti toteutuvaa taloudellista toimintaa

o   Lisätietojahttp://cirandas.net/leidaecosol

–       cirandas.net -kartoitussivusto kokoaa Brasilian solidaarisuustalouden toimijoita yhteen. Sivuston toiminnallisuuksia ovat mm.

o   Haku (tuote / toimiala / alue)

o  Mahdollisuus tutustua toimijoiden taustaan ja historiaan

o   Mahdollisuus tilata sivustolla mukana olevien toimijoiden tuotteita (sivustolla ei kuitenkaan ole varsinaista verkkokauppaa)

o   Sosiaalinen verkosto: myös yksittäiset solidaarisuustaloudesta kiinnostuneet ihmiset voivat luoda sivustolle oman profiilinsa ja olla yhteydessä muiden kanssa

o   Keskustelualue

o   Uutiset

o   Sivustolla pohditaan mahdollisuuksia verkkokaupan aloittamiseen ja solidaarisuustalouden periaatteita noudattavan logistiikan järjestämiseen

 

–       Keskusteluhuomioita ja avoimeksi jääneitä kysymyksiä:

o   Minkälaiset ovat ne periaatteet ja arvot, joihin cirandas-kartalla mukana olevat toimijat sitoutuvat? Miten toimijoita sitoutetaan?

o   Brasiliassa prosessi solidaarisuustalouden vahvistamiseksi on 2000-luvun alusta saakka pyrkinyt paitsi toimijoiden yhteistyön ja näkyvyyden lisäämiseen myös vahvaan (puolue)poliittiseen vaikuttamiseen – mitä tällainen toiminta tarkoittaisi Suomen näkökulmasta?

 

Espanja / Oscar

–        Portal de economía solidariasolidaarisuustalouden portaali (http://www.economiasolidaria.org)                

–    Sivustoa ylläpitää vaihtoehtoisen ja solidaarisen talouden verkostojen verkosto REAS http://www.economiasolidaria.org/red_redes

–    Verkosto on jaettu alueellisiin yhdistyksiin

–    Sosiaalinen kauppapaikka mercado social http://www.economiasolidaria.org/mercado_social ja http://www.konsumoresponsable.coop/mercadosocial

–     Auditoría social eli sosiaalinen auditointi http://www.auditoriasocial.net/

–     Carta economía solidaria > 6 solidaarisen talouden toimintaperiaatetta/-arvoa, johon REASiin kuuluvat järjestöt sitoutuvat (13-sivuinen dokumentti).  http://www.economiasolidaria.org/files/CARTA_ECONOMIA_SOLIDARIA_REAS.pdf

 

–       Keskusteluhuomioita ja avoimeksi jääneitä kysymyksiä:

o   Solidaarisuustalouden toimijoiden (itse)auditointi on kiinnostava toimintamalli – toimisiko myös Suomessa? Olisiko yksi sitouttava elementti ja osoitus sitoutumisesta?

o   Eri maiden toimintamalleista olisi kiinnostavaa koota kattava selvitys ja yhteenveto

 

4. Karttamahdollisuuksia ja -toiminnallisuuksia

–       Jos halutaan rakentaa solidaarista taloutta, teknisen alustan pitäisi olla muu kuin Google – mutta Google monesti helpoin ja kätevin

–       Openstreetmap.org – wikipohjainen kartta – ehdotettu, että tätä karttamahdollisuutta selvitetään pidemmälle

o   Periaatteessa tarpeemme yksinkertainen: on oltava nettisivuille upotettu karttatyökalu, johon voidaan lätkiä (pinpoint) toimijoita ja tallentaa tietoa niistä.

○     Ei voi tehdä omaa karttaa ja taltioida tietoja OSM:n serverille, sitä varten on olemassa erillisiä palveluita, ilmaisia ja maksullisia, joiden kautta ko. kartta-alustasta voi muovata omia karttapalveluitaan >> pitäisi olla mahdollista tehdä erilaisia ja eri mittakaavaisia karttoja

–       Kansainvälisiä vaihtoehtoja:

o   ESSglobal

o   Gtne.org – suhteellisen vähän toimijoita; hyvät periaatteelliset lähtökohdat; mutta omia periaatteita ei pystyttäisi uusintamaan tarpeista lähtien

–       Kannattaako johonkin kv-vaihtoehtoon liittyä?

o   Pitäisi olla samalla kartalla myös arvomaailmallisesti/poliittisesti ko. verkostojen kanssa > onko kartalla toimijoita, joita itse emme sijoittaisi sinne?

o   Kv-keskusteluissa (Ruby) suositeltu oman kartan laatimista

o   Valmiilla OSM-kartoilla näkyvissä maamerkkejä (esim. suuret supermarketit), joita ei haluta näkyviin solidaarisuustalouskartalle? On selvitettävä, saako nämä piiloon.

o   Kieli: kartan ei tarvitse olla maantieteellisesti rajattu Suomeen, mutta kulttuurin/kielen näkökulmasta suomalainen.. Tai siitä voidaan ainakin lähteä, jos tiedot kartalle saadaan niin niitä pitäisi periaatteessa pystyä yhdistämään myös kansainvälisiin (esim. Itämeren alueen tai Pohjoismaisiin) yhteiskarttoihin.

–       EU-tason hankkeet, esim. ekokylät: EU:ssa tuetaan vaihtoehtotoimintaa – ”EU:ssa on tälle puolelle rahaa, jos vain osaa hakea” > pohdittiin, pitäisikö rahaa jossain vaiheessa hakea

o   ”Suomessa kansalaisyhteiskuntaa tukahdutettu sillä, että on paljon valtiorahoitteista toimintaa”

–       Suomessa toteutettavan kartan tekemiseen ei välttämättä edes tarvita paljon rahaa. Riippuu valittavan palvelun maksullisuudesta, tarvittavasta serveritilasta ja mahdollisesti tarvittavasta teknisestä aputyövoimasta. Jälkimmäisen suhteen kaikki ehdotukset tervetulleita.

–       Voiko mukana olla myös yksittäisiä ihmisiä? – esim. luontaishoitaja, vaihtoehtohoitaja

–       Mitä tähän mennessä toteutetusta prosessista otetaan mukaan / miten sitä viedään eteenpäin?

 

>>> Kartan osalta edetään seuraavasti: (1) jatketaan openstreetmap.org -kartan käyttökelpoisuuden ja -mahdollisuuksien selvittelyä (Tuomo, mutta kaikki apu tervetullutta!), (2) lähdetään liikkeelle Suomen kontekstista, mutta tuotetaan tietoa siinä muodossa, että sitä voi yhdistää myös muihin palveluihin, jos sellainen tarve syntyy.

 

5. Näkemyksiä jatkosta

–       Asian edistäminen on tärkeää, tämä todettiin yhteisesti – ja on tärkeää toimia, ei jäädä vain miettimään toimintamalleja

–       Tarvittavan työn määrä herätti kysymyksiä – löytyykö siihen (aika)resursseja?

–       Edetä voi myös pienin askelin

–       Ehdotettiin alueellista etenemismallia kartoittamiseen: yhteys eri alueiden avainhenkilöihin

–       Karttasivusto

o   Jatketaan teknisten vaihtoehtojen selvittelyä

–       Toiminnan periaatteiden ja arvojen alustava hahmottelu: todettiin, että se mitä nyt tehdään, on jatkumo ja rinnakkaista eri maiden toteutetuille ja käynnissä oleville solidaarisuustalousprosesseille

o   Hyvien käytäntöjen soveltaminen Suomeen ja haasteista oppiminen

o   Eri maissa muotoillut solidaarisuustalouden arvot ja toiminnan periaatteet pohjaksi Suomessa toteutettavalle solidaarisuustalouden arvojen määrittelytyölle

o   On tärkeää jatkaa keskustelua siitä, kuva voisi ja haluaisi olla kartalla ja mitkä ovat kartan laatimisen laajemmat, poliittiset, tavoitteet

–       Tarvitaan yhteisökokous, jossa mukana laajemmin solidaarisuustalouden toimijoita

o   Haasteena huomioitiin ajankäytön ongelmat: toimijat ovat kiireisiä

o   Voisiko henkilökohtaisten tapaamisten rinnalle kehittää muita keskustelumalleja? Alustavasti hahmoteltujen asioiden nettikommentointi?

o   Pitäisikö myös kartoittaa sitä, mitä toimijat itse toivovat: millaista toimintaa ja järjestäytymistä?

–       Todettiin, että tarvitaan jonkinlaista pohjatyötä, jonka perusteella voidaan lähteä miettimään asioita eteenpäin – ihan tyhjältä pöydältä on vaikeaa aloittaa

o   Jatketaan siitä, mitä tähän mennessä on jo tehty

–       Uusi vastaava kokous/keskustelutilaisuus kevättalvella

o   Arvoperustan kiinnittäminen kv-keskustelun pohjalta

o   Kartoittamisen konkreettinen edistäminen ja karttasivuston toteuttaminen

–       Todettiin, että olisi tärkeää, että se mitä tehdään, saadaan näkymään myös ulospäin:  että ihmiset tietävät ja tulevat mukaan; isompi ja laajempi keskustelu olisi tarpeen

 

6. Seuraavat askeleet

–       Teknisten vaihtoehtojen selvittämistä jatketaan (Tuomo, Ruby mukana) > tavoitteena suomalainen solidaarisuustalouden karttasivusto

–       Laaditaan alustava ehdotus solidaarisuustalouden arvoiksi ja toimintaperiaatteiksi kansainvälisten esimerkkien (esim. Bra, Esp, US) pohjalta (Tuuli & Sanna, Ruby mukana)

–       Hahmotellaan toiminnan rakenteita ja organisoitumista (Lauri) > millainen prosessi, miten sen eri osa-alueet linkittyvät toisiinsa

–       Alueellisten yhteyshenkilöiden etsiminen (Lauri)

–       Jatketaan keskustelua terminologiasta halu/tarve mukaan

o   Onko solidaarisuustalous paras mahdollinen käsite/sana?

 

”Even When You Don’t See It, It’s Still There”: An Interview With Michael Hardt

[[{”type”:”media”,”view_mode”:”media_large”,”fid”:”411″,”attributes”:{”alt”:””,”class”:”media-image”,”style”:”float: right; height: 243px; width: 210px; margin: 5px;”,”title”:”MichaelHardt.jpg”,”typeof”:”foaf:Image”}}]]During the past decade the concept of the common has become a major theme in political philosophy, as well as an issue often discussed by the social movements. One of the key figures in these debates has been American political theorist Michael Hardt, the co-author with Italian philosopher Antonio Negri of Declaration (2012), as well as the widely debated Empire trilogy (Empire, Multitude and Commonwealth 2000–2009).[1] One evening in October 2012, Commons.fi made an interesting phone call to Hardt. The discussion tackled  fundamental aspects of the political economies of today’s societies, such as property relations, meaning of the state power in radical politics, climate change and the contemporary state of democracy and global social movements. But it all started with the politics of the common.

It might be a good idea to start with the concept of the common, and the ways in which it came to the fore during your and Antonio Negri’s trilogy Empire—Multitude—Commonwealth,[2] so could you first say a few words about the intellectual and political context which led you to think through this concept in the first place.

I find it interesting how in the last ten years the concept of the common has moved from a philosophical ground, and a point of departure, to a political program. Today it seems clear to me that starting from 2008 or so, the common has become a political point of syntheses of a variety of struggles: ecological struggles, anti-capitalist struggles, struggles against various forms of property, including intellectual property, and other forms of immaterial property. So, what is already clear to everyone is the importance and power of the terrain of the common today as a political terrain of struggle for politics.

What is less clear, thinking back ten, twenty years, is the notion of the common as a ground for philosophical discussion, that I think leads to, and nourishes, this political terrain, or is brought out by it. Already in Empire, for instance, the discussion of the common is already present. In part as an alternative to property, but also as a philosophical concept, and a field of investigation.

I also find it remarkable that in a series of theoretical texts that are in the orbit of our work, or say contemporary left philosophy, the common is sometimes an unrecognized and submerged concept, but always present. For instance, in Jacques Rancière’s great book, La Mésentente: Politique et philosophie,[3] the common is really quite essential, although not always in the English version translated consistently. The common in there is a field for the sensible, the field in which political recognition and decision making takes place.

So it seems to me an interesting project, and would love if someone else would do it, to think about the philosophical resonances and utilities of the common as a field of perception, and to link that to the contemporary importance of the common as a political synthesis and a field of struggle.

Rancière also writes about the division or the distribution of this common. Now, do you see any connection here with questions concerning the relationship between the common, on the one hand, and common property or common goods, on the other hand? You already mentioned that there is something in the way that the concept of the common is used, which often ends up situating it against various forms of property, but, on the other hand, there are clearly some tensions here, and maybe possibilities to think about how the concept of property could be rethought along similar lines in which you have dealt with concepts such as democracy and communism.

If we move into the contemporary political framework of discussions on the common, there is clearly a great deal of ambiguity, and perhaps there should be a kind of clarifying work done about what is meant by the common. I think one division that is already implied in what you are saying is the division between the common and the public. In many discussions what I would call the public, by which I mean that controlled and regulated by the state, people call it the common, and for me it is very important to make a distinction between the public and the common. Public still functions as a form of property, and here what we mean by property is that it has the same primary characteristics as private property: that is, limited access, and a monopoly of decision-making. That seems to me the defining characteristic of property as a whole in these discussions, both on public and private property. So, that is one division I would say between the public and the common—an area of confusion or mixed discourses which I think it would be helpful to set straight.

It is a slightly different, but also overlapping distinction here that you are making between the common and what sometimes goes as common property or in other discussions as common goods. Here, too, it is helpful to distinguish the common from property, as such, and to avoid conceptual confusions. Also, sometimes attached to these distinctions are real political divisions. One useful scholarly point of reference for the question you just asked, is to think about the passage in Marx’s 1844 Manuscripts,[4] in which he is trying to bracket off, and separate, his notion of communism from what he is calling crude communism. Crude communism in some ways is characterized by a passage from private property to making those same goods the property of the community, which he is ridiculing and mocking. His example of this transfer of property from private to some notion of communal property, or common property, is the passage of women as property of the bourgeois male, as private property of the husband, to some notion of community of women, in which women remain property, as they are in bourgeois marriage, but are now property of the entire community. It is a bizarre example, but nonetheless gives you an idea of Marx’s anxiety about this notion of common property, and the misunderstandings that could follow from that kind of conception.  I maintain that we have to understand the common in contradistinction from any form of property.  In other words, whereas property (public or private) designates limited access and a monopoly of decision-making, the common must create open access and collective, democratic decision-making.

Could you maybe elaborate a bit more on how you see this relationship between the common and communism.

One of the ways I have understood the project that Toni and I have been working on in all three volumes of this series of our books is to re-think the basic components of the concept of communism. What do I mean by the basic components of the concept of communism? At least a critique of the state; a critique of property; and the proposition of a real democracy, an absolute democracy, a new democratic organization of society. These are at least some of the components of communism that we try in various ways throughout the books to re-think. So, I would say that the common, both as a philosophical concept, as we were talking before, and as a political terrain of struggle, is a way of exploring the critique of private property today. And I would have to add, once again, not only private property, but also public property.

So thinking about the common here is a challenge at least. It is not really an answer to the question; it is a way of formulating the question of the rule of property and the possibilities of social organization that lie outside the rule of property. So in that sense, I would say it is one of the components that one would have to not only articulate, but also work through and transform, in order today to be able to propose some meaning to the concept of communism. It is one among several fields of work that one would have to do to develop the concept of communism today.

This is obviously closely connected to one of the questions being debated in many of the discussions on the common, that is, what is the role that the state should play in relation to it. Now, would it be a total misrepresentation of your recent work to say that in Declaration[5] there is a more explicit role for the state to be found as a strategic tool in the fight against the privatization of the common?

I do think that in our view it is a feasible route in certain circumstances today to maintain an antagonistic, but nonetheless strategic, relationship to the state. But it does depend on the circumstances, so that in Declaration, at that point you cite, we are primarily talking about the power of the social movements in Latin America, that in the last ten years have developed a kind of double relationship to the leftist governments. It seems to us wrong to say that those leftist governments represent us, and we should support them at all cost, but it also seems wrong to say that those leftist governments are really the same as the neoliberal forces we were fighting against previously, and we should therefore attack them in the same way we attacked the previous governments. What we describe, which is not so much our proposal as our recognition of what people are doing, is maintaining a dual relationship with such states. Not to be satisfied with them and constantly support them or to attack them as the enemy, but to maintain a dual combat: with them against the forces of neoliberalism and against them in the interests of the common.

When one thinks about these different contexts in which these various struggles take place, one is also confronted with the question of organizational forms these struggles should take. For example, David Harvey has in his recent book, Rebel Cities,[6] argued against what he terms as the ‘fetishism of organizational preference’—as an example of which he gives the idea of pure horizontality—and claims that this often stands in the way of exploring effective ways of dealing with large-scale global problems in need of quick solutions, such as global warming. Do you share at all this concern of Harvey’s that certain forms of deliberation and decision making are sometimes just too slow and, if so, what would be the angle from which you would approach this problem?

Having not yet read Harvey’s book, I am perfectly in support of not maintaining purity in specific political struggles. There can be important moments when one should be aligned with, and can be aligned with, state forces without distorting and blocking a longer project. So, that for instance in a country like Brazil, or Bolivia with very different circumstances, there could be reasons for a project that is aimed at a more democratic organization to be aligned temporarily with progressive states on certain projects. That is already summarized in what we said before, and you are right that corresponds with some of Harvey’s pre-occupation about a purity of horizontality or a demand for an immediate and absolute democracy without taking into consideration some of the mechanisms that might be required as part of a struggle. And I think that, this far, there is a certain agreement.

The question that then rises for me, and an anxiety that maybe should rise for anyone when mentioning that kind of a need for temporary alliances, is the fear that the temporary will become permanent—that the concept of transition will take over the aspiration for something better. I think that it is a healthy anxiety, and it remains for me an anxiety, and that would be the question when posing the relationship between our work and Harvey’s in this regard: what are the mechanisms and aspirations that keep the project moving beyond that compromise?

Another thing, which may be more to your point, is that I do think there are great conceptual and political conflicts that need to be addressed regarding some of the most difficult political problems today. You indicate that a problem like climate change seems to require a non-democratic institution to address it, and I think that this view is not uncommon also in certain ecological circles combatting climate change: an appeal to states or even supranational authorities as the expedient, because it is an urgent question, something that cannot be allowed to develop over decades. It seems to me it is a realm in which many think there should be a suspension of the democratic process and the development of a democratic organization. That seems to me a real and difficult problem and contradiction, and I do not yet recognize the political line and solution to it. It is something for me that became clear in the discussions leading up to the Copenhagen Climate Summit in 2009, and remains for me an unresolved and difficult, but an interesting question: that there are certain problems today, such as climate change, that practices of democratization or democratic horizontal organization do not seem yet capable of addressing, and seem to require, because of their urgency, non-democratic state or supra-state forums. I think that is an important challenge to confront, but I unfortunately do not see any easy solutions.

In Declaration you call for a constituent process to be opened within the various spaces opened up by the cycle of struggles in 2011, such as the revolts and occupations in Tunisia, Egypt, U.S.A., Spain, Greece, and so forth. You place hope in that these struggles will lead, among other things, to the birth of what you name as the ‘institutions of the common,’ which you argue should be based on the principles of freedom, equality, and solidarity. Could you, on the one hand, describe the way in which you understand these institutions of the common to function in relation to the common, and, on the other hand, share your thoughts on the current situation of these struggles, and the potentialities, which they have generated?

First of all, it is important to clarify that by ‘institution’ we do not mean fixed bureaucratic structures, but rather a set of practices, and even habits, that allow for a longevity and continuity among struggles. The institutions already developed, such as the general assembly, the commissions and working groups, and the neighborhood assemblies, in the encampments and occupations in 2011, would be the more fixed, or structured poles. But there is also much to think about institutions as certain habits of relating to each other, certain practices of democratic organization and struggle, and to think of them even more broadly as the practices of horizontality and collective decision-making.

So by institutions we mean all of this, and the need for institutions in this regard seems pretty clear to me. This is not something we are saying from outside the movements, but it is something recognized inside the movements.  There is a relatively widespread frustration with the ephemeral nature of the movements, and their lack of duration. So, to find ways to continue the project beyond the temporal and spatial limitations of the occupation of a square or a park or a small space is what we are asking for with institutions. They stand for us as a conceptual mechanism to work through this duration and spatial expansion.

The state of the movements does seem to me to follow directly from this. What do we see now in 2012 of the movements that exploded in 2011? I think it is true that we have to recognize the fundamentally discontinuous nature of the movements today—or at least their seeming discontinuity—but also their profound lasting effects. So that for instance we are now just over a year from the beginning of the Zuccotti Park encampment, the Occupy Wall St., and there has been a lot of discussion about the success or the failure of the Occupy. I think that recognizing the discontinuity—for example, there is no longer anyone encamped at the Zuccotti Park—is not really the adequate way of recognizing its effects.

It is much more like Marx’s metaphor about the mole than it is about a continuous process. So that when Marx is trying to recognize the effects of the discontinuous nature of the French revolutionary uprisings: the mole appears in 1789, and then again in 1830, 1848, and 1871. The mole metaphor, for him, establishes a hidden continuity.  Even when you don’t see it, it’s still there—and, even more, it’s working out of view. When it next appears it has moved further along. You might view the occupations and encampments of 2011 something like that. What we see with the encampments is something like a bright flash that disappears, but then in the dark you see that it reappears further along the way—it was like a car travelling at night with its lights out, and suddenly when it comes under another streetlight we recognize that it is actually further down the road.

So for instance the 15th of May Movement in Spain, the Indignados, clearly no longer have the encampments, but one of the more profound effects is the way that for example the miner strike, a few months ago, which was not organized by the Indignados, still adopted many of the practices, demands, and organizational forms of the Indignados. So even when the flash of the encampment has disappeared, we recognize in the miner strike that the same spirit and organizational tools have risen again elsewhere. I guess what I am proposing here is an analytical strategy of recognizing the lasting effects of discontinuous struggles. And in some ways our call for institutions is trying to make even more explicit that kind of development, which seems at times hidden from view, but nonetheless to be there.

You have elsewhere argued that whereas the party was the political composition of industrial labor, in the age of new technical composition of labor, that is, immaterial labor, this will be the multitude and its autonomous organizational forms. Do you see any signs of this new political composition forming amongst these discontinuous struggles.

I do, and I see it as a continuing mandate for various forms of political organization today to discover and experiment with democratic horizontal forms. Looking back ten, or twenty years, I think that at that time it was accepted among a limited population in the dominant countries, and among the educated youth. What we have seen increasingly over the last years, and in 2011 in particular, is the fact that the mandate towards democratic organizations is picked up extraordinarily widely. Not just in the dominant countries, not just by the social media youth or something like that, but also among the traditional labor organizations, and among populations that have no access to, or experience with, social media and the internet.

I think one of the recognitions of these past years has been about the generality of that organizational mandate. I should also emphasize that it is not like our concept of the multitude is a recipe or an organizational blueprint, but rather a mandate to experiment. So I would say that the eighteen days at Tahrir Square are obviously different than the organization of alter-globalization movement in Seattle, or even from the insurrection in Argentina in 2001, but it is an experimentation with answering the same mandate. So that is the way in which I would situate what I find so general and pressing today.

Moving on to the US, the presidential elections are just around the corner, and the first televised debate between the candidates took place just a few days ago (October 3). Given that for many in the progressive movements Obama represented hope for an alternative future in 2008, how do you see the four years of Obama’s presidency now that you look back on them?

I would love for someone to figure out how to do a study about the extent to which the inspiration and energies of Occupy derived from the combination of hope and disappointment that the Obama campaign of 2008 generated. I think that what we know, and what is quite clear, is that there was an enormous mobilization and generation of ungrounded hopes in social transformation raised by the 2008 Obama campaign. And the subsequent disappointment of those who had been mobilized for the electoral campaign were also predictable. Someone would have to design some sort of an empirical study to clarify this, but it seems to me logical that that cycle of hope and disappointment, nourished and frustrated desires, at least prepared the ground, if not more, for the affects and agendas that surrounded Occupy.

If that were true, that seems to me already a really important consequence of the Obama presidency. A kind of, what should we call it, a democratic by-product of a deeply undemocratic process. That might be one way of saying that there is a long-standing dilemma that people in our segment of the left have. On one side someone will say that you have to vote for the center-left party, the Democratic Party, because it is better than the other, and on the other side a person will say that really there is no difference; they are both horrible, they will both go to war, they will both destroy women’s rights etc.

Thinking about these kinds of electoral politics in terms of the space they afford for the movements, the effects they will have for the movements, is a more useful way of understanding their effects. I am not making any proposition of people voting or not voting, and it seems to me quite reasonable and useful that many of the movements have not answered this question, since it could lead to the death of what is alive in these movements, either in Spain, or in the US. I think, nonetheless, that the electoral processes, especially in the US with Obama, have interesting effects on them.

Coming back to where we started this interview, you and Negri have collaborated for quite some time now, and your works have had quite an impact both within academia, as well as within the social movements. Any plans at the moment to continue this collaboration, or was Declaration maybe some sort of a final statement of this project of yours?

I do not think we will stop writing together. I have thought of it often as a condition of our friendship that there is always a book that we are writing. So it might be that from my perspective it is the friendship that’s primary, and the books are a kind of a by-product of a friendship. So, we have no book to propose now, but we have not stopped.

Taavi Sundell & Tero Toivanen

Lataa artikkeli PDF:nä.


Viitteet:

[1]Hardt is the chair of the Literature Program at Duke, and currently serves as editor of The South Atlantic Quarterly.

[2]M. Hardt and A. Negri (2001) Empire (Cambridge, Mass: Harvard University Press), trans. in Finnish by A. Häilä et al. (2005) Imperiumi (Helsinki: WSOY); M. Hardt and A. Negri (2004) Multitude: War and Democracy in the Age of Empire (London: Penguin Books); M. Hardt and A. Negri (2009) Commonwealth (Cambridge, Mass: Harvard University Press).

[3]J. Rancière (1995) La Mésentente: Politique et philosophie (Paris: Galilée); trans. in English by J. Rose (1999) Disagreement: Politics and Philosophy (Minneapolis: University of Minnesota Press), trans. in Finnish by H. Kujansivu (2009) Erimielisyys: Politiikka ja filosofia (Helsinki: Tutkijaliitto).

[4]K. Marx (1988) Economic and Philosophical Manuscripts of 1844 and the Communist Manifesto, trans. M. Milligan(New York: Prometheus Books)

[5]M. Hardt and A. Negri (2012) Declaration (Kindle Edition: Argo-Navis).

[6]D. Harvey (2012) Rebel Cities: From the Right to the City to the Urban Revolution (London: Verso).

 

Las Indias – parempaa tekemistä

[[{”type”:”media”,”view_mode”:”media_original”,”fid”:”291″,”attributes”:{”alt”:””,”class”:”media-image”,”height”:”151″,”style”:”width: 210px; height: 159px; float: right; margin: 5px;”,”typeof”:”foaf:Image”,”width”:”200″}}]]Kun espanjalainen emigrantti palasi aikoinaan Amerikasta, häntä kutsuttiin ”indianoksi”. Sittemmin nimityksen on omaksunut omaperäinen joukko hakkerihenkisiä osuuskunta-aktiiveja, jotka toimivat nimellä Las Indias. Kollektiivi haluaa rakentaa demokraattisten yritysten verkostoa, jossa kaupallinen toiminta palvelee vaihtoehtoisen elämänmuodon rakentamista.

Las Indias sai alkunsa vuonna 2002 Natalia Fernándezin, Juan Urrutian ja David de Ugarten perustettua osuuskunnan nimeltään Sociedad de las Indias Electrónicas. Sen ympärille on myöhemmin rakentunut neljän osuuskunnan kokonaisuus nimeltään Grupo Cooperativo de las Indias

Osuuskunnista yksi keskittyy konsultointiin, toinen ohjelmointiin, kolmas tuotekehittelyyn ja uusien yritysten haudontaan, neljäs psykologipalveluihin ja viides yritysten kansainvälisyysstrategioiden ja liiketoiminnan kehittämiseen. 

Kyse ei kuitenkaan ole osuuskuntien yhteenliittymästä, vaan kollektiivi, joka on perustanut osuuskuntia palvelemaan tarkoitusperiään. Las Indias onkin julistanut, ettei se ole osuuskunta, vaan yhteisö, jolla on osuuskuntia, yhdistys ja projekteja sekä demokraattisesti rakennettu hallinto. Hankkeen nokkahahmon David de Ugarte on kuvaillut Las Indiasta sanoilla “business empowered community”, bisnesvahvisteinen yhteisö. 

Vaikka osuuskuntien kuvauksesta voisi päätellä kaikkea muuta, hankkeen tarkoituksena on kaataa kapitalismi demokraattisella taloudella. Kollektiivin keskeiset periaatteet de Ugarte kiteyttää seuraavasti:

  • Hajautettu organisaatiorakenne
  • Ylikansallisuus
  • Demokraattinen taloushallinto
  • Hakkerietiikka
  • Avoimet tekijänoikeudet

Las Indiaksen juuret ovat kyberpunk-liikkeessä. Elinvoimaisimpina vuosinaan 1980- ja 1990-luvuilla liike synnytti laajan hakkerien, nörttien ja scifi-harrastajien verkoston, joka kirjoitti ja tutki tietokoneiden ja tietoverkkojen mahdollisuuksia tulevaisuuden yhteiskunnan rakentamisessa. Nyt nuo kokeilut jatkavat eloaan Las Indiaksessa, jossa kyberpunkin tekno-demokraattinen eetos sekä yksilöllisyyttä korostava toimintatyyli yhdistyy antikapitalistisiin ja radikaaliekologisiin näkökulmiin.

Toisaalta Las Indias on käytännön sovellus Juan Urrutian vuonna 2001 Ekonomiaz-lehdessä julkaisemasta esseesestä “Networks of people, the Internet, and the Logic of Abundance”. Tekstissään Urrutia käsittelee siirtymää rajallisten resurssien taloudesta aineettomien ja rajattomien resurssien verkostotalouteen. 

Urrutian mukaan internet-yhteiskunnassa tuotanto perustuu tiedon avoimelle jakamiselle P2P-verkoissa, mikä johtaa mahdollisuuteen purkaa kapitalistisia hierarkioita demokraattisen talouden hyväksi.

Las Indiaksessa business on siis viesti. Kaupallinen toiminta on valjastettu yhteisön kehittämiseen. Toiminta tapahtuu Internet-perustaisesti. Yhteisön kommunikaatio tapahtuu nettialustoilla ja tieto on läpinäkyvää. Pyrkimyksenä on avata tietä kansainväliselle yritysverkostolle, joka ylittää kaiken kansallisen ajattelun. Osuuskuntamuodon valitseminen ilmentää yhteisön egalitaarisuutta. 

Kaiken yllä kummittelee anarkismin aave. Ja keskiössä on "demos". Ylin hallinnollinen elin kollektiivissa on yhteisön kokous, joka on ottanut nimensä suoraan Antiikin suoran demokratian aukiolta.

Matkalla tuntemattomaan

[[{”type”:”media”,”view_mode”:”media_original”,”fid”:”296″,”attributes”:{”alt”:”Las Indias -logo”,”class”:”media-image”,”height”:”219″,”style”:”width: 171px; height: 219px; float: right; margin: 5px;”,”typeof”:”foaf:Image”,”width”:”171″}}]]Matkan varrella Las Indiaksessa on tapahtunut myös muutoksia. Alunperin kyse oli vahvemmin muodollisesta organisaatiosta, jossa osuuskuntien jäsenyys määritti myös yhteisön jäsenyyttä. Myöhemmin, Fondaki-nimisen uusimman osuuskunnan perustamisen jälkeen, yhteisö on alkanut korostaa enemmän muotoaan verkostona, johon kuuluu myös ei-jäsenten projekteja. 

Las Indiaksen yhdistävänä siteenä onkin ennen kaikkea kollektiivinen identiteetti ja sitoutuminen yhteisöllisyyteen. Las Indias on kulttuurinen kokeilu, joka pyrkiii avaamaan konkreettisia työpaikkoja omasta radikaalista demokratiakäsityksestään lähtien. 

Samalla de Ugarte korostaa “todellista yhteisöä”. Yhteisöllisyys ei Las Indiaksessa ole mitenkään “kevyttä”, vaikka toiminta samalla henkii luovan yksilöllisyyden arvostusta. Las Indias kirjoittaa omaa historiaansa, korostaa omia arvojaan ja puhuu jatkuvasti “meistä”, “me indianos”. 

De Ugarte huomauttaa myös, ettei yhteisö synny kommunikaatioteknologisesta ympäristöstä tai osuuskunnan muodollisesta jäsenyydestä. Yhteisö on eri asia kuin joukko jäseniä, osallistujia, palvelun käyttäjiä tai edunsaajia. Yhteisö rakentuu arkipäiväisen vuorovaikutuksen, huolenpidon ja yhteisöllisten tapahtumien varaan. Ei ole väärin verrata Las Indiasta kibbutsiin.

Tässä kriittinen tarkastelija pysähtyy tietenkin miettimään, onko Las Indias sittenkään vaihtoehto kapitalismille ja nurkkakuntaisuudelle. Onko se vain kilta, joka suojautuu kuluttavalta ympäristöltä oman vapautensa nimissä, mutta käpertyy lopulta identiteettinsä rajoihin? Onnistuuko se avaamaan “yhteistä”. Tai onnistuuko se ylipäätään avaamaan enemmän kuin nokkamiestensä ääntä?

Tämä jää nähtäväksi. Ainakin me voimme sanoa, että Las Indias on yksi kokeilu nyky-ympäristöstä vapautumiseksi itsejärjestäytyvän taloudellisen tuotannon keinoin.

Toisinyrittäjien heimo

Kapitalismissa pienet yritykset joutuvat kilpailemaan pääomavaltaisia suuryrityksiä vastaan. Osuuskunnat ovat historiassa vastanneet kilpailuun kehittämällä kansallisia federaatioita ja keskusliikkeitä. Volyymin ja työnjaon lisääminen on ollut keskeistä. 

Las Indiaksen vastaus haasteeseen on varsin erilainen. Se on monialaosuuskunta, joka määrätyn businessidean sijaan toteuttaa innovaatioyhteisön logiikkaa. Kilpailuetua haetaan kekseliäisyydestä, jossa keskeistä on intohimo uuden teknologian mahdollisuuksien kokeilemiseen.

Samalla Las Indias korostaa aineettomia arvoja ja ruohonjuuritason toimintaa. Se on vaihtoehtoyhteisö, jonka kulttuuria de Ugarte kuvailee seuraavasti:

“Meille hyvä elämä tarkoittaa hyvää laajakaistaa, mahdollisuutta kulttuuriin, hyvää museota ja hyviä lounaita mukavissa, mutta huokeissa kantakaupungin asunnoissa. […] Me emme kuitenkaan tee niukkuudesta kulttia. Meillä on yksinkertaisesti vain erilainen kulttuuri. Kenelläkään meistä ei ole televisiota, mutta monilla meistä on projektorit videoiden katseluun internetistä.”

Federaation sijaan Las Indiaksen visiona on vaihtoehtoisten yritysten globaali verkosto, “yhteisyritysten saaristo”, joka muodostaisi alustan demokraattisen tilan valtaamiselle kapitalistiselta järjestelmältä. Skaalaedun sijaan kilpailuetu perustetaan siis innovatiivisuudelle ja levittäytymiselle, joka puolestaan ilmaisee yhteisön kulttuurista elinvoimaa ja osallistujiensa keskinäistä sitoutumista.

De Ugarte nimittää Las Indiaksen bisnemallia ”phyleksi”. Sana on latinaa ja tarkoittaa heimoa. De Ugarten mukaan ”phyle” on uuden taloudellisen toiminnan organisaatio, jossa yhteisöllinen päätöksenteko korvaa hierarkkisuuden ja toiminta levittäytyy yli kansallisten rajojen ja identiteettien. Phylessä työ tapahtuu “plurispecialistien” toimintana, joka on jatkuvaa uuden opettelua ja oppimista. 

Työstä kieltäytymisen sijaan Las Indias korostaa työetiikkaa, jossa työ on keskeinen osa inhimillistä kehitystä. Yhteisössä vallitsee de Ugarten mukaan “taste for work in common”, halu yhteistyöhön.

Yksi Las Indiaksen erikoisuuksista on kansainväliseksi työkieleksi valittu esperanto. De Ugarten mukaan kysymys on hakkeriratkaisusta kieliongelmaan. Valtakielen osaajat ovat yhteisöissä aina muita “tasa-arvoisempia”. Valtakieli ohjaa myös ajattelua valmiisiin malleihin. Siis: If it is broken, fix it! Esperanto on kaikille keinotekoinen kieli, joka on luotu helposti omaksuttavaksi työkalukieleksi.

Tuntuu, että juuri esperanton valintaan kiteytyy paljon Las Indiaksen eetoksesta. Ratkaisukeskeinen lähestymistapa, halu kokeilla uutta, vaihtoehdon aktiivinen ja itsetietoinen rakentaminen. Vaikka tarkastelija pysähtyy jälleen miettimään, kykeneekö Las Indias lunastamaan kriittiset lupauksensa, vai sulautuuko se lopulta osaksi samoja toimintatapoja hyödyntävien uusyritysten verkostoja, kiehtoo toiminnassa ainakin se, että kuva on lähes päinvastainen monesti niin katkeralle kapitalismikritiikille.

Radikaalia valtavirtaa?

[[{”type”:”media”,”view_mode”:”media_original”,”fid”:”301″,”attributes”:{”alt”:”Las Indias -logo”,”class”:”media-image”,”height”:”123″,”style”:”width: 123px; height: 123px; float: right; margin: 5px;”,”typeof”:”foaf:Image”,”width”:”123″}}]]Las Indiaksen antikapitalistiset ja antinationalistiset motiivit eivät jätä tulkinnan varaa, mutta onko siinä sittenkin kyse vain astetta mielenkiintoisemmasta startupista, joka on omaksunut internet-yhteiskunnan edellyttämät toimintatavat? De Ugarte itsekin arvioi, että heidän toimintatapansa tulee olemaan kaikkien tapa uuden talouden edetessä. 

Las Indias on ennakointi, mutta ennakoiko se vain uutta verkostokapitalismia. Ovathan kaikki muutkin uuden talouden toimijat hylänneet uppoavat kansallisvaltiolaivat jo 1980-luvulla siitä puhumattakaan, että kauppiaat ovat oikeastaan aina olleet kansainvälistä luokkaa.

Kantaako myöskään asettuminen suuryrityksiä vastaan? “Suurpääoman” syyttäminen kaikesta mahdollisesta on vasemmiston lempipuuhaa, mutta kuten David Harvey on esittänyt, kapitalismi on jo alkuajoistaan saakka sisältänyt myös verkostotalouden ulottuvuuden. Väitettään Harvey on havainnollistanut jaolla Manchesterin suurteollisuuteen ja Birminghamin pienyrittäjyyteen. Verkostoyritysten saaristoja on aina ollut olemassa, eikä kapitalismi näytä kehittyneen myöhemminkään sellaiseksi yksittäisten monopolien hallitsemaksi taloudeksi kuin jotkut kriitikot ovat olettaneet.

Jääkö Las Indiakselle siis muuta käteen kuin “arvot”, joista on mukava kirjoitella loputtomasti blogauksia?

Ehkä radikaaliutta on kuitenkin hedelmällisempää pohtia toisesta näkökulmasta. Se mihin Las Indias kykenee, on radikaalin elämäntavan vahvistaminen ja laajentaminen järjestelmän sisällä. Tämä on johdonmukainen tulema uusista yhteiskunnallisista liikkeistä, joissa on painotettu kulttuurista muutosta, suoraa toimintaa ja oman tilan vapauttamista järjestelmän puristuksesta, mutta ei ole juurikaan kyetty kehittämään radikaaleja tuotannollisia vaihtoehtoja, jotka kykenisivät haastamaan vallitsevat markkinat niiden omalla maaperällä.

Tässä Las Indiaksen valitsema osuuskuntamuoto ilmentää pyrkimystä käsitellä demokraattisesti niitä ristiriitoja, joita kaupallinen toiminta tuottaa. Osuuskunta on perimmiltään kuitenkin eri asia kuin osakeyhtiö. Moni startup-yritys vaihtaa nopeasti omistajaa, kunhan kurssi on kohonnut tarpeeksi kun taas osuuskunnassa kaupallinen voitto ei ylipäätään ole jaettavissa omistuksen mukaan tai pääomitettavissa kuten kapitalistisessa yrityksessä.

Osuuskunta on sidottu jäseniinsä. Osuuskunnassa jako omistajiin ja työläisiin on muutenkin mahdollista purkaa tavalla, jota osakeomistus pyrkii puolestaan hajottamaan. Kaikki tällainen pioneeritoiminta työntekijöiden itsensä omistamien yritysten ja taloudellisten järjestelmien puolesta menee suoraan luokkayhteiskunnan juuriin ja ytimiin, vaikkei se suoraan ulkopuolelle menisikään.

Tekijöiden luokka

Perinteisesti osuustoiminnan yksi tehtävä on ollut työväen ja vähävaraisten aseman helpottaminen itseaputoiminnan keinoin. Tämä tehtävä on edelleen olemassa, mutta Las Indias on ennemminkin esimerkki “iskurityöläisyydestä”, joka rakentaa suoraan uutta taloudellista autonomiaa.

Toisin kuin perinteinen itseaputoiminta Las Indias ei ilmennä vaihtoehdottomuutta, vaan vaihtoehdon aktiivista rakentamista. Myös sen lähtökohtana on kapitalismin taloudellinen ja ekologinen kriisi, mutta siinä tekeminen on aktiivista muutosta ja tavoitteellista pioneerityötä. Se ei myöskään aseta aineellista niukkuutta vastaan niinkään utopiaa aineellisesta kuin aineettomasta yltäkylläisyydestä ja luomisen vapaudesta, joka Las Indiaksen tapauksessa liittyy paljolti kokemukseen tietoverkkojen kulttuurisesti rikastuttavasta merkityksestä.

On tietysti hyvin vaarallista asettua aineettoman hyvän puolelle, ellei samalla asetuta erittäin matalien tuloerojen ja runsaan perusturvan taakse nykyistä luokkayhteiskuntaa ja työssä käyvien köyhien kasvavaa määrää vastaan. Tällaista rakenteellista kritiikkiä Las Indias ei ehkä edusta riittävästi, mutta se on aavistus siitä, mistä romanttinen Marx haaveili “jokaisen yksilöllisenä kehityksenä kaikkien kehityksen ehtona”. Siinä uusi työ avaa suoraan mahdollisuuden rakentaa mallia, joka toivottavasti kantaa kapitalismin kriisin tuolle puolen.

Vain näillä vesillä yhteisyritysten saaristot voivat palauttaa kokemuksen työstä arvokkaana ja kunniallisena asiana. Työstä tulee tekemistä. Tekeminen avaa uutta. Uusi on organisoitava yhteisesti.

Jukka Peltokoski

PS. Olen jättänyt osuuskuntayhteisö Las Indiaksen suomentamatta. Nimitys viittaa espanjankieliseen tapaan nimittää Amerikasta rikastuneena palannutta emigranttia, “indianoa”. Sana ei tarkoita suoraan intiaania tai intialaista, vaan näihin viittaisi sana “indio”. Indiano palaa espanjalaisten “Indiasta”, tarkemmin sen maa-alueilta “las Indias”.

Kirjallisuus:

Las Indias: Foundation of the Indiano Phyle. Blogijulkaisu  26.10.2012. URL: http://english.lasindias.com/foundation. Katsottu 11.12.2012.

Las Indias: Time for Founding. Blogijulkaisu 8.10.1012. URL: http://english.lasindias.com/time-for-founding, Katsottu 11.12.2012.

Las Indias: United Phyles? Blogijulkaisu 26.8.2012. URL: http://english.lasindias.com/united-phyles. Katsottu 11.12.2012.

Las Indias: The Indies and the Indianos, ten years later. Blogijulkaisu 16.8.2012. URL: http://english.lasindias.com/the-indies-and-the-indianos-ten-years-later. Katsottu 11.12.2012.

Gorenflo, Neal: The Future Now: An Interview with David de Ugarte. Sharable Magazine 20.2.2012. URL: http://www.shareable.net/blog/the-future-now-an-interview-with-david-de-ugarte. Katsottu 11.12.2012.

De Ugarte, David (2010): The Power of Networks. An Illustrated Manual for People, Collectives, and Companies Driven to Cyberactivism. URL: http://lasindias.com/gomi/the-power-of-networks.pdf. Katsottu 11.12.2012.

De Ugarte, David (2010): Phyles: Economic Democracy in the Networks Century. URL: http://deugarte.com/gomi/phyles.pdf. Katsottu 11.12.2012.

P2P Foundation: Las Indias. URL: http://p2pfoundation.net/Las_Indias, Katsottu 11.12.2012

Kiitokset:

Oscar Fresánille käännösavusta!

Kuvat:

http://www.zonu.com/images/0X0/2011-03-02-13059/Mapa-de-las-Indias-Occidentales-Mexico-o-Nueva-Espana-1736.png

http://grupolasindias.coop/wp-content/themes/grupo-lasindias/grupo.png

http://grupolasindias.coop/wp-content/uploads/2012/02/gonfalon.png

 

Maailma muuttuu

[[{”type”:”media”,”view_mode”:”media_original”,”fid”:”316″,”attributes”:{”alt”:””,”class”:”media-image”,”height”:”100″,”style”:”width: 210px; height: 105px; float: right; margin: 5px;”,”typeof”:”foaf:Image”,”width”:”200″}}]]Viime kesänä ilmestyneessä selvityksessä 22 tutkijan kansainvälinen tiederyhmä arvioi, että maapallon biosfääri lähestyy “olotilan muutosta”. Arvion mukaan muutos on mahdollinen jo muutamassa vuosikymmenessä ja todennäköinen sadan vuoden sisällä. Mukana ryhmässä oli myös suomalainen evoluutiopaleontologian professori Mikael Fortelius.

Ihmiskunnasta on tullut planetaarisen mittakaavan vaikuttaja, joka uhkaa jo maapallon kykyä elättää sekä meitä itseämme että muita lajeja, arvioivat luonnontieteen alan tutkijat.

Ihmiskunta käyttää nyt 20-40 prosenttia maapallon perustuotannosta omiin tarpeisiinsa. Noin 43 prosenttia maapallon maa-pinta-alasta on maanviljelyskäytössä tai rakennettua aluetta, suuri osa jäljelle jäävästä on tieverkostojen läpäisemää. Joidenkin arvioiden mukaan yli 80 prosenttia viljelykelpoisesta pinta-alasta on jo käytössä.

Sadan vuoden kuluessa nykyinen ilmasto tulee häviämään arviolta 10-48 prosentilta maapallon pintaa ja korvautumaan jollakin, jota maapallon nykyiset lajit eivät olemassaolonsa aikana ole kohdanneet.

Katsauksessa päädytään johtopäätökseen, että olotilan muutos on todennäköinen välittömässä tulevaisuudessa, muutaman vuosikymmenen tai korkeintaan muutaman vuosisadan kuluttua.

Katsauksessa ei esitetä toimintaohjeita, mutta siinä tunnistetaan keskeisiksi tavoitteiksi ihmiskunnan koon ja resurssien käytön kasvun hillitseminen, nopea siirtyminen muihin kuin fossiiliseen hiilen perustuviin energialähteisiin, ravinnontuotannon tehostaminen ja tehokkaampi biodiversiteetin varannoista huolehtiminen maalla ja merissä.

Katsauksesta uutisoi Helsingin yliopiston matemaattis-tieteellinen tiedekunta 7.6.2012

Aiheesta muualla: Is a human 'population bomb' ticking? Al Jazeera 20.6.2012.