Mitä solidaarisuustalous ei ole

Suomen solidaarisuustalousverkosto esitti ensimmäisen luonnoksen manifestistaan Suomen sosiaalifoorumissa vuonna 2013. Manifesti määrittelee arvot, joita solidaarisuustalouden toimijat pyrkivät toteuttamaan toiminnassaan. Solidaarisuustalousverkoston manifesti määrittelee myös mitä solidaarisuustalous ei ole. Solidaarisuustalous ei ole…

Tavaroiden ylikulutusta

Solidaarisuustalous vastustaa uskomusta siitä, että inhimilliset tarpeet voi  tyydyttää yksinomaan tavaroiden avulla ja että tarpeet ovat mahdollisuuksia yksityiseen voittoon ja pääoman kertymiseen.

Materiaalisen rikkauden tavoittelua

Solidaarisuustalous vastustaa sekä rikkauden käsitettä että sen arvioinnin indikaattoreita,  jotka rajautuvat tuotanto- ja markkina-arvoon ilman, että arvioidaan taloudellisen toiminnan muita arvoja kuten ympäristöä, yhteiskuntaa ja kulttuuria. Solidaarisuustalous ei pyri jatkuvaan kasvuun.

Pelkästään kolmannen sektorin toimintaa

Solidaarisuustalous pyrkii yleistymiseen, ei eristäytymiseen. Solidaarisuutalous ei ole yksittäisten sosiaalisten ja ekologisten ongelmien ratkaisemista, vaan se muuttaa koko talouden toiminnan sosiaaliseksi ja ekologiseksi. Solidaarisuustalous ei ole rajattu mihinkään taloussektoriin vaan pyrkii leviämään kaikkialle.

Kansallisvaltiokeskeistä

Solidaarisuustaloudessa tavoitteena ei ole, että ”Suomi pysyisi maailman kärjessä”, vaan että maailman eri alueet ovat  taloudellisesti tasavertaisessa asemassa. Nykyisen eliitin taloustoiminta on sosiaalisesti ja ekologisesti  kestämätöntä.

Yksityistämistä

Solidaarisuustalous vastustaa julkisten palveluiden yksityistämistä ja tarjoaa vaihtoehtona  julkisten palveluiden ”yhteistämisen”. Monia kuntapalveluita pidetään myös solidaarisuustalouden mukaisina.

Lue myös manifestin muut osat:

Jätä kommentti