Situationistien yhtenäisen kaupunkisuunnittelun ohjelma vuodelta 1961

[[{”type”:”media”,”view_mode”:”media_large”,”fid”:”2486″,”attributes”:{”alt”:”Lucien Hervé: Unité d’habitation à Nantes-Rezé”,”class”:”media-image”,”height”:”304″,”style”:”width: 300px; height: 190px; margin: 5px; float: right;”,”title”:”Lucien Hervé: Unité d’habitation à Nantes-Rezé”,”typeof”:”foaf:Image”,”width”:”480″}}]]Kansainväliset situationistit esittivät 1960-luvulla perusteellisinta kritiikkiä kapitalististen kaupunkien tiloista ja niiden ihmisiä vieraannuttavasta arkkitehtuurista. Vaneigemin ja Kotányin teksti vallankumouksellisen kaupunkisuunnittelun sisällöistä ja mahdollisuuksista nostaa yhä tänään myös kaupunkicommons -keskustelun rimaa: mitä kaupunkiemme kehityksen yhteis-yhtenäinen ja kokonaisvaltainen haltuunotto voi tarkoittaa? Miten kaupunkien suunnitelu ja elämiemme ehtojen määrittäminen tehdään yhteiseksi asiaksi?[1]

1. Urbanismin tyhjyys ja tyhjä spektaakkeli

Urbanismia[2] ei ole olemassa; se on pelkkä ideologia sanan Marxin käyttämässä merkityksessä. Arkkitehtuuri on aidosti olemassa. Kuten Coca-Cola, se on ideologiaan pullotettua todellista tuotantoa, joka tyydyttää kierosti vääristettyä tarvetta. Urbanismia voidaan verrata Coca-Cola -mainokseen: se on pelkkää spektaakkelin ideologiaa. Kaiken sosiaalisen elämän spektaakkeliksi tyhjentävä moderni kapitalismi on kykenemätön esittämään muuta kuin oman vieraantumisemme. Urbanstinen unelma on sen mestariteos.

2. Kaupunkisuunnittelu ehdollistamisena ja valeosallistamisena

Kaupunkimiljöön kehitys on tilan kapitalistisen haltuunoton ilmentymä. Se esittää tietyn erityisen mahdollisuuden aineellistumista ja muiden vaihtoehtojen poissulkemista. Kaupunkien kehitys, kuten myös estetiikka, jonka hajoamisen mallia se seuraa, on eräs kriminologian alalla vähälle huomiolle jäänyt ilmiö. Toisin kuin arkkitehtuuri, kaupunkisuunnittelu vaatii tuekseen yleistä hyväksyntää sekä myös yksilöllistä sopeuttamista ja ehdollistamista sen byrokraattisiin käytäntöihin.

Tämä toteutetaan hyötynäkökulmaan vetoavalla kiristämisellä: väittämällä tätä arkkitehtuuria ja sen määrittämiä olemisen ehtoja hyödylliseksi peitetään se tosiasia, että ne ovat hyödyllisiä ainoastaan kapitalistisen tavaramuodon lujittajina. Nykyaikainen kapitalismi estää ihmisiä kritisoimasta arkkitehtuuria väittämällä, että he tarvitsevat katon päänsä päälle; aivan kuten televisio hyväksytään siksi, että ihmiset tarvitsevat informaatiota ja viihdettä. Katseen ei anneta ohjautua siihen tosiasiaan, että tämä informaatio, viihde ja nämä asumukset eivät ole tehty ihmisiä varten, vaan ilman ihmisiä ja heitä vastaan.

Kaupunkisuunnittelu on ymmärrettävä julkisuustemppujen ja propagandakeinojen kenttänä: osallistumisen organisointina johonkin, johon on mahdotonta osallistua.

3. Liikenne kaupunkisuunnittelun korkeimpana vaiheena

Kaupungin liikenteen pyörteet ovat universaalin eristäytymisen organisaatio ja samalla kaupunkien perusongelma. Ne ovat kohtaamisten vastakohta: ne imevät energiaa, joka voitaisiin muuten omistaa kohtaamisille ja osallistumiselle. Spektaakkeli on korvike osallistumiselle, joka ei ole enää mahdollista. Spektaakkelin yhteiskunnassa yksilön statusta määrittää tämän asuinpaikka ja kyky liikkua (henkilökohtaiset kulkuneuvot). Ihminen ei asu tietyssä kohtaa kaupunkia vaan tietyssä kohtaa hierarkiaa. Liikuntakyky määrittää arvon. Valta ilmaistaan kyvyllä olla läsnä eri paikoissa (liikelounailla). VIP on henkilö, joka näyttäytyy kolmessa eri pääkaupungissa saman päivän aikana.

4. Etääntyminen kaupunkispektaakkelista

Ihmisiä yhdistävä spektaakkelijärjestelmä esittää itsensä kaupunkien rakennejärjestyksissä ja pysyvissä informaatoverkostoissa. Se on vankka viitekehys, joka on suunniteltu säilyttämään olemassa olevat olosuhteet. Ensimmäinen tehtävämme on tukea nykyiseen ympäristöömme ja käyttätymismalleihimme identifioitumisesta luopumista. Tämä on erottamatonta siitä, että ihmiset löytävät vapaasti toisensa niissä tietyissä tiloissa, jotka on varattu ihmismäiselle toiminnalle. Ihmiset joutuvat kyllä vielä pitkään kestämään vieraantuneita tavarakaupunkeja. Mutta asenne, jolla ihmiset suhtautuvat niihin, voidaan muuttaa välittömästi. Meidän on rohkaistava ihmisten skeptisyyttä näitä värikkäitä ja tilavia lastentarhoja, yhtä lailla idän ja lännen nukkumiseen tarkoitettuja kaupunkisolukkoja kohtaan. Vain laajojen ihmisjoukkojen herääminen voi nostaa esiin kysymyksen kaupunkitilan tietoisesta rakentamisesta.

5. Jakamaton vapaus

Nykyaikaisen kaupunkisuunnittelun suurin saavutus on ihmisten sokeuttaminen siltä mahdollisuudelta, jota kutsumme yhteis-yhtenäiseksi kaupunkisuunnitteluksi (unitary urbanism): kaupunkien ja sen asukkaiden kohtaaman harhaanjohtamisen elävältä kritiikiltä, jonka sytykettä ovat jokapäiväisen elämän jännitteet. Elävä kritiikki tarkoittaa vaihtoehtoisen elämän tukikohtien rakentamist, joissa ihmiset voivat liittoutua, lyöttäytyä yhteen ja luoda elämiään tässä sille varatussa tilassa. Nämä tilat eivät saa olla varattuina vain muusta yhteiskunnallisesta elämästä erotetuille vapaa-ajan aktiviteeteille. Mikään tilallis-ajallinen alue ei ole kokonaan erillinen paikkansa. Koko yhteiskunta antaa jatkuvasti painetta jopa vapaa-ajan reservaateissaan. Situationistiset tukikohdat sen sijaan luovat painetta vastakkaiseen suuntaan. Ne toimivat jokapäiväisen elämän kokonaisuuden valtaamisen tiloina. Yhtenäinen kaupunkisuunnittelu on vastakohta erikoistuneelle toiminnalle. Elämästä erillisen urbanismin toiminta-alueen hyväksyminen tarkoittaa koko arkielämää lävistävän urbanistisen valheen ja epärehellisyyden hyväksymistä.

Urbaani unelma lupaa onnea. Sitä on arvioitava sen mukaisesti. Tämän kritiikin tieteellisen ja taiteellisen koordinaation on johdettava olemassa olevan ehdollistamisen olemuksen kokonaisvaltaiseen ilmiantamiseen.

6. Laskeutuminen

Kaikki tila on vihollisen valtaamaa: se on muokannut tilan lait ja geometrian omiin tarkoituksiinsa. Todellinen kaupunkisuunnittelu ilmaantuu niissä tiloissa, joissa tämä valtaamisen voima on tehty tyhjäksi. Se mitä kutsumme rakentamiseksi alkaa tästä. Voimme ymmärtää sitä paremmin fysiikasta lainatun valkoisen aukon käsitteen avulla. Vapauden aineellistuminen tarkoittaa tonttien takaisinvaltaamista tältä kesytetyn planeetan pinnalta.

7. Tilanteen kääntävien reittien valossa (détournement)

Yhtenäinen kaupunkisuunnittelu tulee esittämään urbaanin unelman teoreettisen valheen, jakeikauttaessaan näkökulman se voi osallistua palvelemaan vieraantumisen purkamista. Meidän on jatkuvasti puolustauduttava bardien meitä ehdollistavilta runoilta, jumitettava niiden viestit ja käännettävä niiden rytmit nurinkurin.

8. Dialogin ehdot

Funktionaalinen tarkoittaa käytännöllistä. Ainoa käytännöllinen asia on perustavimman ongelmamme ratkaisu: iitsetoteutuksemme eli pakomme tästä vieraantuneen eristäytymisen järjestelmästä. Tämä, ja vain tämä, on tarpeellista ja hyödyllistä. Kaikki muu on käytännöllisen oheistuotetta, käytännöllisen mystifikaatiota.

9. Raaka-aineet ja transformaatio

Vallitsevan ehdollistamisen situationistinen tuhoaminen on samalla tilanteiden rakentamista. Se on kivettyneen jokapäiväisen elämän loukkuun jääneiden ehtymättömien energioiden vapauttamista. Yhteis-yhtenäisen kaupunkisuunnittelun saapuessa nykyinen kaupunkisuunnittelu (ja sen valheiden maantiede) korvautuu tekniikoilla, jolla puolustetaan jatkuvasti uhanalaisia vapauden olosuhteita. Tällöin yksilöt – joita ei sellaisenaan vielä ole olemassa – voivat vihdoin alkaa rakentaa vapaasti historiaansa.

10. Ehdollistamisen esihistorian loppu

Emme esitä paluuta ehdollistamisen varhaisempiin tasoihin, vaan kaikkien nykyisten tasojen ylittämistä. Olemme kehittäneet arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun mallin, jota ei voi toteuttaa ilman jokapäiväisen elämän vallankumousta. Tämä vallankumous tarvitsee toteutuakseen elämämme ehdollistamisen haltuunottoa meidän jokaisen toimesta ja tämän prosessin loputonta rikastuttamista ja täyttymystä.

Attila Kotányi ja Raoul Vaneigem

Käännös: Tamas Matekovits

Kuva: Lucien Hervé: Unité d'habitation à Nantes-Rezé, http://lucienherve.com/89.html

Lue myös: Sunna Kovanen: Kaupungin sivukirjastosta kaupunkilaisten olohuoneeksi

Viitteet:

1. Alkuperäisteksti “Programme élémentaire du Bureau d’Urbanisme Unitaire” ilmestyi ensi kertaa Internationale Situationniste -julkaisussa #6 (1961). Tämä käännös on tehty Kenneth Knabbin kääntämästä ja toimittamasta englanninkielisestä kirjasta Situationist International Anthology (2006).

2. Kenneth Knabb tarkentaa englanninnoksessaan urbanismin tarkoittavan ranskankielellä kaupunkisuunnittelua ja yleisemmin kaupunkien kehityksen tekniikoita ja ideologioita.

 

# Kommentoi juttua keskustelufoorumilla!

 


 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s